vierasyliö Suomalaisemäntien maine ja tasa-arvoinen sosiaaliturva
Kesällä 2014 kuultiin, että suomalaisviljelijöiden, erityisesti emäntien, sosiaaliturvaa uhkasi selvä heikennys. Muun muassa lomittajamahdollisuus lapsen synnyttyä oli lyhenemässä 11 kuukaudesta puolivuotiseksi. EU:n komissio nimittäin katsoi lomitusjärjestelmämme kilpailua vääristäväksi.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi, ettei muu Eurooppa oikein tunne Suomen termejä äitiysloma ja hoitovapaa. Naiset eivät joka paikassa osallistu yhtä tiiviisti maatilan töihin kuin Suomessa. Kommenttien mukaan linjaukseen haetaan poikkeusta.
Kysymys on sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän mietinnässä kesäkuun 2015 loppuun.
Poikkeuksen perusteet ovat ilmeiset sekä väestöryhmien tasa-arvon että maatilojen työnjaon vuoksi. Suomessa emännät eivät ole ”maanviljelijöiden rouvia”.
Maatalousyrittäjien eläkelaissa emännät kyllä nähtiin alkuun ”avustavina perheenjäseninä”, mikä taisi johtua pohjoismaisista malleista. Esimerkiksi virallinen tanskalaistutkimus (1976) maatalon emännistä käsitti naisen työpanoksen tilalla nimenomaan ”apuna”. Viidennes heistä työskenteli maataloudessa vähintään 30 tuntia viikossa, lähinnä ”avustaen” navetassa.
Naisten osallistuminen tuotannollisiin töihin on Suomessakin vaihdellut alueittain ja varallisuuden mukaan. Isommilla tiloilla emäntä saattoi pysytellä pääasiassa sisätöissä; tekemistä niissäkin. Navetassa ja pellolla ahersivat palvelijat.
Afrikasta kerrotaan joskus, että miehet istuvat puun alla naisten raataessa peltotilkulla, mutta samaan tapaan ihmetteli kaksi Suomessa matkaillutta brittiä 1850-luvulla: ”Kylmänä ja synkeänä päivänä näimme suomalaismiehen polttelevan piippua talossaan ja katselevan ikkunasta pellolle, jossa raatoi nainen.” Arvattavaksi jää, oliko kyseessä emäntä vai piika. Englannissa naiset osallistuivat peltotöihin vain jossain syrjäseuduilla.
Työnjako on vaihdellut myös kaudesta toiseen. Aiempina vuosikymmeninä pientilojen ulkopuoliset ansiot, kuten metsätyöt, olivat miesten urakoita, joissa he saattoivat viipyä kuukausikaupalla. Nainen lapsiparvensa kanssa päivysti kotosalla, omien tehtävien ohella mahdollisesti isompien talojen aputöissä käyden.
Sitten kasvava tila työllisti molemmat työparina. 1980-luvun tienoilla yhä useammalla emännällä oli oman työpaikka toisaalla ja isäntä, päinvastoin kuin aiempina vuosikymmeninä, hoiti tilan. 2000-luvulla, jos on panostettu karjaan, yksi ihminen ei selviä. Joillain tiloilla on palkattuja työntekijöitä, mutta tavallisesti työmaa on puolisoiden yhteinen.
Navetta on emännän työpaikka siinä missä toimisto, tehdas tai terveyskeskus kanssasisarilla. Muita lyhyempi vanhempainvapaa olisi todella yhteiskunnallinen vääryys.
On paradoksaalista, että niukat olot lisäävät naisten tasaveroisuutta miesten kanssa.
Sata vuotta sitten varakkaiden rouvien oli oikeastaan pakko jäädä kodin piiriin. Palvelijoiden avulla he saattoivat vapautua kotitöistäkin, mutta mukava elämä oli samalla loukku, joka vangitsi monet pelkiksi miehen koristeiksi. 1800-luvun eurooppalaisessa kirjallisuudessa on paljon toimettomuuden tai yhdentekevien harrastusten tuskastuttamia ”nukkekotien” säätyläisnaisia.
Suomessa ei tässä suhteessa ehditty kovin pitkälle. Epäsuorasti sitä osoittaa erään herrasmiehen näkemys vuoden 1906 uusia vaalilakeja valmisteltaessa. Professorin mielestä naisten vaalikelpoisuus oli takaperoista, koska ”sivistysmaissa” kehitys muka kulki naisten vapauttamiseen miehille kuuluvista velvollisuuksista. Ajatus ei saanut kannatusta.
Se, että juuri Suomessa naiset saivat ensimmäisenä sekä äänioikeuden että vaalikelpoisuuden, johtuu historioitsijoiden mukaan muun muassa pienviljelyvaltaisesta elinkeinorakenteesta. Kun pariskunta nähtiin melko tasaveroisena työparina, yhtäläisten kansalaisoikeuksien kynnys ei ollut kovin korkea edes muissa väestöpiireissä.
Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, joissa niinikään naiset saivat varhain poliittisia oikeuksia, tilanne oli samantapainen. Siellä oli myös pioneerimaan henkeä, Suomessa taas autonomiataistelu.
Suomessa juuri pienviljelyksessä vallinnutta suhteellista tasa-arvoa osoittaa esimerkiksi, että pienviljelijäjärjestöt tilaisuuksineen olivat yhteisempiä kuin isompia tiloja koonneet maamiesseurat, joissa toiminta ohjautui isäntien haltuun. Niinpä 1930-luvulta lähtien organisoitiin erillistä naistoimintaa, jonka perillinen on nykyinen Maa- ja kotitalousnaiset.
Olihan Sveitsinkin maatalous pienimuotoista, mutta naisten äänioikeus toteutui vasta 1971. Siis jokin muukin kulttuuripiirre Suomessa on tukenut naisen monipuolista työnkuvaa ja sen myötä kohtalaista yhteiskunnallista asemaa.
Ilmiö saattaa olla ikiaikainen. Ulkomaita myöten on esitelty Ristiinan Astuvansalmen kivikautista kalliopiirrosta. Hirvieläinten vierellä on hahmo, jolla on rinnat ja kädessä jousi.
Poikkeuksellinen kuva kertonee, että naisetkin metsästivät. Vastaavaa näkemystä omalta ajaltaan ja erityisesti Lapista välittivät roomalainen Tacitus sekä keskiaikainen ruotsalaisoppinut Olaus Magnus. Jälkimmäinen myös mainitsi karjanhoidon suomalaisnaisten työnä.
Paikalliset ovat kiistäneet Lapin naisten metsästyksen. Päinvastoin, miesten mielestä he olisivat vieneet koko pyyntionnen.
Ei tasa-arvo muutenkaan ole ollut ihanteellista. Esimerkiksi naiset saattoivat tiukan paikan tullen tehdä kaikkia miesten töitä kyntöä myöten, mutta miehille naisten työt olivat häpeäksi.
Muualle Eurooppaan on joka tapauksessa voinut juurtua paitsi tilastoihin myös historiaan pohjautuva tietämys monipuolisesti elannon hankintaan osallistuvista Suomen naisista.
Lomitusoikeuden heikennysten torjunta ei toivottavasti vaadi suurta vääntöä.
RIITTA MÄKINEN
Kirjoittaja on valtiotieteiden
maisteri ja tietokirjailija.
Kirjoituksessa on käytetty
muun muassa Pirjo Markkolan,
Heli Saarisen, Pirjo Siiskosen ja
Irma Sulkusen tutkimuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
