Norppia laskemassa Kolovedellä
Kolovesi on karu erämaajärvi. Kinkoselän virrat avautuvat puiston pohjoispäässä varhain keväällä. Muualla on turvallista ajaa jopa moottorikelkalla. Jouko Kuosmanen Kuva: Viestilehtien arkistoSAVONLINNA
Koloveden kansallispuiston valvojana on toiminut puiston perustamisesta alkaen Ola Jääskeläinen, jonka työnjohtajatausta Metsähallituksen palveluksessa antoi hyvän perustan valvoja-ammattiin.
Jääskeläinen on jo osa-aikaeläkkeellä. Hänen asuu Savonrannalla, jonka asukasluku kasvaa vain kesällä, kun mökkiasukkaat tulevat viettämään lomiaan Etelä-Savon kauniille järville.
Työmatkat Kolovedelle Jääskeläinen tekee omalla autolla, mutta valvojatyöhön kuuluvat firman puolesta kaikki varusteet pelastautumispukua myöten.
Moottorikelkka ruplattaa va-
paakierroksilla Huhtiniemen pihamaalla. Pihapiirissä on maalaistalo, aitta, sauna ja hiekkatiilistä rakennettu navetta. Aikaisemmin talo on ollut metsänvartijan asunto. Tänään se on valvojan päivätukikohta ja satunnaisesti luonnontutkijoiden yökortteeri.
Istahdan moottorikelkan perälle. Taputan valvojaa kädellä olkapäähän. Kelkka lähtee laskeutumaan alas Koloveden jäälle.
Jo ensivaikutelma antaa ajatuksille siivet. Karu, rokonarpinen maisema lepää ympärillä kuin vuosituhantisessa unessa. Saarimetsien ehjät kulissit luovat kuvaa ajattomasta maasta, minne sivilisaation ahne käsi ei vielä ole tarttunut.
Ainoastaan matkailu ulottaa tännekin jo monet lonkeronsa. Matkailun vahvin vetonaula on uhanalainen saimaannorppa.
”Täällä käy kesällä paljon kanoottimelojia. Alue on saanut suosiota myös Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Ruuhkahuippu on heinäkuussa, jolloin leiripaikat täyttyvät luontomatkailijoista”, Jääskeläinen vastaa ajonsa aikana.
Erilaisilla tykötarpeilla las-
tattu menopeli kiertelee Koloveden rantoja. Karu järvi herää lopullisesti kevätpäivän autereeseen. Maiseman lumo on aito ja alkuperäinen. Puistomatkailijoiden tavallisimpana puheenaihe onkin kehua valvojan työympäristöä.
”Ihmiset sanovat miltei poikkeuksetta, että on varmasti mukava työskennellä näin kauniissa ympäristössä. Niinhän se on, mutta eihän maisema yksin elätä. Vuodet tuovat mukanaan monenlaisia sattumuksia, ja ulkoilma asettaa työympäristöön omat vaikeutensa. Olen silti aina pitänyt työstäni”, Jääskeläinen kertoo.
Matka jatkuu. Moottoroituja vastaantulijoita ei näy. Kaksi eläkkeellä olevaa kanta-asukasta seisoo pilkillä Pienen Syvälahden pohjukassa. Jääskeläinen huikkaa heille tuttavankättä.
Äkkiä valvojan silmä keksii rantakinoksesta jotain tutkimisen arvoista. Moottorikelkka pysähtyy rannan tuntumaan.
Oion puutuneita jalkojani ja kaivan repusta kameran. Jääskeläinen on ehtinyt jo ottaa lumilapion käteensä ja tehdä kinoksessa lupauksia herättävän koekaivauksen.
”On tässä karvaa. Kolovedellä ei ole tavallista, että karvanäytteen saa näin helposti. Johtuisiko se siitä, että täällä kuutit syntyvät hieman eri tahtiin kuin muualla Saimaalla.”
”Monta kertaa on käynyt niin, ettei pesästä ole löytynyt muuta kuin muutamia poikaskarvoja tai pelkästään lumisohjon sisällä ollutta paakkuuntunutta verta.”
Jääskeläinen lapioi pesäkinosta hieman lisää, ottaa sitten karttalaukusta ohuet kumihansikkaat ja vetää ne käteensä. Sitten hän harjaa kädellään pesän pohjaa ja irrottaa hansikoituun käteen kertyneen kuutin karvan Minigrip-pussiin. Tämän tehtyään hän kirjaa tiedot ylös pesäkaavakkeeseen ja ohjelmoi paikan gps-laitteella.
”Pesän äärellä ei viivytä pitkään. Kuutti on jo tässä vaiheessa niin hyvin kehittynyt, ettei sille ole tästä mitään vaaraa. Ehjiä kinoksia ei kaiveta auki, vaan niiden annetaan luhistua omaan tahtiinsa, minkä jälkeen paikka käydään tarkastamassa uudestaan. Kuutti saa happea pesän sortumisen jälkeen ranta-avannoista tai kivien vierellä olevista ilmataskuista.”
Seuraava ajotaival tuo mieleen Koloveden ongelmallisenkuuttitilanteen. Valvoja kertaa havaintojaan Metsolahden pohjukassa.
”Muutaman viime vuoden aikana täältä on kuollut luontaisesti useita aikuisia norppia. Liekö tämä sitten vaikuttanut siihen, että alueen kuuttimäärätkin ovat pudonneet. Pienikin takapakki aikuiskannassa voi saada tällaisen muutoksen aikaan. Onneksi täällä ei ole verkkokalastuksesta enää norpalle uhkaa.”
Kolovedellä on muitakin eläinharvinaisuuksia.
Siellä on myös esihistoriallisia kalliomaalauksia. Karun järven tenho hiveli jo kantasuomalaisia. Keitä nämä taiteilijat olivat, jää historian arvoitukseksi.
Havukkavuori kätkee yhden näistä mysteereistä. Toinen maalaus on Ukonvuorella ja kolmas puiston pohjoispäädyn kallioissa.
Ajo pysähtyy tuokioksi Havukkalahden pohjukkaan, missä jääpaanteen peittämä pystykallio syöksee uumenistaan ryöppyävän vesiputouksen.
Ruokailutauon aikana Ola Jääskeläinen kertoo monista valvojatyöhön liittyvistä tapauksista.
”Ihmiset lähtevät usein kanoottiretkelle liian kiireisellä aikataululla tai liian vähäisen varustuksen turvin. Nämä tapaukset työllistävät valvojaa eniten.”
Kolovesi on luontomatkailijan aarreaitta, jossa omatoiminen retkeily on kasvattanut suosiotaan.
Hiljaisuus ja rauha ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä houkuttimia luontomatkailulle.
Kolovesi on esimerkki tällaisesta matkailusta, koska puiston vesialueella ei saa liikkua moottoriveneellä kuin viranomaisten antamalla poikkeusluvalla.
Palokärki rummuttaa onttoa keloa jossain kauempana. Se on lähtökäskynä myös moottorikelkkapartiolle.
Iltapäivän norpanpesäkaivaukset voivat tuoda vielä monta hippua Minigrip-pussiin.
JOUKO KUOSMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
