Pikkuapollon siirtoistutus onnistui
Pikkuapollo on hävinnyt monelta alueelta laidunniittyjen vähenemisen seurauksena. Viime kesänä uhanalainen päiväperhonen palautettiin kolmelle entiselle elinalueelle Varsinais-Suomessa.Siirrettyjen perhosten jälkeläiset aikuistuivat kesäkuun alussa. Tähän mennessä istutusniityillä on havaittu jo yli 40 pikkuapolloa.
"Erityisen hyvin istutus onnistui toisella Rekijoen kylän istutusniityistä. Etelään suuntautuvalla rinneniityllä on merkitty kolmisenkymmentä pikkuapolloa. Kahden kilometrin päässä sijaitsevalla toisella istutusniityllä perhosten kuoriutuminen on edennyt hitaammin", kertoo erikoistutkija Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskuksesta.
Rekijoen alajuoksulle istutettujen pikkuapollojen tulevaisuus näyttää lupaavalta. Pysyvän kannan syntyminen parantaisi lajin suojelua Suomessa.
Istutus onnistui myös Porvoossa
Lounais-Suomessa otettiin mallia Porvooseen tehdystä siirtoistutuksesta. Vuonna 2000 Stensböleen vapautettiin 20 hedelmöitettyä naarasta. Nyt alueella kuoriutuu jopa tuhat pikkuapolloa kesässä.
Perhosten säilyminen edellyttää niittyjen ja ketojen hoitoa.
Pikkuapollon suojelu on osa Euroopan unionin rahoittamaa Luonnonhoito Life -hanketta, jossa hoidetaan uhanalaista luontoa lähes tuhannen hehtaarin verran: niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia lehtimetsiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


