
Helgstrandin huippuori Jovian menehtyi ruunaukseen
Kouluratsastaja Andreas Helgstrandin vastikään EM-kilpailuissa Tanskalle joukkuepronssia tuonut ori Jovian on menehtynyt.
Jovian ja Andreas Helgstrand Euroopan mestaruuskilpailussa Ranskassa elokuussa. Kuva: Leanjo de KosterHelgstrand Dressage kertoo tiedotteessaan, että 11-vuotias KWPN-ori Jovian menehtyi torstaina 4. syyskuuta. Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen ori oli päätetty kastroida. Toimenpiteen aikana ilmeni kuitenkin komplikaatioita, eikä hevosta voitu pelastaa.
Jovian oli yksi maailman hienoimmista kouluhevosista. Se voitti nuorten hevosten maailmanmestaruuskilpailuissa sekä 5- että 7-vuotiaana, jolloin se sai mestaruuskilpailujen historian korkeimman pistemäärän. Sittemmin se on voittanut kansainvälisellä GP-tasolla, ja se oli myös suosittu jalostusori.
EM-kilpailuissa Crozet’ssa Jovian oli Grand Prix -luokassa 17. ja Grand Prix Specialissa 26. Ori oli erittäin latautunut ja se hirnui radalla, mikä vaikutti suorituksen tasoon.
Andreas Helgstrand kilpaili muulloin oriilla itse, mutta kauden 2024 ori kilpaili ruotsalaisen Patrik Kittelin kanssa, kun Helgstrand oli vuoden mittaisessa kilpailukiellossa. Se langetettiin hänelle väärinkäytöksistä, joita toi esiin Suomessakin nähty dokumenttiohjelma Andreas Helgstrandin ”Pimeä puoli”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




