Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa – Husissa kolme, Hämeenlinnassa yksi ja Pirkanmaalla yksi
Husin alueella yksi tartunnan saaneista on työikäinen nainen, ja hänen tartuntansa liittyy aiemmin todettuihin tartuntoihin.
Kolme tapauksista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella, yksi Pirkanmaalla ja yksi Kanta-Hämeessä. Arkistokuvassa Tampereen yliopistollinen keskussairaala. Kuva: Markku VuorikariSuomessa on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kolme tapauksista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella, yksi Pirkanmaalla ja yksi Kanta-Hämeessä.
Husin alueella yksi tartunnan saaneista on työikäinen nainen, ja hänen tartuntansa liittyy aiemmin todettuihin tartuntoihin. Lisäksi tartunnan on saanut Husissa kaksi työikäistä miestä, joiden tartunnat ovat peräisin Pohjois-Italiasta.
Lisäksi Pohjois-Italiassa matkailleen hämeenlinnalaisperheen lapsella on todettu koronavirustartunta. Perhe saapui matkalta tiistaina ja kävi antamassa näytteitä seuraavana päivänä.
Pirkanmaalla tartunnan saanut on 44-vuotias, ja hän on kotona eristyksessä ja hyväkuntoinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
