Kurikan maaperässä on piilossa geologinen ihme: Sijaitsee 1,5 miljardia vuotta vanhassa rotkossa

Kakkurin lähteellä on vanha vedenottamo. Sen vieressä on uusi tuotantokaivo, joka ei vielä ole saanut rakennusta ympärilleen. Kuva: Timo Aalto

Kurikassa on hyödynnetty Kuusistonloukon pohjavesialuetta 1940–1950-luvuilta alkaen. Vaan eivätpä ole kurikkalaiset tienneet, millaisesta lähteestä he ovat vetensä ammentaneet.

Täysin sattumalta kävi ilmi, että yli puolen vuosisadan ajan käytössä olleiden pohjavedenottamoiden vesivarannon alapuolella on moninkertaiset pohjavesivarat. Sellaiset, joista nyt valmistellaan vedenottoa Vaasaan, jossa toistaiseksi käytetään Kyrönjoen pintavesiä.

"Vesi riittää varmasti. Kurikan keskustaajaman ympäristön laaksoihin muodostuu vettä 18 000–20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa", sanoo Kurikan pohjavesiprojektin projektipäällikkö, erikoistutkija Niko Putkinen Geologian tutkimuskeskuksesta.

Pohjavesialuetta on tutkittu runsaasti viimeiset vuodet. Putkisen mukaan tutkimusten edetessä alue on koko ajan laajentunut, ja nyt sen pinta-ala on noin 10 x 15 kilometriä eli 150 neliökilometriä.

Kyseessä on monella tavalla geologinen ihme. Vesivaranto on viimeisen eli Veiksel-jääkauden sulamis- ja jäätymisvaiheiden aikana täyttyneessä rotkossa, jota Putkinen leikkimielisesti luonnehtii Kurikan Grand Canyoniksi.

Rotkoa puolestaan voi Putkisen mukaan pitää, jos ei maailman vanhimpana lajissaan niin kuitenkin yhtenä vanhimmista. Se on syntynyt noin 1,5 miljardia vuotta sitten.

"Silloin länsirannikolla oli kumpuileva topografia."

Jossain vaiheessa ehkä puolen kilometrin korkeuteen kurottautuneet kumpareet ovat ajat sitten jauhautuneet pois, mutta vaarojen juurten sedimenttejä on rotkossa yhä jäljellä. Geologinen ihme on rotkon säilyminen.

"Kyse on vanhasta kallioperän laatasta, joka ei ole missään vaiheessa 1,5 miljardin vuoden aikana joutunut mannerlaattojen liikkeiden muovaamaksi. Tällaisia vastaavanlaisia alueita tunnetaan maapallolta reilut kolmekymmentä. Niitä kutsutaan kratoneiksi", Putkinen selvittää.

Vaikka mannerliikunnat eivät ole vanhaa laattaa repineet, monenlaisen muutoksen kourissa se on ollut. Muutoksissa vanhan kalliolaatan päälle on muun muassa kerrostunut sedimenttejä, jotka vuosimiljoonien kuluessa vähitellen muuttuivat kiveksi, ja sitten myöhemmin kulutettiin pois.

Putkinen toteaa, että vanhan laakson pohjaa ei pysty ajoittamaan millään menetelmällä, koska kivet ovat muuttuneet useaan otteeseen.

"Tämä on niin erilainen kuin mikään ennestään tunnettu paikka Suomessa. Siellä huokuu geologinen historia. Siellä olivat muinaiset joet kymmeniä miljoonia vuosia sitten, alkuperäinen synty 1,5 miljardia vuotta sitten ja sitten vielä jääkausiaika erikseen. Tarina on paljon laajempi kuin suomalaisen pohjavesiesiintymän tarina", Putkinen summaa.

Nykyisin rotkon tai laakson, miten vain haluaakin paikkaa kutsua, täyttävät siis viimeisen eli Veiksel-jääkausiajan kerrostumat.

"Veiksel-jääkausi alkoi noin 120 000 vuotta sitten, mutta Kurikassa jäätiköiden jälkeensä jättämien sedimenttien alta on ajoitettu edellisen lämpökauden sedimenttejä", Putkinen kertoo.

"Hitaasti liikkuessaan tuhansien vuosien aikana jäätiköt pikkuhiljaa sekoittelivat kaiken. Samalla ne olivat moreenitehtaita ja synnyttivät Suomen yleisimmän maalajin, joka on paikoin kymmeniä metrejä paksu täällä."

"Veiksel-jääkauden sisällä oli usea jäätiköityminen ja sula vaihe. Kurikkalainen maaperä edustaa näitä jäätiköitymisten ja sulien vaiheiden kerrostumia. Suurimmaksi osaksi Kurikan laakson sedimentit ovat peräisin myöhäis-Veikselistä, joka alkoi 25 000 vuotta sitten."

"Jään perääntyessä reuna-asema oli juuri Kurikassa, sen vuoksi siellä on kerroksia paljon ja maapeitteen paksuus on huikea. Sinne kerrostui vuoron perään lajittuneita hiekkoja ja soria sekä moreenikerroksia", Putkinen kertoo.

Pohjavesitutkimukselle on ollut onni, että maaperässä on sulaveden kerrostamia karkeita sedimenttejä. "Jos niitä ei olisi ollut, maailman vanhinta laaksoa ei olisi löydetty, eikä olisi ruvettu tutkimaan."

Kurikassa selvitetään edelleen pohjavesivarannon suuruutta ja valmistellaan sen hyödyntämisen aloittamista.

Loka-marraskuussa alueella on tehty räjäytysseismisiä luotauksia, joiden avulla muodostuu tarkempi kuva maaperän rakenteesta.

"Mikään muu menetelmä ei toimi niin syvälle Kurikassa, koska siellä on savi. Maaperä on haastavaa mutta sen kanssa pärjätään ja tulosta tulee koko ajan", Putkinen mainitsee.

Pohjavesi ei suureen varantoon muodostu Kurikan laaksossa, savitasangolla, vaan muualla, vettä läpäisevillä alueilla.

Kurikan laaksossa on suihkulähteitä, arteesisia vesiä, joista Putkisen mukaan näkee, kuinka paljon vettä voi maasta tulla paineella.

"Kun Kurikan nykyisen vedenottamon vieressä on pumpattu isoja määriä, niin sen vaikutus ei vielä näy vedenottamolla. Tästä jo käy ilmi, että pohjavettä tulee maaperän eri kerroksista."

Vesivarastojen väleissä on läpäisemättömiä maalajeja.

"Se mäkisavimoreeni on kuin sementtiä. Se toimii myös suojana. Siellä on pitkään harjoitettu maataloutta, mutta mitään merkkiä ei ole vedessä esimerkiksi torjunta-aineista", Putkinen huomauttaa.

Kuusistonloukon-Paloluoman laakso on Putkisen mukaan geologisesti haastavin alue Kurikan pohjavesivarannossa.

"Siellä on eniten korkeuseroja, kun siellä on niitä vuoriakin."

Syvimmillään peruskallio, kanjonin pohja, löytyy kurikkalaisesta maaperästä 107 metrin syvyydestä maanpinnan alapuolelta. Tyypillisimmillään peruskallio on Kurikan laaksossa 60–90 metrin syvyydessä.

Sekin on Putkisen mukaan poikkeuksellista. Normaali eteläsuomalainen savikko, joka on savisilttimuodostumaa ja sen alla moreeni, on 20 metrin, vain harvoin 30 metrin syvyinen.

Kurikassa karkeissa sedimenteissä piilevän pohjavesivarannon erikoislaatuisuus käy hyvin ilmi, kun seurataan, miten pumppaukset vaikuttavat laakson vesiin.

"Kun vettä pumpataan karkeista sorista pohjalta, vesi alkaa pikku hiljaa liikkua muista kerroksista", Putkinen havainnollistaa.

"Kun 'vuorille' sataa vettä, joka painuu kallion rakoihin ja sedimentteihin ja väleissä on vettä pidättäviä kerroksia, vesi paineistuu kerrosten väleihin. Kun sinne porataan, siellä tulee paineistettu vesi, arteesinen kaivo."

"Kurikassa veden tulo on niin valtavaa, että jos sellainen on yksityisen pihalla, se on ongelma", Putkinen huomauttaa.

Syvin vesi Kurikassa on kulkeutunut kallion pinnalla ja raoissa varastoituakseen pohjalla olevaan soraan. Yläpuolisten kerrosten vesi kiertyy laakson reunojen kautta. Laaksoon satava vesi ei Putkisen mukaan painu pohjavedeksi, koska pintamaaperä on tiivistä savea.

"Kun kytketään pumput päälle syvempiin kerroksiin, ensin kuivuvat laakson reunoilla olevat kaivot ja savikolla pumppaamon vieressä olevat kuivuvat viimeksi", Putkinen selvittää vesivarannon eri kerrosten vaikutusta.

"En olisi ymmärtänyt kuin käytännön kautta, on se niin erikoinen", hän mainitsee, ja kertoo, että alueen vesivarannon virtausmallintamisesta on juuri alkamassa yhteistyö kanadalaisen tutkimusryhmän kanssa.

Kurikassa on myös tulossa pohjavesitarkkailuun maailmanluokan uutta teknologiaa.

"Teemme reaaliaikaista vedentarkkailujärjestelmää, joka on ainutlaatuinen. Se tulee nettiin avoimena datana. Kuka vaan voi mennä katsomaan, mikä veden pinta on ja seurata, miten se kehittyy vuosien kuluessa", Putkinen mainitsee.

Kurikan erikoislaatuisen geologian synnyn selvittämiseksi tutkitaan parhaillaan alueita muualla Suomessa ja myös Etelä-Ruotsissa.

"Sitä ei tiedä, olisiko Suomessa tämän tapaista toista. Tässä on päälaakso ja sivulaaksoja. Koko systeemi on kymmeniä kilometrejä pitkä", Putkinen kertoo.

Hänen mukaansa Suomessa on myös muita paikkoja, joissa kallioperä on syvällä irtomaalajien alla. "Mutta niitten tarina on toisenlainen, eikä niitä ole montaa."