Uutiset

Rovaniemi siirtyi koronan leviämisvaiheeseen – Arctic Horse Racessa koronapassi käyttöön sisätiloissa

Rovaniemi siirtyi tänään koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Tällä on vaikutusta myös Rovaniemen raviradan lauantaisen Arctic Horse Race -tapahtuman järjestelyihin.
Ilkka Nisula
Arctic Challengen vuoden 2019 kärkikolmikolla Antti Teivainen, Jorma Kontio ja Tim Tetrick on meriittejä yhteensä yli 32 000 voiton verran. "Kotiradan" joulupukki jakoi palkinnot Rovaniemellä. Teivainen ja joulupukki ovat tänäkin vuonna mukana menossa.

Ylen uutisen mukaan Rovaniemellä on koronan ilmaantuvuusluku kohonnut viimeisen kahden viikon sisällä yli kaksinkertaiseksi. Luku on nyt 195/100 000.

 

Rovaniemi onkin siirtynyt tänään tiistaina leviämisvaiheeseen. Se tarkoittaa sitä, että kokoontumisrajoitukset astuvat voimaan yli 20 hengen yleisötilaisuuksissa. Tapahtumajärjestäjät voivat kumota rajoitukset ottamalla käyttöön koronapassin.

 

Näin toimitaan Rovaniemellä lauantaisessa Arctic Horse Race -tapahtumassa.

 

”Leviämisvaiheeseen siirtyminen ei tullut yllätyksenä, tämä on ollut jo pidempään näkyvissä. Tartuntaluvut ovat menneet täällä koko ajan ylöspäin. Koronapassi on meillä lauantaina käytössä sisätiloissa. Ulkona saa yleisöalueella oleskella vapaasti ilman passiakin. Valitettavasti varikon ja yleisöalueen välillä ei pääse nyt kulkemaan”, Rovaniemen raviradan toimitusjohtaja Sari Jauhojärvi kertoo.

 

Hän sanoo, että kello 12 alkava koko perheen päivätapahtuma on suurelta osin ulkotilaisuus. Sisällä on muutamia pisteitä. Alle 16-vuotiailta ei vaadita koronapassia. Vanhemmat pääsevät käyttämään lapsiaan sisätiloissa koronapassia näyttämällä.

 

”Heti kun kuulin uutisen, soitin Sirkalle (Oulun raviradan toimitusjohtaja Sirkka Huopana). Äimärautiolla oli koronapassi käytössä jo eilen. Sirkka sanoi, ettei tarkastusten tai minkään muunkaan kanssa ollut ongelmia. Asiaa on puitu niin paljon uutisissa ja muualla mediassa, että ihmiset osaavat varautua tähän ja käyttäytyä vastuullisesti”, Jauhojärvi näkee.

 

Ravit alkaa kello 15. Kun kilvanajot loppuvat, käynnistyvät jatkojuhlat The Bilebändin tahdittamana.

 

”Iltatilaisuus järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaan ravien jälkeen katsomossa. Juhliin pääsee sisään koronapassia näyttämällä”, Jauhojärvi lausuu.

 

Hän jatkaa, että Arctic Horse Racen yhteydessä järjestettävän Arctic Challenge -ohjastajaottelun belgialaisella tähtivieraalla Jos Verbeeckillä ei ole esteitä napapiirille tulemisen suhteen.

 

Hoikan Tappi on hoitanut asiaa viime viikolla, ja kaiken pitäisi olla Verbeeckin osalta kunnossa.”

 

Jauhojärvi on kiristyneistä koronamääräyksistä huolimatta levollinen.

 

”Kun vain jokainen sisätiloihin mielivä katsoja huolehtii koronapassin mukaansa, niin kaikki hoituu. Meidän kotisivuillemme tulevat seikkaperäiset ohjeet miten toimia, mistä saat passin ja niin edelleen.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikkien ravintoloiden ovet kiinni iltakuudelta keskiviikosta alkaen – aukioloasetus on voimassa tammikuun loppuun

Teivainen ja Salminen myivät Core Catcherin Sari Jauhojärven talliin - Zumuman ottelee tittelistä illalla

Koronatartunnoissa suurin päiväkohtainen luku: 2 877 uutta tartuntaa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle