Uutiset

Viimeisessä kunkkarirankingissa Hetviina jatkaa tammoissa mutta oreissa keulille porhalsi Parvelan Retu, kisan epätodennäköinen osallistuja

Tunnelma tiivistyy, kun Seinäjoen kuninkuusraveihin on reilu kaksi viikkoa.
Terhi Piispa-Helisten
Parvelan Retu nousi kuninkuuskisan rankingin johtoon kuvan Suur-Hollolan voitollaan. Valmentaja ja osaomistaja Petri Laine on todennut, että Retu nähdään Seinäjoella pääkisan sijaan 6-vuotiaiden Pohjoismaiden Pokaalissa kunkkarien aattona perjantaina.

Tämän vuoden kunkkarirankingin raati asettaa edelleen tammojen ykkössuosikiksi Hetviinan, joka on johtanut saman raadin ennakkosuosikkina kolme kertaa aiemminkin.

Tammoissa 12 parhaan takana pisteille ylsi viisi tammaa. Keskiviikkoillan pitkä matka Vermossa eli A.V. Marttilan tammasarja selkeyttänee edelleen tilannetta samoin kuin viikonlopun St. Michel -ravien tammojen maili.

Se, että kuningatar vaihtuu, vaikuttaa ainakin raadin mielestä selvältä. Hallitseva kuningatar Virin Camilla ei mahdu pisteille lainkaan ja se myös karsiutui St Michelin viimeisestä näytönpaikasta.

Raadista pitkän linjan ravitoimittaja Paavo Eloniemi kommentoi muiden tammojen asetelmia, jossa Ciiran Tähden valmentaja Seppo Suuronen ei ole vielä sanonut ääneen, ilmoittaako 7-vuotiaan tamman mukaan kolmen startin yhteistaistoon vai ei.

"Liisan Tulilintu ja Ciiran Tähti ovat haastajajoukon kärjessä. Kyvyiltään Ciiran Tähti on ehdottomasti tammakatraan kärkeä. Tammojen puolella viimeisistä paikoista käydään todella tiukka taistelu.”

Toissa sunnuntain Suur-Hollolan sankari Parvelan Retu kiilasi oriiden kärkeen, kun edellisessä rankingissa keulaa pitänyt H.V. Tuuri menetti kisan laukkaan.

Retun valmentaja ja osaomistaja Petri Laine toisti Lahdessa voiton jälkeen, että 6-vuotiasta oria ei nähdä vielä suurkisassa. Seinäjoelle kyllä tähdätään, mutta perjantaina ajettavaan pohjoismaiseen nuorten mittelöön.

”H.V. Tuuri on todella rautaisessa kunnossa ja kova suosikki. Alkukaudesta hienoa jälkeä tehnyt Lissun Eerikki kuuluu edelleen oriiden puolella kärkikaartiin. Kisaan tuo lisää mielenkiintoa se, että kärjen takana on useampi kovassa nousussa oleva hevonen ja ne voivat laittaa lusikkansa soppaan oriiden kisan kärkitiloja jaettaessa Seinäjoella”, Eloniemi summaa raadin arvion.

Kaikkien pisteitä saaneiden listat löytyvät jutun lopusta.

Hevosten ilmoittautuminen kuningatar- ja kuninkuuskilpaan päättyy tulevana maanantaina ja Kuninkuusravien päätoimikunta valitsee osallistujat ensi viikon keskiviikkona.

MT on Seinäjoen kuninkuusravien yhteistyökumppani.

Kolmas ranking ilmestyi 30.6.:Hetviina ja H.V. Tuuri itse oikeutetut kärjet

Lue myös:

MT:n kuninkuusravien 13-sivuinen teemasivusto ilmestyy keskiviikkona osana painettua lehteä. Juha Länsimäki kertoo: Varsa oppii ilon kautta – ”management by perkele” on historiaa ravihevosten valmennuksessa

MT:n Kohti Kunkkareita -ohjelma luotaa mahdollisia osallistujia kärjen takaa

Osassa 1 esiteltiin rankingin vitonen, Liinan Liekki

Osassa 2 nähtiin Layla, joka löytyy rankingista sijalta 9

3. jakso purkitettiin juuri tiistaina. Katso perjantaina kello 11, mikä ori myös mielii taustajoukkoineen Seinäjoelle. Ohjelmat näytetään MT26-kanavalla viikonloppuna molempina päivinä.

  • Tammat
  • 1.Hetviina 60 p
  • 2. Ciiran Tähti 54 p
  • 3. Liisan Tulilintu 51 p
  • 4. Suven Sametti 44 p
  • 5. Liinan Liekki 35 p
  • 6. Elias Juonetar 24 p
  • 7. Lakan Leija 22 p
  • 8. R.R. Valssitar 21 p
  • 9. Layla 18 p
  • 10. Sokru 16 p
  • 11. B. Riitu 15 p
  • 12. Vennelmon Varma 11 p
  • Muut pisteitä saaneet: Varsova 10 p, Taksvenla 7 p, Tähtituula 1 p, Tutun Impi 1 p, Hyvännäköinen 1 p
  • Oriit
  • 1. Parvelan Retu 57 p
  • 2. H.V. Tuuri 56 p
  • 3. Lissun Eerikki 52 p
  • 4. Jokivarren Kunkku 41 p
  • 5. Joriini 38 p
  • 6. Välkyn Tuisku 33 p
  • 7. Evartti 31 p
  • 8. Uljas Suomalainen 25 p
  • 9. Camri 24 p
  • 10. Vixeli 13 p
  • 11. Ellin Sisu 9 p
  • 11. Tuurin Toivo 9 p
  • Muut pisteitä saaneet: Sheikki 2 p
  • Rankingissa raatilaiset pisteyttivät mielestään 12 parasta tammaa ja oriitta siten, että listan ensimmäinen saa 12 pistettä ja viimeinen yhden pisteen. Sijoitus rankingissa määräytyi yhteispisteiden mukaan.
  • Kuninkuusravirankingin asiantuntijaraadin muodostavat tänä vuonna Harri Lind, Sari Juntunen, Paavo Eloniemi, Tommi Ala-Nikkola ja Kaisa Tupamäki-Kukkamo. Kuninkuusraviranking on puhtaasti spekulatiivinen eikä sido valintoja tekevää päätoimikuntaa.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uusi gallup: Pitäisikö Kuninkuusravien päättyä kuninkaallisiin seremonioihin?

Ojanperän kunkuilla kaikki hyvin: Jokivarren Kunkkua tutkitaan – Evartti palauttelee kahlaamalla

Kaiken piti olla kunnossa ennen Seinäjokea – Lissun Eerikin lopputulos jätti ilmaan monta kysymystä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video