Väkivallan uhrit ovat Suomessaeriarvoisessa asemassa
MIKKELI (MT)
Mikkelissä hikoillaan kevään ensimmäisenä hellepäivänä, mutta vaaleanpunaisen puutalon hirsiseinien suojissa on viileää. Ovella kättelee jämäkkä nainen, Sirkku Mehtola. Hän on Mikkelissä toimivan Viola – väkivallasta vapaaksi ry:n toiminnanjohtaja.
Viola on perhe- ja lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö, joka tarjoaa keskusteluapua ja vertaistukea väkivallan uhreille ja tekijöille.
Vastikään julkaistuun EU:n tekemään kyselyyn vastanneista suomalaisnaisista liki puolet on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Euroopan laajuisessa tutkimuksessa Suomen edelle kiilaa vain Tanska.
Vaikka Suomen väkivaltatilastot ovat masentavaa luettavaa, Mehtolan mukaan synkkyydelle ei kannata antaa valtaa.
”Kun aloitimme vuonna 1999, väkivallan vastainen työ Mikkelissä oli lastenkengissä. Työtä on vielä, mutta olemme saaneet 15 vuodessa aivan valtavasti aikaan! Nyt meillä on jo yli kymmenen työntekijää ja uusi turvakotihanke etenee”, Mehtola iloitsee.
Turvakodit ovat keskuksia, joihin voi tulla väkivaltaa pakoon tilapäisesti joko yksin tai lasten kanssa. Useimmissa turvakodeissa työntekijät päivystävät ympäri vuorokauden.
Suomessa on tällä hetkellä noin 20 turvakotia, joista 12 kuuluu Ensi- ja turvakotien liittoon. Liiton ulkopuoliset turvakodit ovat joko kaupungin, sairaanhoitopiirin tai järjestöjen ylläpitämiä.
Mehtola puhuu hiljaa mutta vakuuttavasti. Kokemus kuuluu hänen äänestään.
”Suomessa lähisuhdeväkivallasta usein vaietaan. Tärkeintä olisi katkaista häpeän ja puhumattomuuden kierre, jotta tilannetta voidaan muuttaa”, Mehtola kertoo.
Kaikilla suomalaisilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia löytää apua väkivaltatilanteessa.
Haja-asutusalueella asuvat ovat usein eriarvoisessa asemassa kuin kaupunkilaiset.
”Erityisen hankalassa tilanteessa ovat ne puolisot, joilla on yhteinen yritys. Maatilaa tai pienleipomoa ei voi jättää noin vain. Yritämme jatkuvasti kehittää uusia toimintatapoja, jotka ulottuisivat paremmin myös maaseudulle”, Mehtola kertoo.
Itä- ja Pohjois-Suomessa turvakotien verkosto on länttä ja etelää harvempi, ja lähimpään turvakotiin on usein satojen kilometrien matka.
Uusi sivu eurooppalaisessa väkivallan vastaisessa työssä käännettiin vuonna 2011, kun Euroopan neuvosto esitteli uuden Istanbulin sopimuksen. Se on ensimmäinen eurooppalainen naisiin ja perheisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuva sopimus.
Suomi allekirjoitti sen heti samana vuonna, mutta lainsäädännölliset muutokset ovat vielä tekemättä.
Yhteensä turvakotipaikkoja on Suomessa noin 120. Istanbulin sopimus suosittelee, että paikkoja olisi yksi jokaista 10 000 asukasta kohden, mikä Suomessa tarkoittaisi noin 530 turvakotipaikkaa.
”Väkivallan uhrit ovat Suomessa eriarvoisessa asemassa. Tämänhetkinen rahoitusmalli on hyvin epävarma, sillä se on täysin riippuvainen yksittäisten kuntien taloustilanteesta ja avustuksista”, Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Ritva Karinsalo toteaa.
Tällä hetkellä turvakotien rahoittaminen on lähinnä kuntien harteilla. Kuntien taloustilanteet kuitenkin vaihtelevat, joten joillakin paikkakunnilla turvakodeissa eletään aivan kädestä suuhun.
”Valtio on väistellyt vastuutaan tässä asiassa jo vuosikymmeniä. Nyt vasta alkavat näkyä ensimmäiset merkit siitä, että muutoksia on ilmassa”, Karinsalo sanoo.
Maaliskuisessa kehysbudjetissaan hallitus päätti, että ensi vuoden alusta turvakotitoiminta valtiollistetaan.
Karinsalo ei ole vielä aivan varma, mitä tämä tulee käytännössä tarkoittamaan.
”Budjettiehdotuksessa turvakodeille on varattu kahdeksan miljoonaa euroa”, hän kertoo.
Viime vuosina turvakoteja on jouduttu sulkemaan taloudellisista syistä. Porin turvakoti lopetti vuonna 2012, kun kaupungin rahoitus loppui. Espoon turvakodin ovet laitettiin kiinni vuoden 2013 alusta.
Mikkelissä turvakoti suljettiin kosteusvaurion vuoksi seitsemän vuotta sitten, eikä uutta turvakotia ole vielä avattu. Avun tarvitsijat on ohjattu usein Lahteen ja Pieksämäelle.
”Kyllä omaa turvakotia on kaivattu! Jos turvakoti on kaukana, kotoa lähtijä joutuu jättämään myös työnsä ja lasten koulun”, Mehtola kuvaa.
Violan tyypillinen asiakas on nuorehko nainen, jolla on lapsia. Taustalla on yleensä useita perheväkivaltatilanteita.
Toistuvasta väkivallasta on seurannut tunne, etteivät omat voimavarat riitä väkivallan lopettamiseen. Monilla on suuri huoli lapsista ja heidän pärjäämisestään. Usein vanhemmat luulevat, etteivät lapset tiedä väkivallasta.
”Se ei yleensä pidä paikkaansa. Lapset ovat mestareita lukemaan ilmapiirin muutoksia ja väkivallan jälkiä”, Mehtola kuvailee.
Suuri merkitys on Violan järjestämillä vertaistukiryhmillä, joiden apuvetäjinä toimii usein entisiä asiakkaita.
”Ryhmäläisille on hyvin tärkeää nähdä, että apuvetäjätkin ovat kokeneet samanlaisia asioita ja seisovat kaiken sen jälkeen nyt omilla jaloillaan. Vertaisryhmien apuohjaajat luovat valtavasti toivoa ryhmäläisissä.”
Violassa tarjotaan apua myös väkivallan tekijälle.
”Ihmisarvon ja arvokkuuden säilyttäminen kaikissa tilanteissa on ensiarvoisen tärkeää, sillä sekä uhrit että tekijät tuntevat usein häpeää teoistaan”, Mehtola painottaa.
Uhrit tulevat usein Violaan lopen uupuneina kaikesta yrittämisestä. Vaikka kuinka yrittäisi muuttua ihmisenä ja olla puolisolle mieliksi, väkivalta jatkuu.
Mikkelin Violassa lähdetään siitä, että tekijällä on aina vastuu omista teoistaan.
”Suomen lakikin sanoo, että lyöminen on kiellettyä. Tekoa ei voi selittää sillä, että väkivallan kohde on hullu, humalainen tai nalkuttaja. Syy ei ole ikinä uhrissa”, Mehtola napauttaa.
Mehtola miettii pitkään, kun häneltä kysytään, minkä yhden asian hän muuttaisi Suomen väkivaltatyössä.
”Se olisi varmaankin palvelurakenteiden saaminen kuntoon. Ideaalissa tapauksessa väkivaltaa kokeneet asiakkaat tunnistettaisiin missä tahansa yhteiskunnallisen avun piirissä ja heitä osattaisiin auttaa.”
LIINA NIITTYMAA
Suomen
lakikin
sanoo, että lyöminen on kiellettyä.
Tekoa ei voi
selittää
sillä, että
väkivallan kohde on
hullu,
humalainen tai nalkuttaja. Syy ei ole
ikinä uhrissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
