MT jatkaa nousua verkossa – uusi ennätys viime viikolla
Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite Kantri on Suomen toiseksi luetuin kuukausiliite.Painetuista tilattavista sanomalehdistä Maaseudun Tulevaisuus on lukijamäärältään kirkkaasti toiseksi suurin. Lukijoita on 321 000.
Kantrilla on 244 000 lukijalla sama asema viikko- ja kuukausiliitteiden joukossa, kertoo Kansallinen mediatutkimus (KMT). Se tehdään puolen vuoden välein, keväällä ja syksyllä.
MT on kasvattanut KMT:n mukaan viime syksyn ja kevään välisellä mittausjaksolla verkkouutisten lukijoita 5 000:lla. Nousu näkyy myös viikkotilastoissa. Viime viikolla saavutettiin Google Analyticsin mukaan uusi kävijäennätys, 312 000 kävijää.
Toisaalta painetussa on tapahtunut käänne samaan suuntaan, kuin mikä on ollut muilla lehdillä menossa jo useamman vuoden.
Niin MT ja Kantri kuin Viestilehtien muut lehdet Koneviesti ja Aarre menettivät jonkin verran lukijoita viime syksyyn verrattuna. Viime vuodet suosiossa selvästi noussut Kantrikin menetti nyt tuhat lukijaa viime syksyyn verrattuna.
Laskeva trendi jatkui muillakin lehdillä. MT:n kanssa suunnilleen saman levikkiluokan sanomalehdistä esimerkiksi Kauppalehti ja Aamulehti menettivät kumpikin kuuden kuukauden aikana 9 000 painetun lehden lukijaa. Kalevalla ja Turun Sanomilla pudotus oli kuitenkin pienempi.
Maakuntalehdistä Keskisuomalainen onnistui jopa kasvattamaan hitusen painetun sanomalehden lukijamäärää.
Maan suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien painetun lehden lukijamäärä jatkoi laskuaan. Lukijoita katosi puolen vuoden aikana 24 000 ja heitä on nyt 597 000.
Maa- ja metsätalouden julkaisuista Metsälehti säilytti lukijamääränsä ja Käytännön Maamies onnistui hankkimaan 3 000 lukijaa lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

