Sinileväkesä takana – helteiden myötä merialueilla oli poikkeuksellisen runsaita sinileväkukintoja
Suomenlahdella koettiin kesällä 2018 vuosikymmenen voimakkaimmat sinileväkukinnat. Pintalevälautat kattoivat pahimmillaan lähes koko Suomenlahden.
Järvillä kärsittiin kesä-heinäkuussa runsaista sinileväkukinnoista. Arkistokuva. Kuva: Markku VuorikariSuomessa ja erityisesti Suomenlahdella koettiin vuosikymmenen pahin sinileväkesä. Järvillä sinilevä runsastui lämpimän sään takia jo kesäkuun lopulla, ja sinilevää esiintyi keskimääräistä enemmän aina elokuun alkuun saakka, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.
"Sinilevät alkoivat runsastua Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla heinäkuun toisella viikolla ja voimakkaimmillaan sinileväkukinnat olivat heinäkuun puolivälissä. Suomenlahdella sinilevätilanne oli vuosikymmenen pahin, mutta myös Saaristomeren ja Ahvenanmeren eteläosissa oli runsaasti sinilevää", tutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Heinä-elokuun vaihteessa tuulet sekoittivat Suomen merialueiden sinilevämassat veteen, jossa sitä oli runsaasti koko elokuun ajan. Elokuussa voimakkaimmat sinilevien pintalautat esiintyivät Suomen merialueiden ulkopuolella, Itämeren pääaltaalla Gotlannin itä- ja länsipuolilla. Perämeren ulapalla sinileväkukintoja ei havaittu, mikä on tyypillistä kyseiselle alueelle.
Sinilevätilanteen voidaan tuttuun tapaan odottaa rauhoittuvan entisestään vesien viilentyessä ja valon vähentyessä syksyä kohti. Osa sinilevälajeista voi kuitenkin muodostaa paikallisia esiintymiä suotuisissa oloissa myös viileän veden aikaan.
Sinilevien lajikoostumus poikkesi tavanomaisesta Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla. Tyypillisesti lämpimän veden aikaan laajoja sinilevälauttoja Itämeren ulapoilla muodostava maksamyrkyllinen Nodularia spumigena esiintyi näytteissä, mutta ei vallitsevana.
Loppukesällä silmälevät värjäsivät vettä punaiseksi Merenkurkussa sijaitsevassa merenlahdessa.
Järvillä sinilevätilanne oli kesän alussa ajankohdalle tyypillinen ja sinilevää havaittiin vain vähän. Sinilevä runsastui monilla seurantajärvillä normaalikesää aiemmin jo kesäkuun lopulla ja sitä esiintyi keskimääräistä enemmän seuraavan kuuden viikon ajan. Elokuun alussa levätilanne palasi tavanomaiseksi. Tällä viikolla sinilevää on havaittu järvillä vähän enemmän kuin tyypillisesti.
"Elokuun epävakaisemman sään seurauksena sinilevää on havaittu vähemmän ja kesä 2018 ei tule nousemaan järvillä 20-vuotisen seurantajakson pahimpien sinileväkesien joukkoon", ryhmäpäällikkö Marko Järvinen sanoo.
Runsaita tai erittäin runsaita sinileväkukintoja havaittiin kesän aikana kolmellakymmenelläneljällä, pääasiassa rehevällä seurantajärvellä, mikä on neljännes enemmän kuin edellisvuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
