Mavi uskoo viljelijätukien ehtivän jouluksi
Maaseutuvirasto Mavi torjuu epäilyt viljelijätukien lisäviivästyksestä.
”Jouluviikolle luvatut viljelijätuet maksetaan jouluun mennessä”, ylitarkastaja Hannu Hämeenniemi sanoo.
Tipalle kylläkin menee. Maksatukset jatkuvat vielä 23.12., jouluaaton aattona.
”Mavin toiminnasta riippuu, tuleeko viljelijäperheille joulu”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila huolehtii. Hän antoi perjantaina tiedotteen, joka oli otsikoitu: ”Rahat tilille tai joulu peruutetaan.”
”50 000 viljelijäperheen joulumieli on nyt Mavin hallinnosta ja muutamasta päivästä kiinni.”
Jouluviikolla on maksatuksiin aikaa kolme päivää. Maksuun pitää saada 500 miljoonaa euroa.
”Monilla tiloilla eletään pelon ja jännityksen vallassa”, Marttila sanoo. ”Saadaanko rästissä olevat maksut maksettua?”
”Tuottajahintojen lasku ja tukileikkaukset ovat jo syöneet merkittävän osan maataloustulosta. Jos tukien maksatus vielä venyy, maatilojen kassavirta pienenee pahimmillaan viidenneksen, lähes miljardi euroa viime vuodesta. Lähes jokaisen tilan tilinpäätös jäisi tappiolliseksi”, Marttila laskee.
”Mavilla on nyt mainio paikka lunastaa takaisin viljelijöiden hiipunutta luottamusta”, kansanedustaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen (kesk.) kannustaa.
Marttila ja Hakanen pettyivät, kun Mavi ilmoitti tukien tulevan maksuun vasta jouluviikolla, vaikka niitä oli lupailtu jo tälle viikolle.
Hämeenniemen mukaan kyse oli tavoitteellisesta aikataulusta.
Uudesta aikataulusta Mavi tiedotti puolitoista viikkoa sitten.
Hakanen antaa Maville kiitostakin syksyn ensimmäisen tukierän maksatuksesta.
”Mutta sen jälkeen Mavi on kompuroinut ja siirtänyt maksatuksia toistuvasti myöhemmäksi.”
Parhaillaan viljelijätukien maksatusaineistoa käsitellään kunnissa.
Hämeenniemen mukaan Mavi ehtii maksaa jouluksi kaikki tuet, joista sille tulee ajoissa tiedot.
Aivan kaikki tilat eivät tukiaan vielä saa.
Maksatus siirtyy helmikuulle niiltä osin kuin tilavalvonta on kesken. Se koskee etenkin nuoren viljelijän EU-tukea. Viivästystä voi aiheuttaa myös puutteellinen hakemus.
Jouluviikon maksatuksessa ovat 80 prosenttia perustuesta, 90 prosenttia viherryttämistuesta, 90 prosenttia nuoren viljelijän EU-tuesta, nautapalkkion ja lypsylehmäpalkkion ensimmäiset erät sekä luonnonhaittakorvauksen 15 prosentin loppuosa.
Viikolla 51 eli ensi viikolla alkavat pohjoisen hehtaarituen ja sikatalouden kriisituen maksatukset.
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
