
Pohjolan korkeapaine ohjaa matalapaineita kohti Milano-Cortinan olympiakisoja
Suomen sää on ollut korkeapaineesta johtuen rauhallista, mutta samalla korkeapaine ohjaa matalapaineet kulkemaan kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Sää voi muuttua kisaladuilla erityisen vaihtelevaksi ensi viikon keskivaiheilla.
Suomen säässä ei suuria yllätyksiä ole, selkeinä ja heikkotuulisina öinä on kireää pakkasta. Kuva: Eija MansikkamäkiMatalapaineet ohjautuvat tällä hetkellä varsin eteläisille reiteille. Seuraavat olosuhteita keikuttavat matalapaineet ohittavat kisat tarpeeksi kaukaa etelän puolelta, mutta ensi viikon tiistaista lähtien uhka vaihtelevammasta säästä kasvaa.
Valtaosa hiihtomatkoista kilpaillaan mahdollisesti vaihtelevissa olosuhteissa, joten voitelun onnistuminen voi osoittautua vaikeaksi. Vaihtelevuuteen kuuluvat myös hyvät sääjaksot, mutta niiden ajoittumisesta vuorokauden valoisiin hetkiin ei ole mitään takeita.
Jännitettävää kisoissa siis riittää niin urheilijoiden kuin olosuhteidenkin puolesta. Toivottavasti saamme kokea kisoissa mieluisia yllätyksiä.
Suomen säässä ei suuria yllätyksiä ole, selkeinä ja heikkotuulisina öinä on kireää pakkasta.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologiSiirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



