Lautapelit ovat pitäneet pintansa tietokonepelien valtavasta suosiosta huolimatta
Positiivista on se, että ihmiset ovat ylipäänsä kiinnostuneita pelaamisesta, sanoo Tacticin toimitusjohtaja Markku Heljakka.Mölkkyjä valmistavan Tacticin päätuotteita ovat lautapelit, joissa yritys käy kovaa kisaa kansainvälisten jättien kanssa.
”Olemme maailmassa ehkä 11. suurin lautapelien myyjä. Tavoittelemme sijaa kuusi. Sijaan viisi pitäisi kymmenkertaistaa liikevaihto”, sanoo Porissa sijaitsevan perheyrityksen toimitusjohtaja Markku Heljakka.
Maailman suurin lautapelifirma on amerikkalainen pörssiyhtiö Hasbro, joka myy esimerkiksi Monopolya.
Alan muita isoja tekijöitä ovat muun muassa saksalainen Ravensburger ja Barbie-nukeista tunnettu Mattel.
”Lautapelit voivat ihan hyvin”, Heljakka toteaa.
”Markkinat ovat maailmanlaajuisesti kasvussa, mutta ne pirstoutuvat. Verkkokauppa-aikana todella pienetkin valmistajat pääsevät mukaan.”
Positiivista on se, että ihmiset ovat kiinnostuneita pelaamisesta.
Tacticin lautapeleistä 85 prosenttia tehdään Porissa. Tehdas suoltaa pelejä tuhannen kappaleen tuntinopeudella.
Myös yhtiön tuotesuunnittelu – propellihattuosasto – sijaitsee Porissa.
Osastoon kuuluu toistakymmentä henkilöä, joiden tehtävänä on pähkäillä uusia tuotteita ja villityksiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

