Mehevä possurulla
8–10 annosta
noin 1 1/2 kg porsaan ulkofileetä
1/2 kg porsaan sisäfileetä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Täyte
500 g kuivattuja hedelmiä
(viikunoita, aprikoosia, luumuja)
1 prk Välimeren salaattijuustoa
2 rkl ruokosokerisiirappia
1 dl persiljaa hienonnettuna
1/2–3/4 dl kolmen juuston
ruokakermaa
rosmariinin neulasia
Voiteluun
2 rkl ruokosokerisiirappia
Ulkofileestä on leikattu ylimääräiset kalvot pois (kuva 1). Tee fileeseen keskelle viilto lähes alas asti. Leikkaa molemmat puolet viilto viillolta auki levyksi (kuva 2). Nuiji tasaiseksi kelmun läpi. Mausta liha molemmilta puolilta suolalla ja pippurilla. Mausta myös sisäfilee.
Hienonna juusto haarukalla ja leikkaa hedelmät hyvin pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään ja mausta siirapilla. Lisää persilja ja ruokakermaa, kunnes seos on notkeaa. Levitä seos fileelevylle, jätä reunoista parin sentin kaitale täyttämättä. Ripottele päälle rosmariinin neulasia. Nosta sisäfilee täytteen keskelle. Kääri levy rullaksi (kuva 3) ja sulje tiiviisti puuvillalangalla.
Tee umpisolmu ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kuljeta lanka liharullan alta ja pujota päälle jääneen langan alitse (kuva 4). Kiristä tiukalle. Tee sidoksia parin kolmen sentin välein. Lopuksi käännä rulla, vedä lanka aloituskohtaan ja solmi kiinni.
Voitele lihan pinta ruokosokerisiirapilla. Paista 225 asteessa, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin, noin 15 minuuttia. Työnnä lihaan paistomittari ja laske uuninlämpö sataan asteeseen. Paista, kunnes mittari näyttää 80 astetta, noin kolme tuntia. Ota paistoliemi talteen kastiketta varten.
Tarjoa lämpimänä kermakastikkeen kanssa. Vati on koristeltu kuivatuilla juureslastuilla. Jos lihaa jää, niin sen voi tarjota kylmänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
