Vieraskolumnit

Hakkuumääristä ei päätä hallitus

Parempi kasvu tarkoittaa parempaa hiilensidontaa.

Poliitikot saavat turhaan odottaa tiedeyhteisön kertovan yhtä totuutta metsien käsittelyn ilmastovaikutuksista. Suomalaiset ovat metsäläisiä. Kaikilla on metsäsuhde – myös tutkijoilla.

Tutkijan henkilökohtainen metsäsuhde näyttää vaikuttavan ilmastonmuutoskeskustelun painotuksiin. Se vaikuttaa painotettavaan aikahorisonttiin.

Hakkuisiin kriittisesti suhtautuva tutkija korostaa yhden puun tai metsikön hetkellistä hiilitasetarkastelua, kun tehokasta puuntuotantoa arvostava tutkija taas haluaa valita suuralueittaisen ja pitemmän aikavälin tarkastelun.

Toiseksi, painotuksiin vaikuttaa, käsitelläänkö hakkuiden vaikutuksia kansallisella tasolla vai globaalisti. Ilmakehä tai monimuotoisuuskato eivät tunne valtioiden rajoja. Siksi metsän käytön rajoittaminen Suomessa johtaa hakkuiden lisääntymiseen muualla, sillä puupohjaisten tuotteiden kysyntä maailmanlaajuisesti kasvaa. Ei kai kukaan halua, että fossiilisten tuotteiden korvautuminen hidastuu?

Kolmas selitys erilaisiin tulkintoihin löytyy kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n virheellisestä oletuksesta, että metsiin kerrytettävä hiilivarasto olisi vakaa ja pysyvä, ja että hiilivaraston kasvattaminen metsiin olisi yhtä arvokasta kuin hiilen varastoiminen puutuotteisiin.

Kanadan miljoonien hehtaareiden hyönteistuhot ja metsäpalot kertovat toista. Ilmastonmuutos lisää tuhoriskiä entisestään.

Metsänomistajien edunvalvojaa pidetään lobbarina. Se on totta ja kaikki tietävät sen.

Minä väitän, että niin eduskunnan käytävillä kuin mediassakin pyörii myös akateemisten titteleiden suojaan kätkeytyviä lobbareita.

Tutkijoidenkin motiiveja olisi syytä avata silloin kun he ottavat kantaa oman tutkimusaiheensa ulkopuolelle. Monet yliopistojen suojiin perustetut yhteisöt eivät poikkea lobbausorganisaatioista.

Niillä on ageda ja ne käyttävät valittuja näkökulmia tutkimuksen sateenvarjo suojanaan poliittiseen vaikuttamiseen.

Professorin tai dosentin titteli suojista otetaan kantaa metsin käsittelyn ilmastovaikutuksiin, vaikka tutkijan oma tutkimusaihe ei liippaisi lainkaan aihetta. Samoilta tahoilta kritisoidaan varsinaista metsäntutkimusta tekevän Luonnonvarakeskuksen olevan poliittisessa ohjauksessa.

Vaalikeskustelu on kulminoitunut hakkuumääriin. Hakkuumääristä ei päätetä poliitikkojen pöydissä, vaikka niistä on puoluejohtajilta tivattu joka tentissä.

Perustuslaki tuskin taipuu rajoittamaan yksittäisen kansalaisen oikeutta päättää puun myynnistään. Sen ratkaisee puun kysyntä ja tarjonta – 650 000 yksityistä metsänomistajaa ja avoimilla markkinoilla toimiva teollisuus.

Hakkuumäärä keskustelulla pyritäänkin karkottamaan uudet investoinnit pois Suomesta, missä sentään kestävän metsätalouden ulottuvuudet huomioidaan paremmin kuin muualla maailmassa.

Ilmastokeskustelussa pitää palata perusasioihin. Yhteyttäminen sitoo hiiltä ja fossiilisten käyttö selittää 90 prosenttia ilmastonmuutoksesta.

Siksi metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n metsäbiotalouden vaaliohjelman kärkitavoite on lisätä metsien vuosikasvua vuoteen 2050 mennessä 150 miljoonaan kuutiometriin.

Tutkimuksen ja politiikkatoimien on viisasta suuntautua siihen, miten kunkin kasvupaikan hiilensidontaa voidaan lisätä. Parempi kasvu tarkoittaa parempaa hiilensidontaa ja se taas mahdollistaa nykyistä suuremman puun käytön fossiilisen hiilen korvaamiseen ilman että hiilinielu pienenee.

Metsäkadon torjuminen on globaali kysymys. Perhemetsätalouden osaamisen vienti Afrikkaan hillitsisi sekä ilmastonmuutosta että pakolaisvirtoja.

Aiheet Tiirola
Aiheeseen liittyvät artikkelit

MTK trimmaa edunvalvontansa vähenevän jäsenistön tarpeisiin

MTK syyttää puunostajia huonoista kauppatavoista – "Valtakirjojen ohituksia tulee jatkuvasti"

Metsänhoito voi pelastaa hiilinielun