Särää burgerissa
Lemiläinen perinneruoka taipuu pikaruuaksi ravintola Jehussa.Lemin tunnettu perinneruoka, särä, taipuu myös maistuvaksi pikaruuaksi. Kotoisan viihtyisä ravintola Jehu kunnan keskustassa sujauttaa särää muun muassa pitsaan, hampurilaiseen ja rullan täytteeksi.
Erikoisuudet ovat henkilökunnan mukaan etenkin kesäasukkaiden suosiossa, paikalliset kuulemma syövät ennemmin särän säränä.
Säräpitsa on kuulunut Jehun valikoimaan alusta asti, jo kymmenen vuotta. Särärulla otettiin listalle asiakkaiden toiveesta, ja sitä myydään paljon.
Itse valitsin säräburgerin ja ruokaseurani pitsaa, jota meille etukäteen oli suositeltu.
Särähampurilaisessa oli reilusti lihaa, ja se maistui mukavasti lampaalta. Tomaatti ja salaatit olivat tuoreen raikkaita, mutta kotitekoinen sämpylä olisi ehkä sopinut kokonaisuuteen valmisversiota paremmin.
Pitsoihin valitaan täytteet itse. Maku oli kohdillaan ja pohja sopivan rapsakka. Burgeri maksoi kympin, pitsat 10-13 euroa.
Särälampaan alkuperäksi selvisi nyt Uusi-Seelanti, mutta listalla on samaan hintaluokkaan runsaasti myös vaihtoehtoja, joihin liha tulee paikalliselta karjatilalta. Mukana ollutta pikkuväkeä viehätti sisustukseen kuuluva vanha Valmet, jonka pukille pääsee istumaan.
Ravintola Jehu, Lemi http://mobar-ravintolat.com/ravintola-jehu/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

