vierasyliö Teollisuustarinoiden uinuva maaseutu
Suomen suureen kansalliseen tarinaan kuuluu olennaisena osana kertomus tehtaiden hyvinvointia tuovasta roolista. Lukuisissa teollisuustarinoissa suuri teollisuuslaitos nousee syrjäiselle seudulla ja tuo mukanaan nykyajan ja hyvinvoinnin.
Mahdollisia tehtaan tuomia haittoja, kuten hajua ja jätevettä, ilman ja ympäristön pilaantumista tarinassa opetetaan sietämään välttämättömänä pahana: raha se on, joka haisee.
Jokaiseen suomalaiseen vanhaan teollisuuslaitokseen liittyy oma syntytarinansa, joka toistaa samaa kaavaa. Jonkin sortin kylähullu ennustaa tulevista rikkauksista: malmi löytyy, tehdas avataan ja vauraus paikkakunnalla lisääntyy.
Teollisuustarinoissa ympäröivä maaseutu on yleensä kurjaa ja vanhakantaista. Esimerkiksi Outokummun kaivoksen kohdalla puhuttiin köyhästä Kuusjärven kunnasta ja sen nälkäkummusta, jonka kaivostoiminta pelasti. Yhtiön kerrotaan tuoneen paikkakunnalle terveydenhoidon, sosiaaliset edut, tiet ja koulut.
Tarinaa teollisuuden tuomasta edistyksestä on pidetty aktiivisesti yllä. Kaivoksen alkuaikoina Kuusjärven kunnan köyhyyttä ja syrjäisyyttä tietoisesti korostettiin. Eräs kaivoksen johtaja piti jopa karhua elättinään. Tällä hän halusi osoittaa vierailleen, millaista erämaata Outokumpu ja koko Pohjois-Karjala olivat.
Tarinoilla on totuusarvonsa, mutta teollistumisen kääntöpuoli jää usein kertomatta.
Teollisuuslaitoksen tullessa ympäristö, maa- ja metsätalous
joutuivat kärsimään. Niin myös kävi myös Outokummun rinteitä viljelleille talollisille.
Outokummun kaivos avattiin vuonna 1910. Kuusjärven isännät ilmaisivat huolensa ympäristön pilaantumisesta ensimmäisen kerran jo vuonna 1918.
Paikallisista asukkaista ja heidän huolistaan ei välitetty. Muistitiedon mukaan kaivoksen johtaja ajoi vesien pilaantumisesta lakki kourassa valittamaan tulleet isäntämiehet ulos huoneestaan.
Kummun rinteellä toimineen kuparitehtaan (1913–1929) rikkipitoiset savukaasut muuttivat Outokummun ympäristön autiomaaksi, mutta koska maat kuuluivat yhtiölle, ei valituksia kuunneltu.
Ympäristö noin puolentoista kilometrin säteellä tehtaasta oli autio ja musta, mutta uutuuttaan tehokkuutta uhkuvat kaivos- ja rikastuslaitokset loivat kuvaa eteenpäin menevästä paikkakunnasta.
Outokummussa konkretisoitui Mika Waltarin ja Olavi Paavolainen konekultin leimaama 1920-lukulainen tulenkantaja-lyriikka.
Kuparitehtaan päästöt rajoittuivat pääasiassa yhtiön maiden sisälle, mutta jätevedet koskettivat laajaa aluetta kaivoksen alapuolella. Kaivosyhtiön ja ympäröivät maaseudun välit joutuivat koetukselle.
Kaivoksen jäteliemi laskettiin sellaisenaan Outolampeen, joka muuttui jätealtaaksi, outokumpulaisittain sumpiksi. Suojapadot eivät jätelientä pidätelleet. Myrkyllistä vettä pääsi myös pohjaveteen.
Jätevesikysymys kärjistyi 1950-luvulla, jolloin avattiin uusi Keretin kaivos (1954–1989). Keretin rikastamon jätevedet johdettiin samoin suoraan lähijärveen, josta ne valuivat alapuoliseen vesistöön.
Maanomistajat vaativat yhtiötä vastuuseen pohjaveden ja järvien pilaamisesta.
Kaivosyhtiö piti 300 maanomistajan vaatimusta korvauksista sotaretkenä yhtiötä vastaan. Sen mielestä kaivoksen jätevedet erosivat täysin paperitehtaitten jätevesistä ja asumajätevesistä, koska kaivoksen jäte ei kuluttanut happea.
Sulfaattikaan ei ollut myrkyllistä – samaa ainetta sai ostaa kaupasta karjalle klaubersuolana. Kaikki karjasairaudet, pienetkin tulehdukset pantiin syyttä kaivoksen niskaan, väitti yhtiö.
Mitään lainvastaista ei yhtiön mukaan ollut edes tapahtunut, sillä vasta vuonna 1962 voimaanastunut vesilaki kielsi selkeästi pohjavesien pilaamisen.
Jätevesikysymyksestä tehtiin lukuisia valituksia, mutta vasta oikeuskanslerille tehty kantelu tuotti tulosta. Viranomaiset määrättiin ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi.
Oikeusprosessi oli pitkä. Lopulta vuonna 1971 kaivoksen johto tuomittiin peräti 15 markan päiväsakkoihin ”jatkevasta ryhtymisestä vesistön pilaamista aiheuttavaan toimenpiteeseen”. Outokumpu Oy määrättiin korvaamaan kaikkien asianomistajien oikeudenkäyntikulut.
Yhtiö sopi maanomistajien kanssa korvauksista. Se kaivautti useita kaivoja ja veti vesijohdot saastuneen alueen talouksiin ja laitumille. Kuolleet kalat yhtiö maksoi jakokunnalle.
Tilanne kärjistyi uudelleen, kun pohjavesistä löydettiin 1960-luvun alussa malmin rikastuksessa käytettyä syanidia. Kaivosyhtiö toi julkisuuteen syanidista valittaneiden nimiä ja pyrki osoittamaan heidät edistystä tuovan kaivostoiminnan vastustajaksi.
Itä-Suomen vesioikeus tuomitsi Outokumpu Oy:n kesällä 1964, mutta korkein hallinto-oikeuteen vapautti yhtiön vastuusta. Yhtiön mukaan pohjavesianalyysi oli tehty epäluotettavalla menetelmällä, toisekseen yhtiön pilaamien jätevesien vaikutus ei voinut sen oman näkemyksen mukaan edes ulottua sille alueelle, josta näyte oli otettu.
Viranomaisten mielestä syanidimäärät eivät antaneet aihetta huolestumiseen.
Yhtiö ryhtyi painostuksen alla neutralisoimaan jätevesiään.
Vaikka kalat pystyivät kalkituksen jälkeen elämään järvessä, muodosti jäteliemi Sysmäjärven pohjaan metrin paksuisen kerroksen.
Yhtiö suunnitteli laskea Sysmäjärvi ja jätekerros Heposelkään, Suur-Saimaan pohjoisimpaan lahteen. Hanke kaatui alapuolisten ranta-asukkaiden ja viljelijöiden vastustukseen.
Kaivostoiminta Outokummussa päättyi 1989, mutta kaivosalueelta valuu edelleen vettä Saimaan vesistöön. Neutralointia jatketaan.
Kaivoksen jätealueelle tehdyt eläintarhasuunnitelmat eivät toteutuneet, kuten ei myöskään neuvostoliittolaisten kanssa suunniteltu avaruusmaisema kuukulkijoineen.
Kaikkiaan 140 hehtaarin suuruiset jätealueet (sivukivi- ja rikastushiekka-alueet) peitettiin turpeella ja metsitettiin. Osa jätealueesta onnistuttiin muuttamaan golfkentäksi. Samalla paikalla, missä nyt pelataan golfia, lainehti aikoinaan kalaisa järvi. Outolampi ilmestyi uudelleen, mutta eri paikkaan, paljon alkuperäistä pienempänä ja kuolleena.
Kaivos synnytti Outokummun kaupungin, mutta jätti myös jälkensä luontoon. Maa-, metsä- ja kalatalous maksoivat edistyksestä kovan hinnan.
ISMO BJÖRN
Kirjoittaja on dosentti
Itä-Suomen yliopiston
Karjalan tutkimuslaitoksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
