Uutiset

Kuningas Costello "voi tulla ulos yllättävänkin pian" - tallikaveriksi kuninkaallinen varsa

Ravikuningas Costello vaikuttaisi selättäneen saadut kolhut ja on palailemassa lähiaikoina. Herttuan talliin Orimattilaan saapui viikonloppuna lisäksi kuninkaan poika ja kuningatar Saaga S:n veli Gripen S.
Anu Leppänen
Ville Herttuan kultakimpale Costello on pian palaamassa kilparadoille. Herttuan tallissa tapahtuu muutenkin.

Ville Herttuan puheessa on uutta intoa. Tallissa tapahtuu taas positiivisia asioita monenlaisten vastoinkäymisten ravikuningas Costellon kanssa jälkeen. Kuningas itse on vetreässä kunnossa ja startti lähestyy. Lisäksi talliin saapui lauantaina huiman kiinnostavan sukuinen kaksivuotiaaksi tullut orivarsa Gripen S, joka on siirtynyt tallin isännän omistukseen.

"Costello treenaa kyllä hyvin", Herttua myhäilee.

"Nyt ei pidetä mitään kiirettä, mutta olosuhteista riippuen starttiin saatetaan tulla yllättävänkin pian. Oriilla oli vanha etupolven ristisideongelma, jota operoitiin, ja Houttu antoi luvan kovaan ajoon viime vuonna, mutta totesi, että vuoden päästä se vasta oikein hyvä on, ja näin on tainnut myös käydä. Joensuussa maaliskuussa 2019 Costello oli myös todella erinomainen, mutta se kolhi itseään karsinassa ennen seuraavaa kisaa Valkeala-ajoa. Karsinan seinä oli ottanut siipeensä ja kenkä oli vääntynyt, mutta ei tiedetä, mitä oli käynyt. Hevonen meni sitten nelitahtiseksi Kouvolassa ja kuski ymmärsi ajaa vain kakkossijasta, joka saatiin. Sitten se oli Vermossa samana keväänä myös tosi räkäinen ja jäi pois lämmityksen jälkeen. Risto Tupamäellä oli Lapin reissu edessä, ja hän kävi Petäjävedeltä Vermossa ottamassa vauhtia pohjoisen reissulleen."

"Räkätauti oli sitkein, mitä minulla on millään hevosella ikinä ollut. Nyt on näytetty hevosta säännöllisesti Tuula Pursiaiselle, ja homma tuntuu edistyvän. Sillä tullaan sitten aikanaan paljon muutetulla varustuksella. Kengitystä kevennetään ja varustusta karsitaan obersekkiä myöten. Costello ei ole enää nuori poika, mutta varustemuutostenkin vuoksikin on nyt hyvin mielekiintoista edessä: missä mallissa ori tulee juoksemaan?"

Costellon ensimmäinen ikäluokka on nyt kolmen ikäinen. Talliin saapui lauantaina oriin kaksivuotias poika. Ilmeisesti uutiset jälkeläisistä ovat positiivisia, kun tuli ostettua sen poika aika kovasta emästäkin?

"Pelkästään positiivista on tosiaan kuulunut. Katsoin tätä varsaa ensin kaverille, mutta kun hän halusikin jatkaa oman hevosensa kanssa vielä, eikä kauppaa tullut, kävi näin. Varsa oli mieluinen ja suku kiinnostava. Asia jäi vaivaamaan ja teimme sitten kaupat Ilkka Pyysalon kanssa. Siihen vaikutti sekin, ettei treenissä ollut yhtään Costellon varsaa vielä. Varsa on minun nimissäni, mutta kyllä sekin on ihan koko perheen projekti, kuten nämä muutkin."

"Lisäksi on ollut keskustelua Risto Tupamäen jälkeläisten Antin ja Kaisan kanssa, että he tulisivat Gripen S:n osakkaiksi, mutta katsotaan kuinka asia etenee. Varsa on mukava ja hieno kuin mikä, eikä ainakaan vielä, tällä lyhyellä yhteisellä taipaleella, ole alkanut kaduttaa - päinvastoin!"

Tia Malinen
Hävittäjä Orimattilan maisemissa? Kaksivuotias Gripen S on komea kuten isänsäkin Costello. Gripen on myös ravikuningatar Saaga S:n pikkuveli.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puhelinsoitto laittoi Ida Heikkisen työsuunnitelmat uusiksi – Paltamo vaihtui Bolognaan

Hetviina aloittaa Helätin-ajossa, Polara etsii tappamisen meininkiä – ”Voihan se vielä innostuakin”

Ensikertalaiset veivät kuningatarkisan kärkisijat – Vanhoilla tähdillä riitti jossiteltavaa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video