Suomen varsahuutokauppa pidetään kuin pidetäänkin livenä Ypäjällä
Suomen perinteinen varsahuutokauppa Ypäjällä järjestetään livenä koronavuonnakin. Tai tämä on ainakin järjestäjien suunnitelma, kun aikaa h-hetkeen on kaksi ja puoli viikkoa.
Lauri Hyvönen saa meklaroida perjantaina 11. syyskuutakin, joskin rajoitetulle yleisölle. Kuva: Anu LeppänenStarinita Oy:n ja Suomen hevosenomistajien keskusliiton varsahuutokauppa järjestetään jo 23. kertaa, ja tänä vuonna sen järjestämiseen liittyy ehkä suurempia kysymyksiä kuin koskaan. Kuitenkin yksivuotiaiden hevosten huutokaupan järjestäjätaho on pitkällisten pohdintojen jälkeen päätynyt pitämään huutokauppansa yleisötiilaisuutena Ypäjällä 11. syyskuuta, kuten on jo perinteistä.
"Kartoitimme tosi huolella eri vaihtoehtoja: mm. kokonaan tai osittain netissä pidettävää huutokauppaa, kevennettyä versiota ja esimerkiksi raviradalla väljemmissä ympyröissä järjestettävää vaihtoehtoa", kertoo Starinitan toimitusjohtaja ja hevosenomistajajärjestön toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa.
"Päädyimme ratkaisuun, jossa järjestämme huutokaupan paikanpäällä Ypäjällä poikkeusjärjestelyin. Paikalle otetaan vain 500 henkeä hevosten esittelijät ja järjestäjät mukaanlukien. Rahaa käsitellään minimaalisesti ja kaikille jaetaan kasvomaskit, jotka kuuluvat lipun hintaan. Maneesin katsomoon on mahtunut 1000 henkeä, ja nyt sinne tulee saapumaan n. 200, joten turvavälit lienevät kunnossa. Ulkona on edelleen screeni, jonka luota voi tehdä tarjouksia, joten sisätiloihin ei ole pakko edes tulla."
Miten yleisö valikoituu?
"Tänään kello 16 päättyy vakioasiakkaillemme eli viimeisten viiden vuoden aikana hevosia huutokaupoista ostaneiden ennakkomyynti. Lippu maksaa 90 euroa, joka se sisältää ruuat ja juomat. Jos ostaa hevosen, tuo lipunhinta vähennetään ostohinnasta. Etänä hevosenosto onnistuu myös helposti. Voi rekisteröityä ennakkoon etäostajaksi 500 eurolla. Meillä on paikanpäällä 30 yhteistyöravivalmentajaa, joista voi valita hevosen tarkistajan. Tuo 500:n käsiraha hyvitetään myös ostohinnassa tai jos ei tule kauppoja, se palautetaan."
Miten uusi asiakas tai huutokauppakävijä pääsee paikanpäälle?
"Huomisesta (tiistai 25.8.) kello yhdeksästä alkaen sivuillamme aukeaa lipunmyynti kaikille, eli nopeat syövät hitaat. Lippuja on kaikille myynnissä maksimissaan kaksi per ostaja. Tietenkin on mahdollista, että koronatilanne muuttaa vielä kokoontumisrajoituksia, mutta olemme koittaneet laskea niin, että vaikka ehdot tiukkenisivat, meidän järjestelyt tuolla 500 hengen rajalla olisivat vielä sallitut."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


