Uutiset

”Vanha Välähdys ei ole hävinnyt mihinkään” - Paluu lähestyy: Pohjoismaiden mestari virtavana harjoitusraveissa

Ville Korjuksen superjuoksija Välähdys kävi tänään verryttelemässä jäseniään Kouvolan harjoitusraveissa. Paluu varsinaisiin kisoihin lähestyy.
Kuva: Terhi Piispa-Helisten
Näin makealta tuntuu, kun saa superjuoksijalla ajaa. Välähdys on voittanut tasan puolet uransa 102:sta kisastaan.

MT Ravinetti uutisoi helmikuussa, että suomenhevospuolen kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Nordic King ja Pohjoismaiden mestari Välähdys loukkasi oikean etujalkansa hankositeen. Nyt alkaa paluu olla 12-vuotiaan kohdalla ajankohtainen. Välähdys kävi tänään Kouvolan radalla harjoitusraveissa. Ori oli kilpailupaikalla tutun tarmokas.

 

”Ihan entiseen malliin oli virtaa. Vanha Välähdys ei ole hävinnyt mihinkään”, nauraa orin osaomistaja ja valmentaja Ville Korjus.

 

19,4-aikainen suomenhevonen starttasi lämminveristen seassa tavoitevauhdiltaan 30,0 -lähtöön. Välähdyksellä oli voltissa nelosrata.

 

”Ori ampui lämminveristen seassa helposti keulaan. GPS näytti kiihdytykseen parhaimmillaan 20,7-vauhtia. Kun kaverit jäivät taakse, Välähdys sortui perisyntiinsä. Ori jäi odottelemaan muita, meni peitsille ja otti pari laukka-askelta. Se heitti kuitenkin lennosta raville, ja loppu tultiin kuulutuksen mukaan 28-vauhdilla. Välähdys oli ihan hyväntuntuinen, ja ori polki noita vauhteja helposti, niin kuin tietenkin pitääkin polkea. Ravi oli ihan letkeää, mutta selvää on, ettei henki kulje vielä parhaalla mahdollisella tavalla”, Korjus analysoi.

 

”Tämä oli ensimmäinen kerta radalla sen Vermon 30. tammikuuta kisan jälkeen. Ori on saanut kotona paljon tasavauhtisia 10-15 kilometrin mittaisia peruskuntolenkkejä. Kuvittelen, että vielä yksi kilpailuvauhtinen harjoitus, ja ori menee selvästi eteenpäin. Ja sitten sopivia kisoja, että päästään rytmiin. Ei ori periaatteessa kaukana ole startista. Katselin jo, että loppukuusta (29. lokakuuta) olisi Lappeenrannassa sopiva tasoitusajo. Harkitaan vielä.”

 

Kun edellisestä radalla käynnistä on aikaa liki yhdeksän kuukautta, ja orin otteet olivat kuullun kaltaisia, niin voisi kuvitella, että Korjuksen sydämeltä vierähti jonkunlainen lohkare?

 

”No joo, kyllä tavallaan. Tai sanotaan niin, että jos kaikki on vielä huomenna hyvin, niin sitten vierähtää. Siitä on jo aikaa, kun eläinlääkäriltäkin saatiin lausunto, että ori on jalastaan terve. Ruuvia olisi voitu alkaa kiristää treeneissä jo kauan sitten, mutta ei ole kiirehditty lainkaan. Maltti on valttia, ja terveys on kaikille ihan elinehto. Ilman sitä ei kukaan eikä mikään menesty.”

 

Jos kiikaroidaan asioita vielä pidemmällä putkella, niin mitä siellä horisontissa näkyy?

 

”Olisi tietenkin kivempi jäädä talvitauolle, jos saataisiin pari starttia alle. Sellaisia epätietoisuuden poistamiskisoja. Mutta ei meillä ole mikään pakkomielle ajaa tällä kaudella kilpaa, jos kelitkin menevät kehnoiksi. Tavoite on se, että Välähdys on keväällä terve ja että saadaan ehjä kilpakausi. Kaikki mitä tänä vuonna tehdään, tehdään ensi kautta silmällä pitäen.”

 

Minkälaisen suosion Välähdys saavutti tammarintamalla?

 

”Ori sai tänä kesänä 51 tammaa. Pidän määrää tyydyttävänä, ihan hyvänä. Totta kai ymmärrän tammanomistajia, kun Välähdys on ollut sivussa radoilta ja markkinoilla on paljon hyviä oreja. Välähdyksellä on muutama isompi ikäluokka, ja toivotaan, että sieltä nousisi esille joku isänsä ravaava mainos.”

 

Välähdyksen ensimmäinen ikäluokka – kooltaan seitsemän varsaa – on nyt kolmevuotias. Seuraavassa vuosikerrassa on jo 61 jälkeläistä.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Välähdyksen radoille paluu siirtynee keväämmälle: "Vaikka vuodenvaihteessa mittariin kääntyy 13 ikävuotta, pitäisi Välähdyksellä olla kuitenkin paljon annettavaa kilparadoilla"

Välähdys voi hyvin mutta kuninkuuskisa jää väliin - ”Onhan se tavallaan raivostuttavaa, että ollaan noista matseista sivussa”

Välähdys hyvällä mallilla: "Härmän juhannusmaili on mielessä"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video