Uutiset

Voitokas saksalainen Lähdekorvelle – tähtäimet Ranskassa

Mojovalla prosentilla kaksariin sijoittunut Payet D.E. on siirtynyt Kari Lähdekorven omistukseen.
Kuva: Anu Leppänen
Kunnon hiihtokelit antavat odottaa, mutta hevoskauppaa voi käydä säällä kuin säällä. Kari Lähdekorven tuorein kaappaus on menestyksekäs ja mielenkiintoinen saksalainen Payet D.E.

Vähälumisessa Äkäslompolossa hiihtokelejä odottava Kari Lähdekorpi on hankkinut hevosarsenaaliinsa viisivuotiaan saksalaisravuri Payet D.E.:n.

 

Rommelaistreenari Sybille Tinterin tallissa viimeisimmän reilun vuoden ajanjakson viettänyt ruuna on kisannut urallaan 45 kertaa. Sekä voittoja että kakkostiloja on kertynyt peräti 13 kappaletta. Nämä 26 kaksarisijaa sekä neljä kolmosta ovat lihottaneet Payet D.E.:n tilipussia lähes 820 000 kruunulla.

 

Ennätyksensä 11,7 ruuna ravasi syyskuussa Eskilstunassa.

 

”Olin jo aiemmin kiinnostunut Payet D.E.:stä, mutta jätin silloin kaupan tekemättä 2 000 euron tähden. Sen jälkeen ruuna on ravannut rahaa sen 300 000 kruunua”, Kari Lähdekorpi kertoo ja jatkaa:

 

Ylitalon Arvo tulee todennäköisesti kimppaan mukaan, kun me huutokaupattiin meidän vanhoja hevosia pois.”

 

Lähdekorvella on Payet D.E.:n suhteen selvät suunnitelmat. Kosmopoliittinen cocktail Saksa-Ruotsi-Suomi saa vielä yhden uuden ainesosan, Ranskan.

 

”Meidän Hanna (Lähdekorpi) pitää hevosen tallissaan talven, ja sitten ruuna lähtee Ranskaan. Mää olen nyt innostunut ranskalaisesta raviurheilusta. Ei sinne tosin näillä näkymin Sobel Conwayn ja tämän ohella olla muita lähettämässä.”

 

Sobel Conwaysta puheen ollen, ruunan piti alustavasti kilpailla tänään torstaina Prix de Sillé-le-Guillaumessa.

 

”Se edellinen startti tuli niin lähelle, että ruuna vedettiin listoilta pois”, Lähdekorpi kertoo.

 

Osaomistaja kehuu suojattinsa tuoreinta esitystä.

 

”Sobel teki kauhean juoksun! Se loppuriuhtaisu oli hirvittävä. Kun täyden matkan menee tuolla juoksulla 11,0, niin eikö sillä kelpaa jo lähteä melkein ketä vastaan vain. Saa nähdä, kuinka hyvä hevosen pitää olla, jotta itse tallipäällikkö J-M. Bazire suostuu ajamaan ruunaa”, Lähdekorpi naurahtaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko minuutissa: Teivaisesta vuoden nurmijärveläinen - Kuisla teki muutoksia ja pärjää taas

Keski-Euroopasta uutta Suomen siitosorimarkkinoille: Main Wise AS

Kari Lähdekorpi Sobel Conwayn eilisestä juoksusta Vincennesissä: ”Ainoastaan meille voi käydä näin”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video