Hevosurheilu: Ratsastajalla korona – ehti osallistua SM-kisoihin viikonloppuna
On epäselvää, saiko ratsastaja tartunnan SM-kisoista vai jo aiemmin.Ruskeasuon tallilla Helsingissä harjoitteleva nuori ratsastaja osallistui viikonloppuna kouluratsastuksen SM-kisohin Mäntyharjun Woikoskella. Hän sai sunnuntaina illalla koronavilkkuun ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta.
Maanantaina hän meni lievien flunssaoireiden vuoksi itse koronatestiin ja sai vielä illalla positiivisen tuloksen.
Asiasta uutisoi tiistaina Hevosurheilu-lehti.
Suomen Ratsastajainliitto tiedotti myös aiheesta todeten, että terveysviranomaiset jäljittävät mahdollisia altistuksia ja ovat yhteydessä kilpailussa paikalla olleisiin, jotka ovat saattaneet tartunnan saada.
Ratsastaja kertoo tiedottaneensa sekä SM-kisan järjestäjiä että kaikkia, joiden kanssa hän on ollut suoraan tekemisissä. Hän kertoo uutisessa, että on saanut kuulla samalla tallilla tulleen esiin yhden koronatartunnan. Sen saanut on nyt tartunnan saaneen tavoin siirtynyt heti karanteeniin.
Hevoslajeissa ei ole aiemmin raportoitu koronatartuntoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


