Uutiset

Ammattilaisen ohje: Ostaessasi katso hevosta, älä tulosriviä

Suomalaisostajan toiveet ja markkinoiden realismi eivät aina kohtaa.
Ville Toivonen
Hevoskaupan lisäksi Tapani Raunio tuo Suomeen erilaisia hevosten hoitotuotteita sekä varusteita.

Hevosvälittäjä Tapani Raunion nimi esiintyy tämän tästä Suomeen ostetuista kilpahevosista esiintyvissä uutisissa. Hyvinkääläinen on Suomen aktiivisin ravihevosvälittäjä, jonka kautta kulkee runsas joukko hevosia vuosittain.

”Joka viikko tulee kauppaa, ja päivittäin tulee puheluita joko myyjiltä tai ostajilta”, hän summaa.

”Olen pitänyt linjana, että en enää puhu niistä hevosista, jotka on jo myyty. Minulla ei ole enää osaa tai arpaa niiden hevosten kanssa. On omistajien asia, mitä he haluavat hevosistaan tai niiden kaupoista kertoa. Minun roolini rajoittuu kaupanteon ympärille.”

Raunio, 64, on välittänyt hevosia jo vuosikymmenten ajan, ja aktiivisemmin hän on toiminut viitisentoista viime vuotta.

Aiemmin hevostoiminta pyöri oman työn ohessa, mutta jäätyään pari vuotta sitten eläkkeelle Raunio siirtyi kokopäiväiseksi hevosyrittäjäksi.

Tapani Raunio arvioi, että noin puolet hänen välittämistään hevosista tulee Suomeen, toinen puolikas ostajista on muista Pohjoismaista. Kaupattavat hevoset ovat yleensä Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta.

”Suomessa hevoset ovat niin kalliita, että hyvin, hyvin harvoin olen pystynyt välittämään niitä täältä”, Raunio kuvailee.

”Alun perin kauppaa tehtiin pääosin Ruotsista Suomeen. Välillä Tanskasta tuotiin tosi paljon hevosia, ja viime vuosina kauppaa on tehty paljon Norjasta.”

Maiden palkintotaso vaikuttaa merkittävästi hevosten kaupallisuuteen.

Ruotsi on pohjolan merkittävin ravimaa, mutta kovilla palkinnoilla on hevoskaupan suhteen myös kääntöpuolensa.

”Ruotsissa hevosilla on monesti kolminkertainen voitto­summa suomalaisiin nähden, mutta se ei tarkoita, että hevoset olisivat kolme kertaa parempia. Norjassa palkintotaso on Suomen luokkaa, ja siellä pärjäävät hevoset pärjäävät yleensä Suomessakin.”

Hevosta ostettaessa Raunio kehottaa kiinnittämään enemmän huomiota itse hevoseen ja sen suorituksiin kuin sen sijoituksiin.

”Monesti halutaan ostaa hyvä tulosrivi, kun pitäisi ostaa hyvä hevonen. Tulosrivi ei tule mukana tuleviin startteihin, mutta se hevonen tulee. Tietysti hyvin menestynyt hevonen on kiinnostavampi, mutta pitää nähdä tulosten taakse. Tietyt radat ovat tietyn tasoisia. Monesti tietää, että tämä menestyskulku katkeaa heti, kun hevonen tulee Suomeen.”

Raunion mukaan Suomeen halutaan yleisimmin ostaa nuori ruuna, jolla pärjäisi 75-tasolla. Hintalappu saisi olla korkeintaan kymppitonnin.

”Sellaista hevosta vaan ei ole olemassakaan”, Raunio hymähtää. ”Monta kertaa ihmiset kokevat, että kymppitonnilla pitäisi saada tietynlainen hevonen. Odotusten ja realiteettien välinen kuilu on monesti kasvanut isoksi. Siitä ei synny mitään.”

Hevoskaupan ammattilaisena Tapani Raunio on huolissaan Suomen hevostilanteesta.

”Ainakaan minulta ei juuri kukaan kysele, että olisiko tammaa myynnissä.”

”Varmaan 98 prosenttia välittämistäni hevosista ovat oriita tai ruunia. Se ei voi johtaa muuhun kuin siihen, että kohta Suomessa ei synny mitään varsoja, kun ei tänne tuoda tammojakaan. Jos tammoja tuodaan, aika todennäköisesti ne kuitenkin jossain vaiheessa siirtyvät jonkun omistuksessa siitokseenkin.”

Raunio kaipaa Suomeen järjestelmällisiä toimia tammojen kilpailutilanteen parantamiseksi.

”Pitää saada aikaan kehityskaari, että tammojen omistaminen ja ostaminen olisi mielekkäämpää. Pitäisi tehdä radikaaleja päätöksiä ja saada systeemi sellaiseksi, että tamma pystyisi kilpailemaan koko uransa kohtaamatta oriita.”

Tammojen heikko asema hevosmarkkinoilla on Raunion mukaan Suomen erityispiirre.

”Muualla Pohjoismaissa tamma ei ole samanlainen hylkiö kuin Suomessa”, hän kuvailee.

Raunio on itsekin aktiivinen hevosenomistaja. Kotona Hyvinkäällä hänellä on yksi kilpahevonen, minkä lisäksi hänellä on Ruotsissa vaikuttavia siitostammoja. Ensi kesänä Rauniolle ja hänen hevoskimppakaverilleen pitäisi syntyä kolme varsaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Otto Salojensaari hankki Ilkka-ajon finaalissa juoksevan ikäluokkahevosen

Amerikassa tapahtuu huutokaupassa ja ME-radalla suomalaisittain ja ruotsalaisittain - Ruotsista tuli Muscle Hillin tytär

M.T. Lara Croft siirtyi Reijo Ranteelle – kankaanpääläisen oriasemalla on ollut kiireinen kesä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video