Tiede & tekniikka

Tutkija: Heikkotuottoiset ojitetut suot olisi järkevämpää ennallistaa kuin jättää nykyiseen epämääräiseen tilaansa

Päästöjä syntyy eniten ojitetulla avosuolla, jossa typpeä on runsaasti mutta muita ravinteita liian vähän, jotta puut kasvaisivat.
Juha-Pekka Hotanen
Niukkaravinteisuuden vuoksi heikkotuottoisella ojitusalueella puu ei juuri kasva, eikä sellaista ole järkevää yrittää muuttaa metsämaaksi.

Suomen suometsistä 4,7 miljoonaa hehtaaria on ojitettu. Niistä heikkotuottoisiksi tai puuntuotannon kannalta käytännössä kannattamattomiksi on jäänyt 840 000 hehtaaria.

Toisin kuin usein luullaan, ojituksen taustalla oli alkuun tutkimukseen perustuva tieto. Tiedettiin, mitkä suot kannatti puuntuotannon kannalta ojittaa.

”Toiminta ryöstäytyi vähän käsistä 1960–1970-luvuilla. Ajateltiin että ravinneköyhä suokin voi kasvaa lannoittamalla”, kertoo tutkimusprofessori Raija Laiho Luonnonvarakeskuksesta.

Suolla ei kuitenkaan kannata kasvattaa puuta typellä lannoittaen. Suurin osa pohjoisen Suomen heikkotuottoisesta ojitusalasta on puun kasvulle liian karua.

Mitä näille soille sitten kannattaisi tehdä?

”Kaikkia ojitettuja soita on luonnehdittu katastrofiksi, joka päästää valtavasti hiiltä ilmakehään. Tämä ei aivan pidä paikkaansa. Niukkaravinteisilla soilla maaperän prosessit tapahtuvat hitaasti, joten päästötkin ovat vähäisiä. Paksu sammalkerros voi toimia jopa hiilinieluna”, Laiho huomauttaa.

Puuston hiilensidonta voi myös pitää alueen hiilen nieluna, vaikka maaperästä tulisikin päästöjä.

Päästöjä syntyy eniten ojitetulla avosuolla, jossa typpeä on runsaasti mutta muita ravinteita vähän. Tällaisessa ravinne-epätasapainossa puu ei kasva, mutta maaperän hajotustoiminta voi olla vilkasta ja aiheuttaa suuret hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöt.

”Tällaisen suon voi tuhkalannoittaa puuta kasvavaksi, mutta silloin maaperäpäästöt yleensä lisääntyvät. Ilmastonäkökulmasta se ei ole järkevää etenkään pitkällä aikavälillä”, Laiho sanoo.

Heikkotuottoisista soista parhaat ilmastohyödyt voitaisiin saada ennallistamalla ravinne-epätasapainoisia ojikoita, vaikka ennallistaminen lisääkin metaanipäästöjä.

”Jotta ennallistaminen olisi järkevää, pitää työ tehdä laajoina kokonaisuuksina, mikä on sirpaleisessa maanomistustilanteessa haastavaa. Kustannustehokkuus vaatii valuma-aluetason suunnittelua”, Laiho toteaa.

Niukkaravinteisen ojikon ennallistuksessa vähäisenkin puun kasvun tyrehtyminen lopettaa myös niiden hiilensitomisen, ja ilmastovaikutus voi aluksi olla negatiivinen. Voitolle päästään vasta vähitellen, kun turvekerros jälleen kasvaa. Ennallistaminen kannattaa kuitenkin näilläkin ojikoilla, jos halutaan hillitä vesistökuormitusta.

”Niiltä tuleva vesistökuormitus ei ole kovin suurta verrattuna ravinteikkaisiin soihin, mutta suurempaa kuin luonnontilaisilta soilta. Tästä näkökulmasta niidenkin ennallistaminen on järkevää”, Laiho jatkaa.

Ojitetuilla, niukkaravinteisilla soilla ei juuri ole uhanalaisia suotyyppejä tai kasvilajistoa eli monimuotoisuuden kannalta ne eivät välttämättä ole ensisijaisia ennallistamiskohteita. Sinänsä ennallistaminen lisää monimuotoisuutta. Suurimmat hyötyjät voisivat olla linnut ja hyönteiset.

Tällä hetkellä maanomistajalle ei makseta suon ennallistamisesta.

”Jos rahaa olisi, nämä suot olisi järkevämpää ennallistaa kuin jättää nykyiseen epämääräiseen tilaansa”, Laiho summaa.

”Kaikkia ojitettuja soita on luonnehdittu katastrofiksi, joka päästää valtavasti hiiltä ilmakehään. Tämä ei aivan pidä paikkaansa." RAIJA LAIHO

Lue lisää

Suo-ojilla tehoa hiilensidontaan

Tutkijat erimielisiä suometsien ravinnevalumista – voivat kattaa jopa 30 prosenttia kaikesta ihmisten aiheuttamasta kuormituksesta

Koneviesti: Salaojitusta neuvostoajan koneella – ennakkoluuloton hankinta lähes romuraudan hinnalla

Tutkija: Metsänomistajille myydään turhia ja liian järeitä ojituksia – jatkuva kasvatus paras ratkaisu suometsiin