
"Ei voi olla Suomen eikä Euroopan edun mukaista" – kolme suomalaissatamaa joutumassa ahdinkoon, ovat ainoina Itämeren piirissä putoamassa pois EU-rahoitusta saavien satamien verkostosta
Euroopan komission ehdotus uudeksi eurooppalaisia liikenneverkkoja koskevaksi sääntelyksi lisäisi sen sijaan kymmeniä satamia Välimeren rannikolle.
Länsirannikon satamat palvelevat Suomen vahvimman vientiteollisuusvyöhykkeen tarpeita. Niiden kautta viedään noin 40 prosenttia koko maan tavaraviennin arvosta. Kaskisten satamassa lastattiin puuta vientiin vuonna 2015. Kuva: Jyrki Johannes Tervo +Pohjanmaan kauppakamari on huolissaan esityksestä, joka koskee alueen satamien uutta statusta.
Komission loppuvuonna valmistelemassa ehdotuksessa eurooppalaisesta TEN-T-verkostosta ollaan pudottamassa pois 15 satamaa.
"Näistä kolme on esitetty pudotettavan Suomesta – ei esimerkiksi yhtään Ruotsista tai muualta Itämeren ympäriltä. Suomen pudokkaista kaksi sijaitsee Pohjanmaalla. Ei voi olla Suomen eikä Euroopan edun mukaista, että Suomesta vähennetään näin rajusti TEN-T-satamia ja samanaikaisesti kymmeniä uusia satamia lisätään Etelä-Eurooppaan", kauppakamari huomauttaa sivustollaan.
Kattavan verkon satamista putoaisivat asetusehdotuksen mukaan pois Pietarsaari, Kaskinen ja Sköldvik. Uusina mukaan nousisivat esityksessä Tornio ja Inkoo.
Nykyisen asetuksen mukaan Suomessa on neljä ydinverkon satamaa: Helsinki, Turku, Naantali ja Hamina-Kotka sekä 12 kattavan verkon satamaa: Kemi, Oulu, Raahe, Kokkola, Pietarsaari, Kaskinen, Pori, Rauma, Hanko, Sköldvik, Eckerö sekä Maarianhamina.
Nyt tekeillä olevan ehdotuksen mukaan ydinverkon satamat säilyisivät Suomessa ennallaan.
Pohjanmaan kauppakamarin näkemyksen mukaan Suomella on mahdollisuus laajentaa verkostoa kansallisen tarpeen näkökulmasta vaarantamatta olemassa olevaa verkostoa tai kasvattamatta merkittävästi velvoitetaakkaa.
Suomen saavutettavuuden, liikenteen vähähiilistämisen ja logististen kuljetusketjujen toimivuuden kannalta ehdotus on Suomelle hyvin merkityksellinen.
"Suomi on jäsenvaltiona ollut aika varovainen vaatimaan itselleen laajempaa karttaa, koska on pelätty siitä seuraavia parannuskohteita ja velvollisuuksia. Samaan aikaan muu Eurooppa on maksimoinut saatavansa kasvattamalla erityisesti kaksitasoisen TEN-T:n niin sanotun kattavan verkon ulottuvuutta."
Pohjanmaan kauppakamari esittää, että Suomen tulee ajaa itseään entistä voimakkaammin mukaan TEN-T-verkkoon.
"Kattavalla verkolla olevat Pietarsaaren ja Kaskisten satamat tulee säilyttää osana verkkoa. Lisäksi kattavan verkon satamaksi tulee liittää Vaasan satama. Suomessa ydinverkkoon eli tärkeimpien yhteyksien ja liikenteen solmukohtien verkkoon tällä hetkellä kuuluvat satamat sijaitsevat kaikki Etelä-Suomessa. Länsi- ja Pohjois-Suomen teollisuus ja logistiikkatarpeet hyötyisivät merkittävästi ydinverkon sataman statuksen saamisesta alueelle. Ydinverkon satamaksi tulee lisätä uutena Kokkolan satama", kauppakamari vaatii.
Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittäminen aloitettiin yli 25 vuotta sitten. Euroopan unionin sisällä tarvitaan turvallisia ja korkealaatuisia liikenneyhteyksiä maasta toiseen.
Verkko koostuu kahdesta tasosta: vuoteen 2030 mennessä rakennettavasta ydinverkosta ja vuoteen 2050 mennessä rakennettavasta kattavasta verkosta.
Lue myös:
Päästötavoitteisiin pyrkiminen ei tule ilmaiseksi: Uusi EU-asetus voi tuplata merirahdin hinnan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

