Travronden: kanadalaisruuna Perfetto Elitloppet-järjestäjien kiikarissa
Kahdesti vuoden vanhemmaksi hevoseksi viime kausilla valittu Perfetto on pohjoisamerikkalaismedian mukaan jopa saanut kutsun kevään Elitloppetiin. Travrondenissa Anders Malmrot Solvallasta kiistää kutsun, mutta myöntää, että Perfetton taustavoimien kanssa on keskusteltu.
Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrot (oik.) tässä Vermon voittajakehässä kutsumassa Pastore Bobia. Malmrot on nyt kääntänyt katseen Pohjois-Amerikkaan. Kuva: Tomi KaminenPerfetton, 7, norjalaislähtöinen Ontariossa Kanadassa vaikuttava valmentaja Dagfin Henriksen kertoo Trot Insiderissä olevansa kiinnostunut Solvallan yhteydenoton jälkeen.
"Olemme innoissamme ajatuksesta", Henriksen, joka myös ohjastaa ruunaa, kommentoi Trot Insiderissä.
"Kyseessä on kerran elämässä -tyyppinen kokemus."
Henriksen on aiemmassa elämässään vieraillut Solvallan Elitloppetissa katsojana. Perfetto (Majestic Son) on tiennannut yli 700000 dollaria, juossut 89 starttia voittaen niistä 28 ja ravannut nopeimmillaan kilometriajan 09,5 Woodbinen Mohawk Parkin 7/8-osaa mailin (1408 metriä) mittaisella kaviouralla. Se on saanut Kanadan vanhemman hevosen O'Brien-palkinnon siis nyt kahdesti peräkkäin.
Pääset tästä Perfetton uran tietoihin Standardbred Canadan sivulla.
Solvallan sportchef Anders Malmrot myöntää kontaktin, mutta kiistää, että mitään olisi lyöty lukkoon.
Hän kommentoi samaan tapaan Ruotsin mediassa, kuin MT Ravinetin haastattelussa maanantaina.
"Meillä on edelleen Pohjois-Amerikassakin koukkuja vedessä, vaikka oikein supertähteä on vaikea löytää ainakaan juuri nyt", Malmrot kertoi.
"En ole menettänyt toivoani pohjoisamerikkalaisedustajan suhteen. Tulemme jakamaan kutsuja tänä vuonna melko säännöllisesti lauantaisin."
Onko Perfetto seuraava kutsun saanut, se kuullaan siis ehkä lauantaina?
Tästä pääset MT Ravinetin maanantain Anders Malmrotin haastatteluun.
Dagfin Henriksen on 43-vuotias norjalainen Dröbakista Oslon eteläpuolelta, joka on vaikuttanut vuodesta 2010 Kanadassa. Henriksen pyörittää pienestä keskisuureksi kasvanutta tallia vuodesta toiseen yli 20:n voittoprosentilla (2014 lähtien). Perfetto on ontariolaisen elämän hevonen.
Perfetto juoksi maanantaina kuudennen kerran kilpaa tällä kaudella (2-2-0) sijoittuen Woodbinessä johtavan rinnalta toiseksi ajalla 10,6 ja tienaten 9000 dollaria. Perfetto oli lähdön ainoa ilman lasix-lääkitystä, joka on kielletty Euroopassa.
"Perfetto kulkee kauralla ja heinällä, joten Euroopan tiukemmat lääkemääräykset eivät tosiaankaan haittaa", Henriksen kommentoi norjalaismedia Trav og Galopp Nyttissä.
"Minua kiinnostaa Elitloppet ja omistaja Gerald Haggertyä kiinnostaa samoin, joten kaikki on mahdollista. Woodbinen radan pinta ei ole hyvä kengittä ajamiseen ja Perfetto menee aina kengillä. Solvallassa rata on erilainen, mutta jätän spekuloinnit varusteista myöhempään. Katsotaan nyt onko meille tulossa kutsu."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

