MT-kysely: Sinipuna on täpärästi suosituin hallituspohja – keskustan kannattajilla vaikuttaa yhä olevan halua hallitukseen
Kokoomuksen ja perussuomalaisten perusporvarihallitus on ykkösvaihtoehto vain niiden omille äänestäjille.
SDP:n ja kokoomuksen muodostama hallitus on kyselyvaihtoehdoista suosituin. Porvarihallitus houkuttelee lähinnä kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjiä. Kuva: Timo FilpusKokoomuksen ja SDP:n ympärille muotoutuva sinipunahallitus on Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä niukalla erolla suosituin hallituskoalitio.
Sinipunaa toivoi noin 27 prosenttia vastaajista. Kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakentuvaa porvarihallitusta taas toivoi 23 prosenttia vastaajista.
Sinipunan ja perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostaman perusporvarihallituksen väliin kiilasi vaihtoehto, jossa hallitus muodostuu joidenkin muiden puolueiden ympärille. Tätä toivoi 25 prosenttia vastaajista.
Vastaajilta kysyttiin, minkä kahden puolueen ympärille rakentuvaa hallitusta he eniten toivovat vaalien jälkeen.
Vaihtoehtoina olivat kolmen suurimman puolueen väliset yhdistelmät tai jokin muu yhdistelmä.
Sinipunahallitusta toivotaan etenkin pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Pohjois- ja Itä-Suomessa taas suosikki olisi joidenkin muiden puolueiden muodostama hallitus.
Miesäänestäjien keskuudessa perusporvarihallitus olisi suosituin 32 prosentin osuudella ja hiuksenhienolla erolla sinipunaan.
Naisista perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostamaa hallitusta taas toivoi vain 14 prosenttia.
Maaseudun Tulevaisuuden tilaamaan kyselyn toteutti Kantar Agri 17.–22. helmikuuta. Kyselyyn vastasi 1086 suomalaista. Koko kyselytutkimuksen osalta virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Alaryhmissä tulokset ovat suuntaa antavia.
Vastaajilta kysyttiin myös, mitä puoluetta he äänestäisivät jos vaalit olisivat nyt.
Näiden vastausten pohjalta on mahdollista tehdä myös varovaisia johtopäätöksiä siitä, kenet muiden puolueiden äänestäjät näkevät mieluisimpina hallituskumppaneina.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat menisivät mieluiten hallitukseen toistensa kanssa. Kokoomuksen äänestäjistä näin vastasi 45 prosenttia, perussuomalaisten kannattajista jopa noin 70 prosenttia.
Kaikkien muiden puolueiden äänestäjille jokin muu vaihtoehto olisi perusporvarihallitusta mieluisampi.
Sinipunaa paremmin perusporvarihallitus kelpaisi kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien lisäksi vain kristillisdemokraattien äänestäjille.
Hekin toivoisivat mieluummin joidenkin muiden, kuin kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan nojaavaa hallitusta.
Kokoomusta äänestävistä vastaajista sinipunaa toivoi hieman alle 40 prosentille. SDP:n kannattajista sitä toivoi lähes 60 prosenttia.
Keskustan äänestäjistä iso osa toivoo ilmeisesti edelleen hallitusvastuuta. Heistä 45 prosenttia toivoi jotain muuta, kuin kahden suuren puolueen yhteistyölle pohjautuvaa hallitusta.
Tällaisessa hallituksessa keskustankin olisi lähes varmasti oltava mukana.
Keskustaa kaivattaisiin todennäköisesti mukaan myös porvarihallitukseen, mutta puolueen äänestäjät pitivät sinipunaakin tätä vaihtoehtoa mieluisampana.
RKP:n äänestäjien suosikki seuraavaksi hallitukseksi olisi sinipuna. Vasemmistoliiton äänestäjistä taas lähes 85 prosenttia vastasi toivovansa jotain muuta, kuin kahden suuren puolueen ympärille muodostuvaa hallitusta.
Muista puolueista koostuvaa koalitiota toivoi myös noin puolet vihreiden äänestäjistä. Sinipuna kelpaisi noin 40 prosentille vihreistä.
SDP:n ja perussuomalaisten varaan kasattavaa hallitusta taas toivoo runsaat 20 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä.
SDP:n kannattajista tätä toivoo harvempi kuin joka kymmenes ja muiden puolueiden kannattajista sitäkin harvempi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









