Tammakriterium Tampereen kierroksen helmi
Tulevaisuuden huippunimet kohtaavat Tammakriteriumin finaalissa, jossa voittaja kuittaa 30 000 euroa.Markku Niemisen valmentama Daze on suosikki, vaikka jäikin karsinnassa toiseksi. Kultadivisioonassa Top Of The World ja Seabiscuit ottavat mittaa toisistaan heti kiihdytyksessä.
Tammakriteriumin finaalissa on hyvillä lähtöpaikoilla monta nopeaa kiihdyttäjää. Alkumetrit ovat varmasti vauhdikkaita ja hirmuisessa vireessä ohjastava Santtu Raitala yrittänee tarjota tammalle selkäjuoksua.
Markku Nieminen pitää Dazea hyvänä tulevaisuuden hevosena, joka ei tällä kaudella vielä ole parhaimmillaan.
”Tammasta tulee tosi hyvä hevonen. Sen kasvu on vielä kesken, se nukkuu ja huilailee paljon. Virityksiä on tehty vain Ruotsin finaalilähtöön, jossa se teki kovan juoksun. Viikon se nukkui ja toipui kisasta, eikä ollut karsinnassa parhaimmillaan. Lauantaiksi otetaan kengät pois ja viimeistellään terävämmin. Johtavan rinnalta Daze ei pysty voittamaan, mutta muilta paikoilta uskon sen taistelevan kärjessä.”
Mister Lane ei lukeudu Niemisen mukaan pelihevosiin, mutta pienen sauman hän antaa päätöskohteen Grant Bokolle.
”Se ei ehdi kiihdytyksessä nopeimpien matkaan ja jäänee kolmanteen sisälle. Jos tuurit ovat kohdallaan, se pystyy nykykunnossaan kirimään kovaa. Haavoittuvainen se kuitenkin on tuolta paikalta,” jutteli valmentaja-ohjastaja Nieminen.
Pelaa MT:n vihjerivi suoraan tästä Veikkauksen linkistä (vaatii käyttäjätunnuksen)
Toto76-vihje
Lähtö 1: 10,8,7,12 (15,2)
Lähtö 2 : 5,10,1,9,15,12 (4,11)
Lähtö 3: 1,4,10,2,9 (8,11)
Lähtö 4: 6,2,10 (1,5)
Lähtö 5: 1 Tahtova (2,8)
Lähtö 6: 3 Daze (1,2)
Lähtö 7: 3,4,1 (7,5)
1080 riviä x 0,05e = 54e
Viikon Varma - Toto76-6 3 Daze
Alle 13-vauhtia täyden matkan kulkenut tamma kiri karsinnassa lujaa ja parantanee edelleen otteitaan.
Viikon Väistö - Toto76-2 8 Ulk Delle Selve
Lähtöpaikka tasokkaassa koitoksessa voi koitua kohtaloksi.
Viikon Idea - Toto76-1 8 Ginelli
Touko–kesäkuussa maagisia esityksiä tehnyt ori oli pettymys viimeksi ja jäänee pe-leissä liian vähälle huomiolle. Matka suosii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

