Vielä on toivoa

Joskus tuntuu, että raveja harrastavat enää vain itseni kaltaiset ukkoutuvat haalistuvat hahmot. Kun meistä aika jättää... mutta ei! Käydessäni Suomen Hippoksen jalostuspäivillä näin valoa.

Paikalla Jokimaalla oli torstaina ainakin 200 henkeä, eikä katsomossa eikä esiintyjissä ollut pelkästään harmaata. Kyseessähän on kaksipäiväinen tapahtuma, joka jatkui vielä tänäänkin tätä kirjoitettaessa. Joukossa ainakin torstaina oli ilahduttavasti nuorta väkeä, eikä sukupuolijakaumassakaan ollut moittimista. Syntyi tunne, että vielä Suomessa tullaan kasvattamaan ravureita, suomenhevosia ja lämpöisiä, jatkossakin. Myönnetään, että keväällä ja lisääntyvällä valolla saattaa olla optimismia lisäävää vaikutusta.

Raviurheilu on kuin maailma pienoiskoossa. Juuri viime aikoina huoli siitä, millaisen maailman, jos minkäänlaisen, jätämme jälkeemme, on kasvanut. Nuoret ovat onneksi herättämässä ihmisiä maailman ongelmakohdissa, ja myös raviurheilussa on samaa ilmassa.

Nuorissa tosiaankin on toivo.

Kaviouran puolella ilmiö on ollut nähtävissä jo joitakin vuosia. Ohjastajien puolella nuoren polven nousu on ollut huimaa ja iloa kuplivaa. Ohjastajasukupolvien vaihtumisesta ei tarvitse olla huolissaan, joskin tässä on havaittavissa hieman kahden kerroksen väkeä. Välissä olevissa ikäluokissa on nähtävissä väen vähyyttä, nuoria kyllä löytyy, onneksi! Ravivalmentajien riveissä pitää ehkä enemmän huolissaan uuden sukupolven noususta ja osaamisen siirtymisestä eteenpäin, kuin ohjastajien.

Jalostuspäivät ovat kehittyneet aikojen ja vaatimusten muuttuessa. Jokimaalla tuli tunnetta, että Hippos on onnistunut saadessaan noinkin monta asiaan vihkiytynyttä paikalle arjen keskellä. Jalostuspalveiluita pitää kehittää edelleen, mutta keskusjärjestössä ollaan oikealla tiellä. Matka on kylläkin pitkä, sillä hevoskasvatuksen ja jalostuksen osaajia saisi olla paljon enemmänkin, kun olosuhteissakin annetaan tasoitusta hevosurheilujen suurmaille.

Ravivalmennuspuolelle toivottavasti saadaan pian myös uutta elämää. Nuoria vaihtoehtoja löytyy, mutta aivan liian vähän. Valmennuspalveluiden kehitys on myös tärkeää. Toisaalta nuori sukupolvi tuo ja toisi automaattisesti oman panoksensa kehitykseen: someosaamisensa, kielitaitonsa ja muun teknisen osaamisen, jota vanhemmilla polvilla ei edes voi olla vastaavassa mitassa. Toisaalta jonkun tahon pitäisi huolehtia, että valmennuspalveluihin olisi tarjolla erilaisia vaihtoehtoja, ja ennen kaikkea, ettei ydinosaaminen häviäisi. Kengitystaito, hevosen hoidon ja valmennuksen osaaminen, hevosenlukutaito sekä kilpailuttaminen esimerkiksi ovat tärkeimmästä päästä. Ja vielä valmentajien pitäisi olla asiansa osaavia yrittäjiä: pitäisi olla verotusosaamista sekä myynnin ja brändäyksen suvereenia hallintaa.

Toivottavasti alan järjestöt, Hippos etunenässä, saavat uutta virtaa aikaiseksi kaikille muillekin hevostalouden avainalueille - tasapuolisesti. Keskusjärjestöä tulee helposti kritisoitua, mutta on pakko myöntää, että tehtäväkenttä on myös aivan järjettömän laaja.