Uutiset

Paavo Koivurova pääsi joululahjallaan ottelemaan Ruotsin mestaruudesta - ”Tämä on meidän Elitloppet”

Äimäraution taannoinen toiminnanjohtaja Paavo Koivurova on kaiken aikaa ollut aktiivinen myös kilpapuolella. Lauantaina hänellä on edessään yksi uransa kohokohdista.
Kaijaleena Runsten
Paavo Koivurova on tottunut toimimaan tiukoissa paikoissa. Lauantaina edessä on yksi hänen ohjastajauransa kovimmista koitoksista, Ruotsin amatöörimestaruusajo.

Paavo Koivurovan omistama, valmentama ja ohjastama 8-vuotias M.T.Keepontrotting voitti Ruotsin amatöörimestaruuden karsintalähdön Bodenissa 17.syyskuuta. Finaali on edessä tulevana lauantaina Åbyn Ruotsin mestaruusravien yhteydessä.

 

M.T.Keepontrotting oli kaksivuotiaana suurlupauksen maineessa. Ruuna voitti Petri Salmelan treenissä vuoden 2014 molemmat kisansa, ja latasi jälkimmäisessä startissaan lyhyen matkan auton takaa tulokseen 15,4.

 

Sen jälkeen alkoivat vastoinkäymiset. Seuraavan viiden kauden aikana M.T.Keepontrotting pääsi starttiviivalle vain kolme kertaa. Väliin mahtuu kolme kokonaista välivuottakin.

 

Tällä kaudella ruuna on tehnyt paluun Koivurovan käsistä.

 

”Sain hevosen joululahjaksi Petri Salmelalta ja ruunan edelliseltä omistajalta Jorma Vallolta. M.T.Keepontrotting oli loukkaantunut kolmevuotiaana kuljetuksessa, ja lisäksi ruunalla on lasiset jalat, joiden johdosta vaivoja on piisannut”, Koivurova kommentoi.

 

Amatöörien Ruotsin mestaruusfinaaliin Koivurova on koettanut omien sanojensa mukaan kymmenkunta kertaa.

 

”Pari kertaa olen ollut karsinnoissa kakkonen ja pari kertaa kolmas. Nyt tärppäsi. Onhan tämä hienoa, sillä kisa on meidän amatöörien Elitloppet.”

 

Finaalin yllä viipyilee kuitenkin suuri kysymysmerkki – johtuen M.T.Keepontrottingin loukkaantumisesta kolmevuotiaana.

 

”Ruuna on tosi huono matkustamaan, kun sillä on tuo varsana kuljetuksessa tapahtunut onnettomuus takana. Se jännittää kuljetusta hirmuisesti, ja Åbyyn tulee meiltä matkaa melkein 1 500 kilometriä. Jo eilen (keskiviikkona) saavuimme tänne Salmelan Peten Sisyfosin tallille.”

 

”Tiistaina ajoin ruunaa vielä kotona, ja se tuntui hyvälle. Nyt kun laskin täällä Sisyfosissa lenkkiä, niin hevonen tuntui kuin olisi puukkoa pakkasessa ajanut. Ei hyvältä näytä. Huomenna jatkamme ajoissa perille Göteborgiin, ja siellä koetan vielä notkistaa hevosta ajamalla ja hieromalla.”

 

Lauantaisessa lähdössään M.T.Keepontrotting lukeutuu haastajaosastoon. Myös Koivurova tiedostaa tilanteen.

 

”Joo, ysi (Zoccoloduro O.P.) on muita parempi hevonen. Sen takana taistellaan. Jos maalisuoralle kaarrutaan lähellä suosikkia, ei voittokaan ole mahdottomuus. M.T.Keepontrotting on näihin lähtöihin riittävä hevonen. Toki tässä on nyt näitä kuljetuksesta johtuvia haittoja olemassa. Ruuna pystyy normaalisti menemään täyden matkan 13-13,5 läpi.”

 

Mitä muuta kuuluu Äimäraution raviradan entiselle toiminnanjohtajalle?

 

”Hyvää kuuluu. Elämä on mallillaan. Minulla on pari starttihevosta ja pari varsaa. Vaimo on puolet ajastaan täällä Ruotsin puolella Haaparannan Leipijärvellä ja puolet ajastaan Oulussa. Minä olen lähinnä täällä Leipijärvellä, joskus toki Oulussakin.”

 

Eläkepäivät saavat vielä odottaa marraskuussa 67 vuotta täyttävää Koivurovaa.

 

”RS Mustangin rehuja myyn. Rainer (Ström) on maksavinaan minulle palkkaa ja minä olen tekevinäni töitä”, Koivurova naurahtaa.

 

Ravipolitiikkaa Koivurova sanoo harrastavansa sen verran, että ”mieli pysyy virkeänä”.

 

”Mutta raviradan johtoon tai hallitukseen minua ei enää saa. Hippoksen valtuuskuntaan minut valittiin uudelle kaudelle, ja siellä aion olla aktiivinen.”

 

Loppuun lohkeaa myös päivänpolttava ravipoliittinen kannanotto.

 

”Kilpailupäivien leikkausta aion vastustaa viimeiseen asti. Se on satavarma juttu, että jos päiviä vähennetään, vähenevät myös omistajat. Kuluja on karsittava ennemmin vaikka ratojen toimintatuista tai Hippoksen budjetista. Päiviä voidaan profiloida ja palkintoja laskea paikoitellen, mutta raveja ei saa vähentää.”

 

”Täällä Ruotsissa on profilointi osattu tehdä fiksusti. Täällä on isoja, keskisuuria, pieniä ja tosi pieniä kilpailupäiviä. Jokaiseen tarpeeseen jotakin. Niissä pienimmissä ajavat sitten harrastelijat keskenään kilpaa. Jos heille sattuu parempi hevonen, sitten ajetaan isommissa kisoissa ja annetaan ohjat ammattilaisille”, Koivurova päättää.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Harri Koivuselle uskomattomat 1000 voittoa täyteen Metsämäessä

Joriinin, Provinssin, Hokmanin ja monen muun kovan suomenhevosen "tekijä" Kalle Korkiavuori on kuollut

Veikkauksen Huikko varovaisen toiveikas Finlandian yhteiskierroksesta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video