Uutiset

Suomalaisjuurinen Sandra Luomala on saanut oppinsa lukuisilta huippuvalmentajilta

Viikon vieraan omalla valmennuslistalla on kolmisenkymmentä hevosta.
Sandra Luomalan albumi
Sandra Luomala on ammattivalmentaja Eskilstunassa, joka sijaitsee Tukholmasta nelisenkymmentä kilometriä länteen.

Eskilstunan raviradalla hevosiaan valmentava Sandra Luomala on menestynyt oikein mukavasti kahden ensimmäisen ammattivalmentajavuotensa aikana. Sukunimi Luomala saattaa olla monelle suomalaiselle pitkän linjan raviharrastajalle tuttu Kai K ja Kauko Luomalan toimesta. Kumpikin veljeksistä on tehnyt pitkän uran ammattivalmentajina Ruotsissa.

"Isälläni Kai K:lla on vieläkin ammattivalmentajan lisenssi, hänellä on puolenkymmentä hevosta valmennuksessaan Eskilstunan radalla. Niinpä isä ehtii usein olla apuna ajamassa hevosia kanssamme. Kaukolla ei ole ollut ammattivalmentajalisenssiä moneen vuoteen, vaan hän tekee töitä hevosterapeuttina”, kertoo Sandra isän avusta tallin päivittäisessä toiminnassa.

Suomalaisesta sukunimestään huolimatta Sandralta ei suomen kieli suju.

"Isäni on jo syntyjään ruotsalainen, hänen vanhempansa muuttivat Ruotsiin. Isä puhuu kylläkin suomea ja lukee suomalaisia lehtiä. Minuun ei suomen kieli koskaan oikein tarttunut”, kertoo Sandra sukujuuristaan.

Suomalaisen raviyleisön tietoisuuteen Sandra Luomalan nimi nousi viimeistään, kun hänen suurimpiin hevosenomistajiinsa kuuluva Jörgen Jensenin Stall Rita osti Reima Kuislalta D.D.’s Redemptionin. Sattumalla oli oma merkityksensä, että Stall Rita päätti panostaa Sandra Luomalaan valmentajana.

"Aloittaessani valmentajana vuoden 2018 lopulla, oli minulla eräs toinen suurempi hevosenomistaja asiakkaana. Hänen omistamansa hevoset menestyivät mukavasti, ja voitimme melko nopeasti V75-lähdönkin kotiradalla Eskistunassa. Mutta asiathan eivät mene aina suunnitellusti, ja kyseinen omistaja siirsikin hevosensa pois tallistani."

"Aftonbladet kirjoitti jutun hevosten siirtämisestä, ja Jörgen otti yhteyttä luettuaan uutisen ja tarjosi joitakin hevosia valmennukseeni”, muistelee Sandra yhteistyön alkamista.

Tällä hetkellä Sandralla on reilu kymmenkunta Stall Ritan hevosta valmennuksessaan. Viimeisimpinä hankintoina edellä mainittu D.D.’s Redemption, sekä uutena aluevaltauksena talliin kohtapuoliin saapuva kylmäverinen.

"En ole eläissäni valmentanut kylmäveristä, entisissä työpaikoissani ei juuri kylmäverisiä ole ollut. Saan ainakin mielenkiintoisen haasteen kylmäverisen valmentamisesta,” naurahtaa Sandra.

Puheen kääntyessä Sandran työnantajiin ennen oman valmennustoiminnan aloittamista, on lista työpaikoista vaikuttava. Lähemmäs 15 vuoden mittaisen hevosenhoitajauran aikana Sandra ehti olla Stig H Johanssonin, Stefan Melanderin ja Daniel Redénin palveluksessa.

Stig H:lla Sandra oli kahdessa eri pätkässä. Toisen pätkän lopetettuaan hän aloittikin oman tallin pitämisen. Itsestäänselvyys itsenäisenä valmentajana aloittaminen ei ollut Sandralle.

"Olin tyytyväinen hevosenhoitajan rooliini, jossakin vaiheessa ajatus omasta tallista alkoi kuitenkin itää. Jokunen vuosi sitten minulle tarjottiin muutamaa hyvää hevosta valmennukseeni, ja silloin uskalsin tehdä hyppäyksen omaksi yrittäjäksi. Tällä hetkellä ei kaduta, että otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin oman tallin pidon”, muistelee Sandra muutaman vuoden takaisia aikoja.

Jokaiselta entiseltä työnantajalta on tarttunut mukaan hyödyllistä tietoa valmentamisesta ja hevosten hoidoista. Tärkeimmäksi esikuvakseen Sandra mainitsee kuitenkin Daniel Redénin, jonka valmennusopeilla Sandra etenkin valmentaa vanhempia kilpahevosia.

Puitteet valmentamiseen ovat Eskilstunan raviradalla ensiluokkaiset Sandran mukaan.

"Ajamme starttihevosilla kaksi kertaa viikossa pehmeällä alustalla, lopun aikaa hevoset ovat ulkona. Eli periaatteessa aika samanlainen systeemi kuin Redénillä. Hevoseni ovat menneet tällä systeemillä hyvin. Varsoilla ajamme luonnollisesti useamman kerran viikossa. Hevoset eivät menisi tällä tavalla, jos valmennuspaikat eivät olisi niin ensiluokkaiset kuin ne täällä Eskilstunan radalla ovat”, kertoo Sandra valmennusfilosofiastaan.

Sandran lähemmäs kolmestakymmenestä valmennettavasta kymmenkunta on nyt kaksivuotiaiksi kääntyneitä varsoja. Toiminnan kasvettua viimeisen vuoden aikana, on Sandra viisaasti jakanut varsat ja kilpahevoset eri talleihin Eskilstunan radalla.

Kaksivuotiaiden varsojen joukossa on viisi Stall Zetin omistamaa hyväsukuista varsaa. "Daniel otti viime syksynä yhteyttä ja tarjosi näitä varsoja opetettavaksi ja alkuajan valmennukseen. Olen ajanut paljon varsoja sisään eri valmentajille viime vuosina, ja Daniel kysyikin halukkuuttani ottaa muutamia heidän varsojansa opetettavaksi. Daniel käy silloin tällöin ajamassa täällä varsoja, ja meidän yhteistyömme pelaa todella hyvin, ”kertoo Sandra.

Jorma Kontion nimi nousee useamman kerran esiin Sandran kanssa keskusteltaessa. Ravilegenda on Sandran ykkösvaihtoehto kuskiksi, mutta ymmärrettävästi suurempien valmentajien hevoset menevät Luomalan hevosten edelle silloin tällöin.

Pohjoismaiden voitokkaimmalla ohjastajalla on kuitenkin kilvanajoakin tärkeämpi rooli Sandra Luomalan valmennustallissa. Kontio on nimittäin melko usein nähty vieras hiittipäivinä ajamassa tallin hevosia.

"Olen todella kiitollinen, että Jomppe haluaa auttaa meitä hevostemme kanssa. Jorma on todella hieno ja empaattinen ihminen, ja 11 000 voiton kokemuksella hän osaa auttaa ongelmahevosten kanssa. Jomppehan se vinkkasi Reimalta ostetusta hevosestakin ensimmäisenä”, kiittelee Sandra Jorma Kontion tärkeätä roolia tallinsa toiminnassa.

Vaikka ruotsalaisella raviurheilla on monen muun ravimaan tapaan omat haasteensa ja vaikeutensa, näkee Sandra kuitenkin suuressa kuvassa ruotsalaisen raviurheilun tilanteen melko positiivisena.

"Onhan meillä asiat kokolailla hyvin Ruotsissa, verrattaessa vaikka vain arkiravien palkintotasoa Ruotsissa muihin Pohjoismaihin. Olemme aika omassa kastissamme siinä vertailussa."

"Ruotsissa on paljon helpompi harjoittaa ravivalmennusta työkseen kuin naapurimaissa. Ei valiteta pienistä, vaan ollaan tyytyväisiä, että ruotsalaisella raviurheilulla on asiat niinkin hyvin kuin ne nyt ovat”, toteaa Sandra realistisesti haastattelun lopuksi.

Lue myös: Reima Kuislan peliliikkeet: D.D.'s Redemption tanskalaisille - Risto Vähätalolle osuus Marschall Matchista

Sandra Luomalan valmennettavat Svensk Travsportin tietokannassa

Sandra Luomalan albumi
Sandra Luomalan varsat ja kilpahevoset ovat eri talleissa.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomalaisille tutun Chief Orlandon matka jatkui nyt Erik Bondolle ja kohta Ruotsiin

Elian Web tutkittu: terveys rautainen kuten videolla näkyy - suunnitelmat auki

Hevosmies Henry Ala-Korpi: "Aika pian hevosesta huomaa sen hyvyyden. Ja monesti on kyllä sen suhteen erehdyttykin” – videolla myös komeat ajopaikat

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video