Anna Perho ei pitänyt itseään edes omakoti-ihmisenä, kunnes tarjolle tuli vanha, kiehtova hirsitalo kotikylältä ‒ ”Minulla kesti noin kolme sekuntia päättää”

Eteläpäädyn hirret piti uusia kokonaan, Anna Perho kertoo. Nyt uudetkin hirret ovat saaneet jo harmaan pinnan. Kuva: Kimmo Haimi

Pitkä, vanhuuttaan ränsistyneiden jalopuiden reunustama kuja kaartuu pihaan, jonka perällä seisoo ylväänä punainen hirsitalo.

Täällä on selvästikin hommat kesken. Seinässä paistaa uusittuja hirsiä ja nurkkalautoja, joita ei ole vielä maalattu. Ulko-ovelle astutaan rojukasojen reunustamia lankkuja pitkin.

Anna Perho avaa oven ja toivottaa tervetulleeksi. Meneillään on tuvan uunimuurin maalaus.

Avara tupa tummine hirsiseinineen ja suurine uuneineen on Perhon sanoin ”talon juttu ja sydän”.

”Kuvittelen, että tämä on se paikka missä tulen viettämään eniten aikaa.”

Aikaa talon parissa on kulunut toki jo tähän asti. Pian koittaa kaksi vuotta siitä juhannuksesta, kun Perho päätti sen ostaa.

Talo sijaitsee keskellä peltomaisemaa lähellä Anna Perhon lapsuudenkotia. Kuva: Kimmo Haimi

Anna Perho alkoi unelmoida vanhasta talosta jo lapsena.

”Olen pienestä pitäen haaveillut, että minulla voisi olla oma röttelö. Se ei koskaan johtanut mihinkään konkreettiseen. Olen seurannut myynti-ilmoituksia, mutta aina on tullut vastaan, että millä rahalla ja ajalla muka, enkä osaa remontoida mitään.”

Perho ei pitänyt itseään edes omakoti-ihmisenä. Ajatus kunnossapidosta ja nikkaroinnista tuntui vaivalloiselta.

Kun oikea talo osui kohdalle, mieli muuttui. Talo sijaitsee Ypäjällä lähellä lapsuudenkotia. Perho muistaa villin pihan kiehtoneen jo pienenä, kun ratsastusretket veivät sen ohi.

Talo oli päätynyt veljen perheen omistukseen, mutta heillä ei lopulta ollutkaan aikaa sen kunnostamiseen.

Se juhannuksena käyty keskustelu johti siihen, että Anna Perho ja hänen miehensä ostivat talon.

”Minulla kesti noin kolme sekuntia päättää.”

Perhon mies ei ollut yhtä nopea. Hänen haaveitaan olisi vastannut paremmin moderni talo veden äärellä. Sittemmin puolisokin on lämmennyt talolle ja on täysillä mukana.

”Ei tällaiseen voi ketään pakottaa. Sanoin että jos emme osta tätä, olen kolme kuukautta vihainen, mutta keksin sitten jotain muuta. No, hän varmaan ajatteli, että seuraavaksi voi tulla jotain vielä kauheampaa”, Perho nauraa.

Omien kätten jälki tyydyttää ­­esimerkiksi maalatessa.”On valtavan rentouttavaa laittaa luurit korvalle, kuunnella äänikirjaa tai podcastia ja maalata, tosi zeniä.” Kuva: Kimmo Haimi

Perhon mielestä on mukavaa, että talo on tutussa kotikylässä. Rautakauppareissulla Loimaallakin ihmiset tulevat juttelemaan.

”Jokaisesta tienmutkasta tulee joku muisto mieleen. Junnuna oli ahdistavaa, että kaikki tietää kaikkien asiat, nyt se tuo kuulumisen tunnetta.”

Perho ei silti usko muuttavansa tänne asumaan. Sekä hänen että miehen työt vaativat välillä tapaamisia Helsingissä.

Todennäköisempää on oleilu vuoroin kaupungissa ja vuoroin maalla. Perho on yrittäjä, ja sen ympärille talo tarjoaa monia mahdollisuuksia: valmennusviikonloppuja, erilaisia kursseja, tapahtumia ruuanlaiton ympärillä... entisen navetan jyhkeän kivimuurin sisällä voisi olla tulevaisuudessa kesäkeittiö, jossa paistetaan pitsaa.

Entisen navetan kivimuurin sisälle sopisi kesäkeittiö. Kuva: Kimmo Haimi

Tupa on paitsi talon sydän myös se paikka, joka on aiheuttanut eniten murhetta. Lattia suorastaan lainehti ja oli lahoamisen vuoksi notkolla.

Sen alta paljastui jonkinlainen kellari. Tuuletusta tuovat kissanluukut oli tukittu, salaojitus ei toiminut.

Ensimmäinen talvi, jolloin lattia avattiin, oli Perholle projektin tähänastinen pohjakosketus.

”Silloin oli usko koetuksella, että oliko tämä hyvä idea.”

Purkamisvaihe järkytti, vaikka talon huono kunto oli ennakkoon tiedossa.

”Tieto ei ole aina sama asia kuin ymmärrys. Se, että kaikki pitää purkaa, ja kaikki puretut osat pitää viedä pois, tarvitaan imuriauto...”

Remontin alkuvaiheessa hirvitti sekin, että rahaa paloi mielettömästi ilman että missään näytti läheskään valmiilta. Lattian alle uppoaa kymppitonni tuosta vain, kun vesi- ja viemäriasioita laitetaan kuntoon.

”Ne olivat tietenkin oleellisen tärkeitä juttuja, mutta eivät tuo samanlaista valmistumisen tunnetta kuin pintojen tekeminen.”

Rakenteita uusittiin ja salaoja avattiin, ja tuvan alusta alkoi kuivua kuin itsestään. Seuraavana keväänä lattioita uusittiin. Remontti tuntuikin etenevän rivakasti. Samalla palasi usko.

”Hirsitalo on yksinkertaisista aineksista tehty yksinkertainen rakennelma, jonka korjaaminen on kuitenkin aika yksinkertaista.”

Perho ei tunne vanhan talon kaikkia vaiheita eikä tarkkaa ikää. Todennäköisesti se on rakennettu 1800-luvun lopulla.

Entisistä omistajista Perho mainitsee Finlaysonin suunnittelijan Aini Vaarin.

Hänen jäljiltään talosta on löytynyt kankaankutomisvälineistöä sekä vanhoja huonekaluja, joita taiteilija on hakenut Pohjanmaata myöten.

Kauniita yksityiskohtia sisältävässä talossa on asunut aiemmin muun muassa Finlaysonin tekstiili­taiteilija Aini Vaari. ”Onkohan hän saanut täältä inspiraatiota? Aini oli tuottelias ihminen.” Kuva: Kimmo Haimi

Talon suurella pihalla ja pitkällä puukujanteella näkyvät erään toisen omaleimaisen entisen asukkaan jäljet. Frans Vanha-Seppälä kaveerasi Helsingin kaupunginpuutarhurin kanssa ja istutti pihaan erilaisia jaloja lehtipuita. Tepastelipa tiluksilla riikinkukkojakin, joista muistoksi vintille on jäänyt komeita pyrstösulkia.

Perho arvostaa valinnoissaan vanhan talon henkeä ja materiaaleja.

”En halua olla talon historiassa tyyppi, joka pilaa sen muovilla. Talot ja virtaukset muuttuu, mutta en ole laminaattilattioita ja Ikean uusinta uutta ostamassa tänne. Toivon, että meidän jäljiltä tämä talo selviää seuraavat sata vuotta.”

Perho on ajatellut tulevia sukupolvia myös valokuvaamalla ja kirjoittamalla eri vaiheita muistiin.

”Olen tajunnut, miten siistiä olisi tietää, minkälaista elämää talossa on aiemmin eletty.”

Perinteisten materiaalien suosiminen ei tarkoita sitä, että pitäisi asua museossa. Taloon tulee sähköt ja lämmin vesi, eikä sisustuksen tarvitse olla 1800-luvulta.

Joistain ideoista on pitänyt luopua. Alkuun seiniä alettiin verhoilla sisäpuolelta pinkopahvilla. Työläs tapa vaihtui kuitulevyihin, jotka eristävät mutta hengittävät.

”Pinkopahvitus olisi meidän taidolla vienyt tuhat vuotta. Levyillä homma saatiin jalalle parissa päivässä.”

Tiukoista aikataulutavoitteista tuli luovuttua nopeasti. Remontti etenee vaihe kerrallaan, myös rahatilanteen mukaan.

”Mennään sen mukaan, mitä budjetti ja talo antaa periksi. Tässä ei ole mikään hengenhätä.”

Tuvan uusi lautalattia hohtaa suopakuurauksen jäljiltä. Kuva: Kimmo Haimi

Projektissa on ollut tärkeää, että remonttia ovat toteuttamassa tutut, paikalliset tekijät. Perho voi nukkua yönsä hyvin, vaikka voi vierähtää viikkoja, ettei hän talolla käykään.

Iloa on ollut myös muista vanhojen puutalojen ystävistä. Somesta on löytynyt poikkeuksellisen lämmin yhteisö.

”Tästä on auennut minulle ihan uusi skene. Sosiaalisessa mediassa on usein aika tyly kommentointikulttuuri, mutta puutaloporukka on siitä harvinainen että se kannustaa.”

Anna Perho aloittaa Kantrin kolumnistina toukokuussa.

Lue myös:

Wanhat talot -podcast tarjoaa kuunneltavaa vanhojen talojen ystäville

Uusi yhteistyömalli tarjoaa ratkaisua rapistuvien autiotalojen ongelmaan: asu ja pidä kunnossa