Uutiset

Teivon ravikeskukseen avataan kesäkuussa ravikoulu – kursseja tarjolla lapsille ja aikuisille

Ravikoulun kautta voi edetä myös kilpailuihin.
Tampereen ravirata Oy / Jussi Tuominen
Teivossa starttaa kesäkuussa ravikoulu, joka toimii samalla periaatteella kuin ratsastuskoulu.

Teivon ravikeskukseen avataan kesäkuussa ravikoulu. Hevosella ajamista pääsee opettelemaan koulussa samaan tapaan kuin ratsastusta ratsastuskoulussa.

Teivon ravikoulua hallinnoi Tampereen Ravirata Oy ja se toimii Teivon ravikeskuksen yhteydessä tarjoten elämyksiä kaikille hevosista ja poneista kiinnostuneille. Ravikoulu tulee tarjoamaan kursseja sekä lapsille että aikuisille ja osaamistason mukaan on mahdollista edetä aina ravi- tai poniohjastajaksi asti.

”On mahtavaa saada Pirkanmaalle oma ravikoulu! Ravikoululla kaikki innokkaat pääsevät toimimaan hevosten ja ponien kanssa oppien samalla uutta. Lisäksi ravikoulu tuo hienosti esiin upeaa lajiamme raviurheilua”, hehkuttaa Teivon nuorisotyöstä vastaava Viena Kauppi raviradan tiedotteessa.

Ravikoulun palveluihin kuuluvat myös erilaiset elämyspalvelut, kuten ponisynttärit, talliin tutustumiset sekä erilaiset ajelutukset esimerkiksi polttareihin. Kesällä 2021 järjestetään lasten päiväleirit sekä monté- eli raviratsastuskurssi, ponisynttäreitä sekä yksittäisiä ajo-opetuksia ja ajelutuksia.

Tampereen Ravirata sai maa- ja metsätalousministeriön rahoitusta harrastustoiminnan kehittämiseen. Myös Raviliiga Tapparan ja Raviliiga Ilveksen lahjoitusvaroja käytetään toiminnan käynnistämiseen.

"Meillä on projektissa mukana hyviä yhteistyökumppaneita. Tavoitteenamme on saada tähän työpaikkoja, mutta myös kehittää hevosavusteista kuntoutusta ja koulutusta alalle”, taustoittaa tiedotteessa Päivi Lehtonen, joka on Tampereen ravirata Oy:n toimitusjohtaja.

Lisätietoa löytyy ravikoulun kotisivuilta

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Teivon johtaja Päivi Lehtonen: "Maakaupat positiivinen uutinen meille"

Teivon raviradalle tehdään kesällä turvakaista – rata on suljettu valmennusajolta remontin ajan

Teivoon hyväntekeväisyysnäkökulmalla ryyditetty jättikimppa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video