Karppausbuumi meni ohi – Juuresleivästä tuli hitti
Leipä ei ole enää vain jauhoja, vettä ja suolaa, vaan sitä höystävät juurekset, siemenet ja hedelmätkin.Fazer toi puolitoista vuotta sitten markkinoille juuresleivät ja osui hyvään saumaan: juuresleipiä on myyty jo 1,5 miljoonaa kiloa.
"Idea lähti siitä, että juurekset kiinnostavat ihmisiä, mutta niitä syödään liian vähän. Aloimme kokeilla juuresten lisäämistä leipiin, mikä oli pitkä kehitystyö, sillä juurekset rikkovat leivän rakennetta ja leipä lässähtää helposti", kertoo Fazer Leipomoiden tuotekehitysjohtaja Heli Anttila.
Juuresleivissä jauhoista on korvattu kolmannes juureksilla, joten kansa on syönyt leipänä jo 500 000 kiloa porkkanaa, bataattia, palsternakkaa ja punajuurta.
Leipien suosio yllätti Fazerin.
"Tuoteuutuus piristi koko leipätuoteryhmää. Nuoretkin huomasivat juuresleivät uutuutena", Anttila iloitsee.
Anttilan mukaan Fazer pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisia juureksia, mutta esimerkiksi osa porkkanoista jouduttiin tuomaan Ruotsista. Myös bataatti on tuontitavaraa.
"Tuotelanseerauksen aikaan ei ollut saatavilla sellaista kotimaista porkkanaa kuin me olisimme tarvinneet. Tarvitsemme käyttöömme soveltuvia esikäsiteltyjä juureksia", Anttila perustelee. Hän toivookin Suomeen lisää kasviksia jalostavia yrityksiä.
Fazerin tuorein uutuus on siemenleivät. Niissä vähintään kolmasosa jauhoista on korvattu erilaisilla siemenillä tai idätetyillä jyvillä.
Siemenleivät sisältävät runsaasti proteiinia ja hyviä rasvahappoja sekä kuitua. Niihin käytettävät jyvät ovat kotimaisia, mutta osa siemenistä, kuten auringonkukan- ja kurpitsansiemenet tuontitavaraa. Hernepapu tulee Suomesta.
Siemeniä on lisätty niin gluteenittomaan kuin ruis- ja kauraleipään.
"Kauraleipien suosio on ollut huimassa kasvussa. Vaalea leipä on alkanut uudelleen kiinnostaa ihmisiä, kun tarjonta on erilaistunut esimerkiksi juuresleipien ansiosta", Anttila kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

