Noora Pentti Ratsastajainliiton huippu-urheilun johtoryhmän vetäjäksi
Muutokset Suomen Ratsastajainliitossa jatkuvat Satu Väihkösen siirtyessä syrjään huippu-urheilun johtoryhmän puheenjohtajan paikalta. Hänen tilalleen tulee Noora Pentti.
Pitkään Suomen kärkiratsastajiin kuulunut Noora Pentti on aktiiviuransa jälkeen muun muassa suorittanut urheilujohtamisen ja -liiketoiminnan ylemmän korkeakoulututkinnon. Kuva: Carolina HusuSuomen Ratsastajainliitto (SRL) on ollut viime ajat kovassa myllerryksessä. Liiton hallitus vaihtui hiljattain, ja uusi hallitus on ensitöikseen leikkaamassa maajoukkuetoiminnan rahoitusta.
Huippu-urheilun johtoryhmä HUJO on ollut keskustelun keskiössä. Perjantai-iltapäivänä SRL tiedotti HUJO:n puheenjohtajan Satu Väihkösen jättävän paikkansa syyskuun lopussa.
Uusi puheenjohtaja on nuorten maajoukkuekapteenina toimiva entinen huippuratsastaja Noora Pentti.
Satu Väihkönen toimi HUJO:n johdossa kahteen otteeseen, ensin vuosina 2022–2024 ja uudelleen viime talvesta lähtien.
”Elämme muutosten aikaa ja nyt on aika siirtää kapula uudelle sukupolvelle, kun on löytynyt motivoitunut ja Hujon pj-tehtävään ansioitunut tekijä Noora Pentti”, Väihkönen kirjoittaa SRL:n välittämässä tiedotteessa.
Noora Pentti korostaa liiton merkitystä kilparatsastajien taustalla. Keskittyminen itse valmentautumiseen ja kilpailemiseen tulee tehdä ratsastajille mahdollisimman helpoksi.
”Me emme pysty päivittäin valmentamaan ratsastajia, mutta me voimme varmistaa heille mahdollisimman vähän hallinnollista työtä, ja hoitaa se puoli hyvin. Se on kuitenkin tärkein tuki, jota voimme heille organisaationa antaa”, Pentti toteaa tiedotteessa.
Tiukan talouden aikana toiminnan painopisteitä pitää valita.
”Mahdollisimman pieni hallinnollinen osasto. Huippu-urheilussa kaksi kärkeä, kansainvälinen huippu ja nuorten maajoukkueet”, Pentti sanoo tiedotteessa, jossa erikseen mainitaan hänen poissulkevan tästä kärjestä esimerkiksi keskitason, kuten PM-kilpailut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






