Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Säilö chutneyksi, leivo kakkuun – poimi tästä MT:n kootut kesäkurpitsareseptit!

    Kesäkurpitsa sopii melkein mihin tahansa ruokaan. MT kokosi arkistosta muutaman tätä sesonkivihannesta hyödyntävän reseptin.
    Kesäkurpitsaa voi paistaa tai grillata vaikka sellaisenaan.
    Kesäkurpitsaa voi paistaa tai grillata vaikka sellaisenaan. Kuva: Markku Vuorikari

    Kesäkurpitsapihvit tomaattisalsalla

    4 annosta

    1 (noin 500 g) kesäkurpitsa

    1 tl suolaa

    mustapippuria myllystä

    Paistamiseen:

    voita

    2–3 rosmariinin oksaa tai valkosipulin kynsi

    Leivitys

    1 muna

    1 dl korppujauhoja

    1 dl pastaraastetta

    Tomaattisalsa

    1/2 prk (à 500 g) tomaattimurskaa

    1 pieni sipuli

    1 valkosipulin kynsi

    1 säilykejalapeno

    1/2 dl makeaa, mietoa chilikastiketta

    2 tl sokeria

    2 rkl paprikatuorejuustoa

    Leikkaa pesty kurpitsa 2 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet työlaudalle ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Anna vetäytyä hetki. Pinoa viipaleet siten, että maustettu puoli tulee maustamatonta vasten.

    Vatkaa muna lautasella ja kieritä viipaleet munassa. Leivitä sitten toisella lautasella olevassa korppujauho-juustoraasteseoksessa. Sulata voita pannulla ja pyöräytä siinä ensin rosmariininoksia. Paista pihvit ruskeiksi molemmin puolin.

    Tomaattisalsa:

    Valuta tomaattimurska. Hienonna sipuli ja jalapeno. Purista valkosipulin kynsi ja yhdistä kaikki aineet. Anna makujen tasoittua hetken aikaa.

    Tarjoa salsakastiketta ja pihvejä esimerkiksi grillilihan tai kalan kanssa.

    Kurpitsavuoka liha- ja kasvistäytteellä

    4–6 annosta

    4 (n. 800 g) kesäkurpitsaa

    suolaa, mustapippuria

    Halkaise kesäkurpitsat. Koverra lusikalla siemenet pois. Leikkaa puolikkaat kahtia. Lado palat vuokaan. Esikypsennä mikrossa noin 15 minuuttia. Tarkkaile kypsennysaikoja mikron tehon mukaan. Ripota sisäpuolelle hieman suolaa ja pippuria. Täytä.

    Jauhelihatäyte

    400 g paistijauhelihaa

    1 rkl voita

    1 sipuli

    3/4 tl suolaa

    1/2 prk (à 200 g) yrtti-pippuri-tuorejuustoa

    n. 3 dl kypsiä, rikottuja ohrasuurimoita (n. 1 dl keittämätöntä)

    1/2 pussia (à 150 g) mozzarella-juustoraastetta

    Paista jauheliha. Lisää sekaan paloiteltu sipuli. Paista kunnes sipuli pehmenee. Lisää suola ja tuorejuusto. Sekoita. Lisää seokseen kypsät ohrasuurimot. Levitä seos kurpitsan puolikkaiden päälle. Ripota pinnalle juustoraaste.

    Kypsennä uunissa 225 asteessa 15–20 minuuttia.

    Kasvistäyte

    1 rkl voita

    1–2 sipulia hienonnettuna

    2 porkkanaa raastettuna

    2 valkosipulin kynttä

    hienonnettuna

    n. 3 dl kypsiä ohrasuurimoita

    1/2 tl mustapippuria rouheena

    1 pussi (150 g) sinihomejuustomurua

    1 dl persiljaa hienonnettuna

    Kuumenna kattilassa voi ja lisää siihen sipuli, porkkanaraaste sekä valkosipuli. Kuullota, älä ruskista. Mausta pippurilla ja lisää ohrasuurimot, juusto ja persilja. Levitä seos kurpitsojen päälle. Kuumenna uunissa 225 asteessa, kunnes täyte on kuumaa.

    Vinkki:

    Keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan. Suunnittele ruuanvalmistusta usealle päivälle.

    Keitä edellisen ruuan lisäkkeeksi ohraa riittävästi, jotta voit hyödyntää ylijäävän keitetyn ohran täytteisiin. Säilytä keitetty ohra kylmässä.

    Kesäkurpitsakakku

    12 annosta

    Pohja

    3 munaa

    2 1/2 dl sokeria

    4 dl vehnäjauhoja

    2 tl leivinjauhetta

    2 tl kanelia

    2 tl kardemummaa

    1 dl täysmaitoa

    100 g voita sulatettuna

    200 g (4 dl) kesäkurpitsaa raastettuna

    Kuorrutus

    1 rasia (200 g) kevyt maustamaton -tuorejuustoa

    1 rkl sitruunamehua

    1/2 dl sokeria

    2 tl vaniljasokeria

    Kostutus

    1 dl omenatäysmehua

    Pinnalle

    pähkinärouhetta

    Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon, voisulan ja kesäkurpitsaraasteen kanssa vaahtoon.

    Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun (2,5-litraiseen) tasapohjaiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneenä. Kostuta ja anna vetäytyä hetki.

    Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä jäähtyneelle kakulle. Koristele pähkinärouheella.

    Ratatouille eli ranskalainen kasvispata

    3–4 annosta

    2 sipulia

    3 paprikaa

    1 kesäkurpitsa

    1 munakoiso

    2 rkl voi-kasviöljyseosta

    yksikyntinen valkosipuli

    1 prk (400 g) kokonaisia säilyketomaatteja

    1/2 tl suolaa

    2–3 oksaa tuoretta timjamia

    1 tl mustapippuria

    nippu persiljaa

    Pese kesäkurpitsa, munakoiso ja paprikat. Halkaise paprikat ja poista paprikoista siemenet. Leikkaa sipulit ja paprikat lohkoiksi. Viipaloi kuorittu valkosipuli.

    Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso reilun kokoisiksi kuutioiksi. Kuullota sipulit ja paprikat rautapadassa voissa.

    Lisää muut kasvikset ja kuullota myös niitä. Lisää sitten kasvisten joukkoon tomaatit liemineen.

    Anna hautua hiljalleen, välillä sekoitellen noin 20 minuuttia. Mausta tuoreella timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Lisää pinnalle persiljasilppu. Tarjoa hiivaleivän kera.

    Italialainen kasvissosekeitto

    4–5 annosta

    1 (400 g) kesäkurpitsa

    4 (400 g) porkkanaa

    1 (100 g) sipuli varsineen

    1 l kasvislientä

    2–3 oksaa tuoretta oreganoa

    1 prk (200 g) paprikatuore-juustoa

    Pinnalle

    yrttisilppua; basilikaa, persiljaa, oreganoa

    raejuustoa

    Kuori kesäkurpitsa, jos se on iso ja kuori kova. Kuutioi tai suikaloi kasvikset ja pane kattilaan. Lisää kasvisliemi ja oreganon oksat. Keitä kypsäksi eli noin 20 minuuttia. Soseuta keitto.

    Lisää juusto. Kuumenna sekoittaen tasaiseksi ja anna hautua muutama minuutti.

    Tarjoa lisäksi raejuustoa ja yrttisilppua.

    Chutney

    noin 10 tölkkiä

    1 kg kurpitsaa (kesäkurpitsa, ylikasvanutkin käy)

    1 kg vihreitä tai punaisia tomaatteja tai luumuja tai

    kriikunoita

    1 kg omenoita

    500 g sipulia

    500 g rusinoita

    500 g fariinisokeria tai muuta ruskeaa sokeria

    7 ½ dl valkoviini- tai omena-viinietikkaa

    2 ½ dl vettä

    1–3 tl chilihiutaleita (riippuen siitä, kuinka tulisesta pidät)

    1 tl suolaa

    maustepussiin

    tuoretta inkivääriä, peukalon kokoinen pala

    noin 12 neilikkaa

    noin 12 mustapippuria

    1 tl korianterin siemeniä

    muutama muskottikukka

    Kuutioi kesäkurpitsa noin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Ylikasvaneista kesäkurpitsoista on syytä poistaa myös siemenet. Talvikurpitsat pitää kuoria.

    Kasta tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen, niin saat niistä helposti kuoret pois. Poista luumuista kivet. Pilko luumut ja tomaatit.

    Kuori ja kuutioi omenat ja sipulit. Kaada kasvikset ja hedelmät isoon, paksupohjaiseen kattilaan. Lisää joukkoon rusinat, sokeri, etikka, vesi, chili ja suola.

    Kasaa loput mausteet harsokankaan palalle. Murskaa perunanuijalla inkiväärin rakennetta. Kokoa harsokangas nyytiksi ja sido puuvillalangalla.

    Lisää pussukka chutneyn joukkoon.

    Kuumenna seosta hitaasti, sekoitellen välillä, kunnes sokeri sulaa ja seos alkaa kiehua. Keitä miedolla lämmöllä, ilman kantta, 2–3 tuntia. Sekoita säännöllisesti pohjaan palamisen estämiseksi.

    Valmis chutney on sakeaa ja jähmettynyttä niin, että vetäessäsi kauhaa pohjaa pitkin kattilan pohja tulee näkyviin.

    Kaada valmis chutney lämpimänä (mutta ei kiehuvan kuumana) steriloituihin tölkkeihin. Sulje muovipinnoitetuilla kierrekansilla. Muovipinta estää etikkaa syövyttämästä metallia.

    Anna jälkikypsyä ainakin pari viikkoa – jopa pari kuukautta, ennen tarjoilua.