Viikon vieras: ”Raviurheilulla on mahdollisuus pelastaa totopelit, ei päinvastoin” - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Viikon vieras: ”Raviurheilulla on mahdollisuus pelastaa totopelit, ei päinvastoin”

Veikkauksen liiketoimintapäällikkö Petri Huikko otti sunnuntain live-TalkKarissa voimakkaasti kantaa sen puolesta, että Kuninkuusravit tulisi tänä vuonna ajaa - ilman yleisöä, totta kai.
Suvi Louhelainen
Petri Huikko on osaomistajana kolmessa hevosessa. Yksi niistä on taustalla näkyvä vuoden ikäinen perheen oma kasvatti Lempein (Tähen Toivomus – Joivi).

Monella on tuoreessa muistissa, miten ”Sauli Naantalista” soitti Yleisradion luontoiltaan. Samantyyppinen tunne saattoi tulla TalkKarin katsojalle, kun suoraan lähetykseen soitti Petri Lopelta.

”Ihan spontaani reaktio se oli, kun kuulin, että lähetykseen voi soittaa. Otin puhelimen käteen, näppäilin numeron ja aloin miettiä, miten muotoilisin kysymyksen.”

Katso tallenne tästä linkistä: TalkKarissa suoraa puhetta raviurheilun tilanteesta ja tulevaisuudesta

Viesti tuli selväksi. Petri Huikko oli sitä mieltä, että ravikuninkaan ja –kuningattaren tittelit tulisi ratkoa ja jakaa, vaikka yleisöä ei paikalla olekaan. Hän lupasi yleisöttömälle tapahtumalle myös Veikkauksen vahvan tuen.

”Veikkauksen ja totopelien näkökulmasta Kuninkuusravit on ehdottomasti vuoden tärkein tapahtuma. Meillä on siihen joka vuosi suuret satsaukset, eikä tämä vuosi tekisi poikkeusta, vaikka yleisöä ei paikalla olisikaan.”

”Mutta mikä tärkeintä, Yle on ottanut ravit taas ohjelmistoonsa. Se antaa lajille sellaisen näkyvyyden, mitä Veikkauksen markkinoinnilla ei ole mitenkään mahdollista hankkia”, Petri Huikko painottaa.

”Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, että tulee ravilähetyksiä. Niiden kiinnostavuudelle on ratkaiseva merkitys sillä, mistä ravataan. Ihan sama kuin pelataanko jääkiekossa liigaa, maaotteluita vai maailman mestaruudesta.”

”Meitä Veikkauksessa kritisoidaan siitä, että markkinoimme ravipelejä liian vähän. Eikä markkinointia ole perusteita ainakaan lisätä, kun koko yhtiön markkinointia on vähennetty yli 40 prosenttia. Miten raviurheilulla on samaan aikaan varaa jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä?” Petri Huikko kysyy.

”Aina oletetaan ja uskotaan, että Veikkaus pelastaa ravipelit. Mutta ei se niin ole. Raviurheilulla on mahdollisuus pelastaa totopelit, ei päinvastoin.”

 

Hippoksen päätöksestä jättää ravikuningas ja ravikuningatar koronan takia seppelöimättä on nyt puolitoista viikkoa. Petri Huikko on puntaroinut sitä huolella, mutta ymmärrystä häneltä ei vieläkään löydy.

”Olen keskustellut siitä monien ihmisten ja tahojen kanssa. Kukaan ei ole pystynyt perustelemaan minulle päätöstä mitenkään muuten, kuin että olisi väärin, jos Seinäjoki menettäisi vuoronsa järjestää Kuninkuusravit yleisötapahtumana.”

”Jos näin ei tapahtuisikaan ja Seinäjoelta tiedusteltaisiin halukkuutta järjestää Kuninkuusravit ilman yleisöä, olen aivan varma, että sitä löytyisi”, Petri Huikko olettaa.

”Asiassa on kaksi oleellista kysymystä. Ensiksikin: kuka menettää jotain, jos Kuninkuusravit ilman yleisöä järjestetään? Ja toiseksi: mitä voisi voittaa, jos ne järjestetään?”

”Tässä konkretisoituu ikävällä tavalla raviurheilun suuri haaste kyvystä muuttua. Asioita tehdään tietyllä tavalla vain, koska niin on tehty aina”, Huikko kritisoi.

Samaan hän on törmännyt aikaisemminkin lajia koskeavia uudistuksia tehtäessä.

”Lajimarkkinoinnissa on kolme keskeistä asiaa: Magic Monday, Superlauantai suurten voittojen kera ja Kavioliiga. Ymmärrän nyt entistä paremmin, miksi esimerkiksi Kavioliigaa ei nähdä lajin sisällä mahdollisuutena.”

 

Monen muun tavoin Petri Huikko povaa raviurheilulle vaikeita aikoja.

”Omistaja eli Suomen valtio ajaa nyt vastuullisuuspäätöksillään Veikkauksen tuloksentekokykyä alas tavalla, jollaista ei ole nähty ikinä”, hän aloittaa.

”Hallituksen nopea päätös korvata koronan tälle vuodelle aiheutuvat tuotonmenetykset pelasti Hippoksen ja monen edunsaajan kyvyn toimia tänä vuonna, mutta miten käy ensi vuonna?”

Pelkästään automaattipelaamisen tunnistautumispakon arvioidaan vaikuttavan raviurheilun osuuteen 5-7 miljoonaa euroa.

”Henkilökohtaisesti uskon luvun olevan lähempänä 7:ää kuin 5:ttä. Päälle tulevat vielä koronan jälkimainingit, kuten sen ihmisissä aiheuttama varovaisuus.”

”Lajilla on edessä isot taistelut, ja siksi toivoisi, että rivit saadaan yhdistettyä”, Petri Huikko esittää.

Ulostulostaan kuninkuusravikysymyksessä hän kertoo saaneensa pelkästään positiivista palautetta.

”Sitä vaan mietin, miksei päätöksestä ole seurannut isompaa julkista kritiikkiä? Kertooko se siitä, että pelätään huonoja seurauksia itselle ja omalle toiminnalle eikä uskalleta siksi edes avata keskustelua?”

Olisiko Petri Huikko se mies, joka muuttaa raviurheilun keskustelu- ja päätöksentekokulttuurin? Suomen Hippoksessa on toimitusjohtajan virka avoinna.

”Olen henkilökohtaisesti tällä hetkellä erittäin tyytyväinen liiketoimintapäällikön tehtävääni Veikkauksessa, enkä koe tarvetta hakea uusia haasteita”, hän torjuu.

”Mutta kuka toimitusjohtajaksi valitaankin, hän on sellaisen paikan edessä, että toivon hänellä olevan myös täydet toimintaedellytykset.”

 

Petri Huikon raviharrastus alkoi ravipeleistä niiden kultaisella 90-luvulla. Sittemmin se ajanpuutteen vuoksi hiipui, mutta syttyi uudestaan ravien tultua keskeiseksi osaksi hänen työtään peliyhtiöfuusion myötä.

”Näen niin, että tässä roolissa olisi vaikea olla, ellei olisi voimakasta tunnetta raviurheilua ja –pelaamista kohtaan.”

Itse asiassa raviurheilu on vienyt miehen mukanaan jo niin, että hän on osaomistajana kolmessa hevosessa ja harjoittaa pienimuotoista suomenhevoskasvatustakin elämänkumppaninsa Suvi Louhelaisen kanssa.

”Ajohevosia ei kotona tällä hetkellä ole, mutta haaveena takaraivossa ajaminenkin on. Vermon ravikoulun kaksipäiväinen alkeiskurssi on jo käytynä”, Petri Huikko mainitsee.

 

Näin raviurheilu, heovspelit ja myös kasvatuksen tulevaisuus linkittyvät yhteen: Veikkauksen tuotot putosivat - HIppos ja MMM etsivät yhtä ratkaisua kasvatuspalkintojen maksamiseen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikon vieras: ”Jos Eetu voittaa, niin terassilla tavataan”

Viikon vieras: ”En olisi arvannut, että tämä voi olla näin mukavaa”

Viikon vieras: 40-vuotinen työura päättyi, mutta rakas harrastus jatkuu

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video