Luonto-Liitto kanteli sudenmetsästyksestä EU-komissioon
Järjestön mielestä kannanhoidollinen metsästys rikkoo EU:n luontodirektiiviä.Luonto-liiton mielestä maa- ja metsätalousministeriön olisi pitänyt arvioida metsästykselle vaihtoehtoisia keinoja salametsästyksen torjumiseksi ja paikallisen hyväksynnän hakemiseksi. Sellaisia olisivat esimerkiksi erilaiset keinot petovahinkojen torjuntaan sekä tiedotuksen ja neuvonnan kehittäminen.
Luonto-liitto perustelee kanteluaan silläkin, ettei kannanhoitosuunnitelmassa ole arvioitu viime vuosina ilmi tulleiden salametsästystapausten ja poliisin kiristyneen valvonnan vaikutuksia.
”Uusin kanta-arvio antaa tukea päätelmälle, että suden täyssuojelu voi toimia, kunhan valvonta on riittävää”, Luonto-Liiton susikampanjoinnista vastaava Ilkka Hiltunen sanoo järjestön tiedotteessa.
Luonto-liiton mukaan kannanhoidollinen metsästys on myös epäonnistunut tavoitteessaan kohdistaa metsästystä nuoriin susiin. Keväällä kaadetuista 17 sudesta 11 oli aikuisia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
