Elrond siirtyi Melkolta Packalenille
Tuomas Korvenojalla, Timo Nurmoksella ja Katja Melkolla aiemmin valmentautunut Elrond on muuttanut Christa Packalenin treenilistoille.
Noin neljänkymmenen valmennettavan tallia vetävällä Christa Packalenilla on käsissään mielenkiintoinen tulokas, Elrond. Kuva: Anu Leppänen6-vuotias Elrond menestyi viime kaudella hienosti. Ruuna voitti Timo Nurmoksen treenistä käsin kauden kahdeksasta kisastaan neljä. Lisäksi Elrond nappasi kolme himmeämpää totosijaa eli ruuna jäi vain kerran ulos kolmen parhaan joukosta.
Ennätys koheni viime vuonna lukemiin 12,6. Elrondin uran voittosumma on piirun verran alle 20 000 euroa.
Tällä kaudella on ollut vaikeampaa. Vuoden neljä starttia eivät ole tuoneet sijoituksia kolmen parhaan joukossa.
”En tarkalleen tiedä syytä. Ruunalla on ilmeisesti ollut kurkkuvikaa, ja kurkku on leikattukin. Olisiko siinä ollut selitys?”, Christa Packalen aprikoi.
Hän kertoo Elrondin saapuneen talliin viime viikolla.
”Muutaman kerran olen ehtinyt ajaa Elrondilla. Ruuna on tuntunut terävälle. Eilen (maanantaina) ajoin viimeksi, ja hevonen vaikuttaa jo varsin valmiilta starttiin. Mun mielestä se on voittosummaansa nähden hyvä hevonen.”
Minkälainen tilanne on valmentajalle, kun hevonen tulee treeniin huippunimien kautta, Elrondin tapauksessa Tuomas Korvenojan, Timo Nurmoksen ja Katja Melkon käsistä?
”Ei se ylimääräistä jännitystä tuo. Selvää on, ettei hevosta heidän jälkeensä enää treenaamalla paremmaksi saa, mutta jokainen paikka ja hevonen on erilainen. Joku systeemi ja ympäristö saattaa sopia jollekin paremmin kuin toinen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

