Uutiset

Porissa alkaa keväällä oma liiga kolmevuotiaille lämminverisille: "Finaalin ykköspalkinto on T75-tasoa, ja kyseessähän ei ole ennakkomaksullinen kilpailu"

Alkuerälähtöjä ajetaan yhteensä kuusi kappaletta.
Anu Leppänen
Porissa ravataan kevään ja kesän mittaan uusi kilpailusarja kolmevuotiaille lämminverisille. Arkistokuva.

Porin ravit käynnistää huhtikuussa oman kolmevuotiaiden lämminveristen sarjakilpailun, 3-vuotisliigan. Suomessa syntyneiden lisäksi siihen saavat osallistua ne ulkomailla syntyneet hevoset, jotka ovat siirtyneet viimeistään kaksivuotiaina Suomen rekisteriin.

”Idea kolmivuotiaiden omasta sarjasta on pyörinyt päässäni pitkään. Uraansa aloitteleville kolmevuotiaille ei ole mielestäni tarpeeksi oman sarjan lähtöjä. Tarjolla on ollut joko avoimia kolmivuotislähtöjä tai tavallisia rahasarjoja. Porin ravien 3-vuotisliigan avulla helpotetaan varsojen kehittymistä niiden saadessa kilpailla ikätovereitaan vastaan”, toteaa Porin ravien tuore kilpailupäällikkö Juha Järvenpää Porin ravien julkaisemassa tiedotteessa.

3-vuotisliigan alkuerälähtöjä ajetaan yhteensä kuusi kappaletta. Kaikissa alkuerissä maksetaan vähintään 1 500 euron ykköspalkinto.

Liigan finaali ajetaan 2 100 metrin ryhmälähtönä Porissa perjantaina 19.elokuuta Finaalissa voittaja palkitaan 6 000 euron ykköspalkinnolla. Finaaliin hyväksytään ilmoitetuista hevosista 10 alkueristä eniten pisteitä kerännyttä.

”Uskomme liigan tuovan etenkin lähialueiden valmentajille ja omistajille kiinnostavan vaihtoehdon kilpailukalenteriin. Lisäksi liigan pisteytys tuo lisäjännitystä jokaiselle ravien ystävälle. Finaalin ykköspalkinto on T75-tasoa, ja kyseessähän ei ole ennakkomaksullinen kilpailu", Järvenpää sanoo.

Porin 3-vuotisliigan alkuerien päivämäärät:

22.4. tas.ajo 2100 m, p. 1 000, 20m/5 000 euroa (Nuorten Sarja)

4.5. tas.ajo 2100 m, p. 3 000, 20m/10 000 euroa, pt.40m (Tammasarja)

16.6. tas.ajo 2100 m, p. 2 000, 20m/8 000 euroa

1.7. tas.ajo 2100 m, p. 2 000, 20m/8 000 euroa

14.7. ryhmäajo 2100 m, enint. 10 000 euroa (Nuorten Sarja)

9.8. tas.ajo 2100 m, p. 3 000, 20m/10 000 euroa (Nuorten Sarja)

3-vuotisliigan alkuerien pisteytys:

60 – 19 – 12 – 8 – 6 – 4 – 2 – 1

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jose Laaksonen jättää Porin toimitusjohtajan tehtävät – tilalle tulee hänen pikkuveljensä

Kivikova kilpahevonen Wilhelm Nash eläkkeelle - Million Lightyears Ville Mäkelän sauma tällä viikolla

Illalla ajettavat lokakuun Toto75-ravit jatkuvat - ”Lauantai-ilta on kaupankäynnin kannalta täysin erilainen kuin päiväsaika”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle