Uutiset

IS ja HU: Pitkään alalla toimineelle ravimiehelle syyte lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Syyte koskee kolmeen tyttöön kohdistunutta epäiltyä seksuaalirikosta.
MT arkisto
Ravimies on syytteessä kolmen lapsen epäillystä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuvituskuva.

Ravimies on saanut syytteen kolmen tytön epäillystä seksuaalisesta ahdistelusta. Tapahtumien aikaan 2000- ja 2010-luvulla uhrit olivat alle 16-vuotiaita. Yhden kohdalla epäilty rikos jatkui vielä tämän oltua yli 16-vuotias.

Teot jatkuivat jokaisen kohdalla useita vuosia. Kahden tytön kohdalla kysymys oli epäillystä lääppimisestä ja ehdotuksista, yhden tytön kohdalla epäily on vakavampi, sisältäen esimerkiksi myös seksuaaliyhteyden.

Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Hevosurheilun mukaan asia käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syytehakemus on toimitettu sinne torstaina.

Miestä syytetään myös ampuma-aserikkomuksesta.

Käräjäoikeus ei ole päättänyt, milloin käsittely alkaa.

Ilta-Sanomien uutinen

Hevosurheilun uutinen

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ongelmat pöytään – kähmintä rikkoo aina

Naantalilaisen hevostallin pariskunta vapautettu tutkintavankeudesta – mies asetettiin tehostettuun matkustuskieltoon

Tunnettu ravivalmentaja vankilaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi – lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video