THL: Suomessa raportoitu yli 22 500 uutta koronatartuntaa
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on reilusti yli 2 000 sataatuhatta asukasta kohti. Kuva: Lehtikuva / Teemu SalonenSuomessa on raportoitu 22 520 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Luvussa ovat mukana viikonlopun aikana kertyneet tartunnat.
Kahden viime viikon aikana raportoitujen tapausten ilmaantuvuus on 2 067 sataatuhatta asukasta kohden.
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.
Suomessa on todettu koko koronavirusepidemian aikana kaikkiaan 449 346 tautitapausta.
Koronarokotteen kolmannen annoksen on Suomessa saanut nyt 2,2 miljoonaa ihmistä eli 45,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, THL kertoi.
Määrä on kasvanut eilisestä lähes 95 000:lla. Kolmesti rokotettujen osuus koko väestöstä on nyt 40,3 prosenttia.
Toisen annoksen ottaneita on runsaat 4,1 miljoonaa, mikä on 83,2 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Kahdesti rokotettujen osuus koko väestöstä on THL:n mukaan nyt 73,3 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
