Erä

Perinneparkitus ei ole katoavaa kansanperinnettä – "Kasviparkitut taljat ja nahat ovat tulevaisuutta"

Kesäkuussa perinnenahkurimestari Hanna Nore julkaisi kirjan perinneparkituksesta, missä nahkoja muokataan vain kotimaisesta luonnosta löytyvillä materiaaleilla.
Pasi Leino
Kesäaikaan nahkuri kerää kasviparkkia. Parkkia kannattaa kerätä nila-aikaan, jolloin kosteus, ravinnepitoisuus ja tanniinipitoisuus ovat puiden kuoren sisällä korkeimmillaan ja kuori irtoaa helposti. Keruuta varten tarvitaan maanomistajan lupa, muistuttaa Hanna Nore.

Esivanhempamme olivat riippuvaisia riistan tuomasta turvasta ravinnon lisäksi tarve-esineiden ja vaatteiden muodossa. Riista hyödynnettiin täydellisesti.

Nahan käsittelyyn erikoistuneet nahkurit olivat arvostettuja käsityöläisiä. Entisaikojen ammattilaisten tietämystä ja nahan muokkauksen tekniikoita on dokumentoitu todella huonosti.

"Perinneparkitus elää kuitenkin edelleen eri puolilla maailmaa perinnetietona", kertoo Kemiönsaarella asuva perinnenahkurimestari Hanna Nore.

Kotimaisten nahkureiden keskuudessa Nahkurin käsikirja vuodelta 1926 on kulttiteos, jonka vain harva on onnistunut hankkimaan. Uudempaa alan kirjallisuutta edustaa Kemin Nahkatarvikkeen perustajan Jouko Eskelisen ja Kari Franckin teos Harrastajanahkurin käsikirja, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1999.

Tähän tuli tänä kesänä muutos, kun Noren kirjoittama Nahan jäljillä – Metsän unohdetut aarteet -kirja julkaistiin.

"Kiinnostus perinneparkitusta kohtaan on vuosi vuodelta kasvanut, kirja pitää osaltaan perinnettä hengissä. Painetusta sanasta jää jälki ja kirjaa on kysytty minulta todella paljon."

Noren tarina nahkojen ja taljojen muokkauksen parissa alkoi parikymmentä vuotta sitten Ahvenanmaalla, kun hän lumoutui kansainvälisessä tapahtumassa perinteisin menetelmin valmistetuista luu-, sarvi- ja nahkatöistä.

Vuonna 2007 hän pääsi norjalaisen nahkurimestarin oppiin kansanopistoon. Vuodesta 2010 alkaen hän on päätyönään opettanut Axxellin oppilaitoksessa Kemiönsaarella lyhyitä kursseja ja ammattitutkintoon tähtääviä kokonaisuuksia sekä kiertänyt kouluttamassa muualla Suomessa.

Vuoden 2020 keväällä hän suoritti hyväksytysti käsityöntekijän erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon ja hänestä tuli perinnenahkurimestari.

Kirjan ilmestyminen on oikeastaan koronapandemian ansiota.

"Kun lähiopetus viime keväänä keskeytyi, mieleen tuli melko nopeasti, että nyt voisi olla se hetki, jolloin ryhdyn kirjaa kirjoittamaan. Sisällysluettelo oli valmis esiteltäväksi kustantajille huhtikuussa. Elokuussa alkoi kirjoitusprosessi, kun sopimus kustantajan kanssa oli tehty ja valmista tuli joulukuussa."

Kirjan valmistusprosessi ei ollut tyypillinen, sillä Norella on lukihäiriö. "Minä sanelin ja siskoni kirjoitti, se oli tehokkain työtapa. Samalla sain koko ajan hyvää palautetta sisällöstä, sillä siskolleni aihealue on täysin tuntematon."

Opetustyötä varten Nore on vuosien saatossa valmistellut paljon materiaalia. Kirjan kirjoittaminen haastoi kuitenkin uudella tavalla, sillä piti löytää keskitie, joka palvelisi laajaa yleisöä.

Noresta huokuu valtava into ja palo ylläpitää perinneparkitustaitoja sekä kohentaa riistanahkojen arvostusta. "Esimerkiksi hirvieläinten raakavuotia kertyy vuosittain valtavia määriä, mutta niiden hyödyntäminen on kehittymätöntä. Niitä pidetään liian usein jätteenä ja riistaliha on keskiössä."

Luonnonmukainen perinneparkitus ei kuormita luontoa, se on menetelmän kulmakivi. Tällä hetkellä teollisen mittakaavan parkitus tarkoittaa usein raskasmetalleilla parkitsemista. Esimerkiksi kromiparkittu lampaantalja on ongelmajäte, huomauttaa Nore.

"Kuluttajat arvostavat nahkatuotteita ja ovat valmiita maksamaan niistä. Nahan alkuperä ja sen käsittelytavat tunnetaan kuitenkin yhä huonosti. Siihen toivon muutosta. Kasviparkitut taljat ja nahat ovat tulevaisuutta."

Lue myös:

Video: Tiedätkö mihin käytetään kainalokaavinta, käsikaavinta tai neliötä? Perinnenahkurimestari Hanna Nore kertoo videolla tylsistä työkaluistaan

Perinneparkitus

Parkitseminen on nahan käsittelyn työvaihe. Luonnosta saatavilla raaka-aineilla parkitsemisen, eli kyllästämisen taito on ollut aikoinaan selviytymisen edellytys.Parkitsemisen tarkoituksena on tehdä pilaantuvasta raakavuodasta vastustuskykyinen, lämpöä kestävä ja muokkautuva raaka-aine.Perinneparkituksessa hyödynnetään luonnosta saatavia raaka-aineita, kuten esimerkiksi kotimaisten puulajien kuoria ja juuria sekä joidenkin puuvartisten kasvien varsia ja lehtiä. Nämä kasvien osat sisältävät tanniinia, joka toimii parkkiaineena. Toinen perinteinen tapa on rasvaparkitus. Tekniikassa raaka talja kyllästetään tyydyttymättömillä rasvahapoilla, joita löytyy esimerkiksi kananmunan keltuaisesta. Eri tekniikoiden kirjo on valtava ja jokaisella nahkurilla on omat kikkansa parkita.

Lue lisää

Video: Tiedätkö mihin käytetään kainalokaavinta, käsikaavinta tai neliötä? Perinnenahkurimestari Hanna Nore kertoo videolla tylsistä työkaluistaan

Ostaja löytyi vihdoin: Yrityskauppa turvaa koristetaljojen muokkauksen jatkumisen kotimaassa

Uusi tutkimus raottaa ovea puhdistamolietteen peltokäytölle

Palonestoaineiden pitoisuusrajat ylittyvät kaikkialla Suomen vesistöissä – niiden tila on edelleen huono