Uutiset

Landen Paukun suhteen varovaista optimismia – koelähtö perjantaina

Radalle paluu on myös muistutus tammanomistajille, Jani Suonperä vinkkaa.
Terhi Piispa-Helisten
Landen Paukku ja Jani Suonperä nähtiin viimeksi radalla Derbyvoittajina elokuussa 2019.

Jani Suonperän Landen Paukkua ei ole nähty kilparadoilla vajaaseen pariin vuoteen. Viimeisin kilpailu on elokuulta 2019, jolloin ori voitti suomenhevosten Derbyn. Nyt urallaan kaikki 12 kilpailuaan voittaneen Landen Paukun tilanteessa näkyy valoa tunnelin päässä. Suonperä on ilmoittanut suojattinsa koelähtöön perjantaiksi Ylivieskaan.

”Landen Paukulla on ollut aika paljon ongelmia Derbyn jälkeen. Viimeisin vaiva tuli viime kesänä, kun ori kompuroi ja venäytti toisen etujalan nivelsiteet”, hän kertaa sairaskertomusta.

Oria on päästy valmentamaan säännöllisesti talvesta lähtien, mutta täydessä terässä ei Landen Paukku välttämättä ole valmentajansa mukaan.

”Olemme ajaneet hiittiä Ylivieskan radalla, ja eiköhän ori koelähtörajan alita. Ilmoitin sen koelähtöön myös muistutellakseni tammanomistajia, että tällainen orikin löytyy siitoskäyttöön."

Landen Paukulla on tänä vuonna ollut vajaat 15 tammaa, määrä johon omistaja-valmentaja on melko tyytyväinen.

”Nyt ollaan kuitenkin vasta kesäkuun alussa, ja tammoja on lähes yhtä monta kuin viime vuonna yhteensä. Suomenhevosori vähän unohtuu tammanomistajilta, kun sitä ei näy lähtölistoilla mukana”, Suonperä toteaa realistisesti.

Uran jatkon suhteen ollaan myönteisin mielin, vaikka koelähtöön lähdetäänkin varovasti.

”Ori on vielä nuori ja uransa alussa. Kunhan se kestäisi terveenä ja pääsisimme starttaamaan säännöllisesti, sillä olisi vielä monta hyvää vuotta kaviourilla edessä. Ajetaan kuitenkin koelähtö ensin, ja pohditaan sitten vasta mahdollisia tulevia kilpailuja."

Jani Suonperällä on perjantaina mukana myös illan ensimmäisessä lähdössä nelivuotias Landen Vinkka. Ruuna meni edellisessä startissaan hienon 1.29,9 tuloksen.

”Halusin ajaa ryhmälähdön ennen Pikkupelimannin karsintoja, mutta nythän meille sattui takarivin uloin lähtörata. Sieltä ei tule tuntumaa lähtöauton siipeen. Mutta Landen Vinkka on oikein mukavan tuntuinen aloittelija."

Kahden vuoden aikana on ollut terveysmurheita niin Landen Paukulla kuin sen omistaja-valmentajallakin:

Suonperällä uusi lupaus – Landen Paukku muutti Ylivieskaan ja tekee tuloaan

Landen Paukulla ja Suonperällä vastoinkäymisiä

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suonperällä uusi lupaus – Landen Paukku muutti Ylivieskaan ja tekee tuloaan

Uutisviikko minuutissa: Suru-uutinen sunnuntaina ja hälinää Hippoksen luottamustoimista

Landen Paukulla ja Suonperällä vastoinkäymisiä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video