Elokuva-arvio: Vakava onnettomuus oli päättää Jaana Kivimäen ratsastusuran – Aika jonka sain -elokuva kertoo koskettavan tarinan paluusta hevosurheilun kärkipaikoille - Arvostelut - Maaseudun Tulevaisuus
Arvostelut

Elokuva-arvio: Vakava onnettomuus oli päättää Jaana Kivimäen ratsastusuran – Aika jonka sain -elokuva kertoo koskettavan tarinan paluusta hevosurheilun kärkipaikoille

Olga Temonen näyttelee tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Suomen menestyneimpien pararatsastajien joukkoon noussutta Jaana Kivimäkeä.
Optipari Oy / Cay Seppälä
Olga Temonen on tehnyt suuren työn paneutumalla elokuvan Jaanana jaloistaan halvaantuneen pararatsastajan erilaiseen fysiikkaan. Hän ratsastaa jalat teipattuina satulaan.

Tuukka ja Olga Temonen ovat löytäneet elokuvaksi suomalaisesta urheilukentästä aidon esimerkin, joka täyttää kaikki klassisen selviytymistarinan tunnusmerkit.

Kansallisen tason esteratsastaja Jaana Kivimäki halvaantui onnettomuudessa lantiosta alaspäin vuonna 2004. Alun toivottomuuden jälkeen Kivimäki on noussut Suomen menestyneimpien pararatsastajien joukkoon ja jatkaa edelleen uraansa vuoden 2024 paralympialaisiin tähdäten.

Aika jonka sain on elokuvana yhdistelmä tositarinaa, johon on kiedottu kahden sukupolven naisten, Jaanan ja hänen äitinsä (Riitta Havukainen), miessuhteita – niin rosoa kuin onnistumista.

"Mä tarviin toimivat jalat, enkä mitään kallonkutistajaa", Jaana (Olga Temonen) läväyttää sairaalapsykologille (Satu Silvo).

Siitä käynnistyvä henkinen kasvutarina on tämän elokuvan kiinnostavin sisältö.

Huippu-urheilijalta vaaditaan aina sisua ja itsensä voittamista kovan treenin keskellä, paraurheilijalta monin verroin. Jaanan tarinassa se vielä korostuu, kun ura alkoi niin sanotusti terveiden joukoissa. Onnettomuuden jäljiltä hän joutui kokoamaan ihmisarvonsa, liikuntakykynsä ja lisäksi kaivamaan sisältään uudelleen kipinän tavoitella urheilijana lajinsa huippua.

Ratsastajat elävät itsessään rankkaa kilpaurheilijan elämäänsä ennen kaikkea rakkaudesta hevosiin. Työskentely hevosen kanssa oli myös voima, joka veti oikean Jaana Kivimäen takaisin kentälle.

Hevosilla ja itsensä kokoamisella olisi voinut herkistellä elokuvassa enemmänkin. Apuna olisi voinut käyttää vaikka puoliveristä Upparia, joka esittää Jaana Kivimäen ensimmäistä kilpahevosta Grivistä ja osoittaa selviä filmitähden taipumuksia.

Käsikirjoitus toimi sinänsä parhaiten vastoinkäymisten kuvaamisessa. Olga Temonen tavoittaa loukkaantuneen Jaanan tuskan ja masennuksen, kun tämä yksin sairaalassa käy läpi halvaantumisen vaikutuksia elämäänsä niin äitinä, yrittäjänä, kilparatsastajana kuin naisena.

Kantrin kolumnistina MT:n lukijoille tuttu hevosnainen loistaa elokuvan tähtenä ennen kaikkea ratsastustaitojensa ansiosta. Työ, jonka hän on tehnyt opetellessaan ratsastamaan "ilman jalkoja", on vaatinut psyykkistä paneutumista ja harjoittelua.

Suurta yleisöä varten kirjoitetut perhe- ja parisuhde-elämän ristiaallokot tuovat toivottavasti elokuvalle sen ansaitsemia katsojia. Itse koin, että elokuva on nyt leikattu täyteen actionia, ja henkinen kasvu jää vähän roikkumaan sen jalkoihin.

Myös pararatsastajien vaikeudet kalliin harjoittelun rahoittamisessa jäävät pimentoon. Elokuvaan valituista, kotimaisittain hulppeista tallipuitteista voi jopa syntyä aivan päinvastainen kuva.

Vaikka onkin kovin suomalaista näyttää suuria myönteisiä tunteita vähin elein, elokuvan loppupuolen myönteisiin hetkiin olisi kaivannut lisää koskettavuutta. Varsinkin repliikit, joissa käsiteltiin oppimista koettelemuksista ja läheisille annettuja kiitoksia, tuntuvat vähän päälleliimatuilta.

Tekijöille on silti syytä kumartaa arvokkaasti kuin ratsastaja suorituksensa lopussa. Tuotantoa ei ole tehty helpoimman kautta. Kohtauksista ja kuvauspaikoista sahataan toiseen, mutta taitava kuvaus dronekoptereineen ja vivahteikas äänimaailma kuljettavat tarinaa niissä aidosti.

Kotimaiset elokuva- ja sarjatuotannot ovat karkeasti ottaen viime vuosina painottuneet dekkareihin tai sketsipohjaisiin hölinöihin. Aika jonka sain edustaa niitä harvoja poikkeuksia, joissa tavoitellaan kunnianhimoista draamaa – vieläpä siis tositapahtumien pohjalta urheilun maailmasta.

Liikuttumatta elokuvan katselusta ei selviä. Lopputekstien jälkeen mieleen piirtyi, että jokaiselle meistä on annettu oma ainutlaatuinen aikansa. Siksi joka hetki kannattaa elää hyvin.

Aika jonka sain. Ensi-ilta 13. maaliskuuta. Ohjaus: Tuukka Temonen. Tuotanto: Olga ja Tuukka Temonen / Optipari Oy

Aika jonka sain on elokuvateatterien lisäksi nähtävissä muutamissa hevostapahtumissa kuten Vermon ravien jälkeen la 14.3.

MT on yksi elokuvaprojektin yhteistyökumppaneista.

Lue lisää

Arvio: Metsäjätti kuvaa komeasti ystävyyttä ja tavallisten ihmisten taistelua markkinavoimien puristuksessa, mutta kiintyy välillä liikaakin päähenkilöönsä

Elokuva-arvio: David Copperfieldin elämä ja teot -elokuvan roolit jaettiin ihonväriin katsomatta

Kouluratsastuksen Suomen mestaruudet ratkotaan viikonloppuna Woikoskella Mäntyharjulla

Eläimellistä maisemanhoitoa – peltojen keskeltä kulkevat kauniit joenpientareet tarvitsevat laiduntajia