Houston Laukon lahjakas sukulainen Free From Fines ei ole erehtynyt kertaakaan kaksarista – tulossa radoille kokeneista käsistä
Tapio Perttusen treenistä uransa avannut Free From Fines on ollut jo pidempään kotivalmennuksessa, ja ruunan kaviourille paluu lähestyy.
Näin ylivoimainen Free From Fines oli voittaessaan Nuorten Sarjan Mikkelissä heinäkuun lopulla. Ruuna porhalsi kyseisessä kisassa ennätyksekseen 15,9ke. Kuva: Kuvakaappaus/TotoTV5-vuotias Free From Fines (isä The Bosses Lindy) herättää huomiota lahjojensa ja emälinjansa vuoksi. Ruunan emänemä on menestystamma Isadora Laukko, joka on Houston ja Dynamite Laukon sisko. Free From Finesin kolmas emä on siis legendaarinen Milo's Daughter.
”Hevosessa iski silmään sukupuu, ja sen vuoksi se hankittiin. Taitaa vain olla niin, että emänisä (Power To Charm) sotkee, mutta eihän sillä toisaalta ole jalostuksen kannalta väliä, kun Free From Fines on ruuna”, tuumii osaomistaja ja nykyinen valmentaja Tapio Laakkonen.
Free From Fines avasi viime kesänä Tapio Perttusen luotsaamana uransa upeasti. Ruuna voitti viidestä kisastaan kaksi ja oli kolmesti kakkonen. Tappioille olivat selvät syyt, nimittäin huippuluokan vastustajat. Free From Finesin edellä maalissa kakkosiin päättyneissä kisoissa olivat lahjakkaat Road To Hill, Stonecapes Thor ja Adorable Princess.
”Ja sen viimeisimmän kisankin Free From Fines olisi voittanut, mikäli tilaa olisi tullut aiemmin”, Laakkonen sanoo 23. elokuuta ajetusta Riihimäen startista.
Free From Fines meni heti uransa avauksessa täyden matkan auton takaa 16,6-vauhdilla läpi. Ruunan ennätys on kolmannessa kisassa voiton myötä syntynyt noteeraus 15,9ke.
Laakkonen jatkaa, että Free From Fines on ollut hänellä kotonaan jo hyvän tovin.
”Se on vähän rieskatekoinen hevonen, ja tuumin kesällä, että nyt pitää pitää taukoa. Tapsa ei olisi hevosta treenistään pois laskenutkaan, niin hän oli mieltynyt siihen. Haaveena on päästä tässä keskitalvella kisaamaan”, Laakkonen paljastaa.
”Jos Free From Fines saapi olla terveenä, niin uskon, että se on tilintekohevonen. Sen juoksunuotti on sellainen, että sillä voi säädellä hyvästi vauhtia. Ruuna tulee kovaa maaliin ja ehtii usein tikulle ensimmäisenä. Se on voittajan päällä varustettu. Free From Fines osaa myös lähteä lujasti. Ja mikä melkeinpä tärkeintä, se on tosi mukava treenata, ei paina eikä kohella.”
Laakkonen muistetaan vuoden 1992 Villinmiehen Tammakisan voittaja Noves E.L.L.:n takaa. Tamma oli Laakkosen kasvattama, valmentama, omistama ja usein myös ohjastama. Sen uran yhdestätoista ykkössijasta kymmenen oli Laakkosen käsialaa.
” Turusen Lassi ajoi sen Villinmiehen Tammakisan voiton. Se on raviurani suurin saavutus. Toisin kuin Free From Fines, Noves E.L.L. oli tasavauhtinen, ja se söi vahvuudellaan kaverien eväät. Periyttäjänä tamma ei ollut odotetunlainen. Nyt se tammasuku katkeaa, kun eräs neljännessä polvessa meillä jalostettu siitostamma kuoli keväällä ja talliin jäi vain kaksi ruunaa. Olen jo vanha mies, ja jos poikani ei satu innostumaan jatkamaan harrastusta, niin katsotaan miten käy”, juttelee Free From Finesiä ja 3-vuotiasta East Star Hopea laitteleva vuonna 1942 syntynyt polvijärveläinen.
Pääset tästä Free From Finesin tietoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

