"Käydäänkö katsomassa, onko pappi paikalla? Ja hei, eikös tuo ole se hoitaja päiväkodista?"
Kahden suomalaisen muodostama yhteysupseeriryhmä eli Nato-kielellä LMT (Liaison and Monitoring Team) ajelee maastoautolla pientä kylää halkovaa hiekkatietä pitkin.
Pieniä taloja on molemmin puolin tietä, kanoja tepastelee kotien ja kyläkoulun pihalla, haikara hautoo sähkötolpan päässä ja jossakin pihassa jököttää puuhun kytketty vuohi.
Ratin takana istuu tällä kertaa Minna Könkkölä. Jussi Pohjola seuraa vieressä kylän elämänmenoa.
Tunnelma on raukea. Ei uskoisi, että täällä tarvitaan rauhanturvaajia tai että naapurukset voisivat yhtäkkiä käydä toisensa kimppuun. Kosovon sodan aikaan vuosina 1996–1999 niin kävi, kun eri etniset väestöryhmät taistelivat julmasti toisiaan vastaan.
Parivaljakko sopii tapaamisia ja partioi eli tapaa ihmisiä vapaasti. Mukana kulkee tulkki.
"Meidän tehtävänämme on tarkkailla ja kerätä tietoa. Luomme luottamusta, että ihmiset tulisivat keskustelemaan ja kertomaan havainnoistaan", yhteysupseerit kertovat. Heidän vastuullaan Kosovossa ovat suhteet kahden kunnan, Glogovacin ja Obilicin, asukkaisiin ja päättäjiin.
Tämä pätkä tiestä on albaanien asuttamaa, hiukan kauempana sijaitsevat serbien talot. Serbit ovat yleensä kristittyjä ja albaanit muslimeja, joten kylässä on sekä kirkko ja näköetäisyydellä upouusi moskeija.
KFOR tuli Kosovoon 20 vuotta sitten ja pysyy siellä niin kauan kuin tarvitsee.
"Operaation kesto riippuu olosuhteista, ei ajasta. Päättymispäivä ei ole tiedossa", sanoo KFOR-joukkoja komentavan italialaisen Lorenzo D'Addario tiedottaja Vincenzo Grasso MT:lle.
"Tämä on luotetuimpia kansainvälisiä operaatioita. Kosovon toive on saada tunnustettua itsenäisyys ja EU:lta viisumivapaus, koska tämä on osa Eurooppaa."
Joukko on supistunut, mikä kertoo tilanteen rauhoittumisesta.
"Suomalaiset ovat päteviä ja luotettavia rauhanturvaajia", Grasso kehaisee.
Hänen mielestään osoitus operaation puolueettomuudesta on, että mukana on Natoon kuulumattomia maita.
Osallistujamaiden rajoitteet ovat puolestaan komentajan tiedossa. Arviointi suomalaisten osalta olisi paikallaan, jos vaikka Venäjä lähtisi sotatoimiin Serbian tueksi Kosovon itsehallintoa vastaan.
Paikallisten kyräily ei Grasson mukaan johdu pohjimmiltaan uskonnosta vaan etnisyydestä. Moskeija kertoo, että alueella on muslimeja, vaikka siellä ei juuri kukaan käykään.
Grasso sanoo, että etnistä kaunaa pitää yllä henkinen muuri: serbit ja albaanit saattavat käydä samaa koulua eri vuoroissa, asua kylän eri laidoilla ja olla puhumatta toisilleen. Joskus voi toki puuttua yhteinen kieli.
"Jos he puhuisivat, he ehkä ymmärtäisivät, että heillä kaikilla on samat pelot, toiveet ja ajatukset tulevaisuuden suhteen."
Afganistanissa ja Kosovossa palvellut everstiluutnantti ja Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen huomauttaa, että Kosovon tilanne muistuttaa Suomea 1960-luvulla: vallassa ovat ne 60-vuotiaat, jotka olivat 30–40-vuotiaita, kun sota päättyi. He ovat nähneet, kun puolet suvusta tapetaan puukoilla.
"Yksi KFORin tehtävä on saada kosovolaisuuteen kasvaneet nuoret serbit ja albaanit toimimaan keskenään. Vain siten yhteiskunta tervehtyy. Alle 30-vuotiaita kiinnostavat alle 30-vuotiaiden asiat, rauha ja tulevaisuus."
Suomalaisia on KFORissa 19. Könkkölä, Pohjola ja kahdeksan muuta kenttähenkilöä asuvat omilla partiointialueillaan. Loput yhdeksän kuuluu pääkaupunki Pristinan kyljessä sijaitsevaan Camp Film City -esikuntaan ja myös asuu siellä.
Noin 700 asukkaan leiri on reilu kilometri kanttiinsa ja aidattu piikkilangoin.
Asumuksina ovat kontit: nukkumiskonteissa on sänky, pöytä ja kaappi. Yhteiskäytössä on WC- ja suihku- sekä keittiökontti, jossa suomalaiset aloittavat päivänsä yhteisellä aamiaisella.
Alueella on kuntosali, kauppa ja kuppiloita. Töissä ollaan joka päivä, eikä vapaallakaan voi lähteä kaupungille humputtelemaan. Lomilla ehtii retkeillä naapurimaissa.
Entisaikojen glamour tuntuu olevan kaukana. Tänne ei enää lähdetä verovapaan Mersun vuoksi, sillä veroporkkana on poistunut. 30 euron päiväraha ei välttämättä täytä kotimaasta tullutta palkkakuoppaa.
"Tavallaan tämä on osa uraa", Suomenlahden merivartiostossa vakinaisesti palveleva Niina Heinonen kertoo.
Suomen joukoissa on eri alojen siviilejä hoitajista juristiin, kaikilla on asepalvelus takanaan.
"Monipuolisuus on etu, kun tavataan paikallisia ihmisiä. Pystyy heti juttelemaan asioista oikeilla nimillä."
Jussi Pohjola on lähtöisin Hollolasta, maailmaa ja suurlähetystöjä nähnyt valtiotieteilijä, joka on jo toistamiseen Kosovossa. Minna Könkkölä on puolestaan kauppatieteilijä ja Pohjolan tapaan tullut Kosovoon uran ja vaihtelun vuoksi.
Everstiluutnantti Harri Pelkonen viettää tänä vuonna henkilökohtaista KFOR-juhlaa, sillä hän on Kosovossa kolmatta kertaa: ensimmäisen kerran heti operaation alussa vuonna 1999, sitten 2009 ja 2019, aina vuoden kerrallaan. Suomessa hän palvelee Jääkäriprikaatissa, Sodankylässä.
"Perhe asuu Oulussa, joten on sama, olenko Sodankylässä vai täällä.
Pelkonen kertoo, että KFOR-joukko on alueella toivottu ja arvostettu. Se on saanut pidettyä vakautta yllä ja auttoi esimerkiksi vuonna 2001 nykyisen väliaikaisen rajan vetämisessä Serbian ja Kosovon välillä.
Hän muistuttaa kuitenkin, että KFOR on toimijana vasta kolmantena: ensimmäisenä on paikallinen poliisi ja toisena EU:n Eulex, joka auttaa rakentamaan oikeus- ja rajalaitosta. Siinäkin on mukana suomalaisia.
Operaation hyötyä Suomelle on vaikea laskea. Yksilöiden kansainvälisen kokemus kasvaa ja samalla kyky tehokkaampaan oman maan puolustamiseen, sanoo Kosovossa palveleva everstiluutnantti Ville Pouttu.
"Balkanin alue ja etenkin Länsi-Balkan muodostaa suoran turvallisuusuhan Euroopalle. Sen heijastevaikutukset, kuten järjestäytynyt rikollisuus eli prostituutio, ihmis- ja elinkauppa, huumeet ja laittomat aseet, ulottuvat Suomeen saakka."
Yksi KFORin tehtävä on saada kosovolaisuuteen kasvaneet nuoret serbit ja albaanit toimimaan keskenään. Vain siten yhteiskunta tervehtyy. Alle 30-vuotiaita kiinnostavat alle 30-vuotiaiden asiat, rauha ja tulevaisuus.
