
Ravivihje: Vonkari Vermon T65-kierroksen idea
Voitokas Vonkari oli viime syksynä kaukana parhaastaan, mutta osoitti viime kilpailussaan Vermossa nousseensa taas huippukuntoon. Ori jäi kivikovassa Coren voittamassa lähdössä Kinderin taakse pussiin ja tuli kaikki tallella maaliin.Avauskohde on kovan luokan lämminveristen 3100 metrin tasoitusajo. Callela Ikaros nousee suosikiksi mainioiden viime esitysten perusteella. Forssassa se jyräsi helppoon voittoon johtavan rinnalta ja Vieremällä ruuna pinkoi viidennestä sisältä kirikierroksen peräti 11,2-vauhdilla ja ennätti aivan Massimo Hoistin rinnalle. Ruunaa voisi hyvin kokeilla myös rivin tukipilarina.
Birger on toisen kohteen mielenkiintoisin pelihevonen. Mikkelissä ruuna matkasi kaukana takapareissa ja lähti reilu kierros ennen maalia kolmannen radan kiertoon. Kirilenkki sujui ulkoratoja pitkin 23-vauhtia. Edestä lähtee nopeita avaajia, joten takarivi ei välttämättä ole este menestykselle. Luosalan Taisto ja Bramee lähtevät molemmat todella kovaa ja kamppailevat alussa keulapaikasta ja lopussa voitosta.
Supermackan on ollut vakuuttava viime voitoissaan ja vastaavana kilpaillessaan se on lähellä voittoa. Sisäpuolella on nopeita hevosia, eikä juoksun onnistumisesta ole takeita. Ilman kenkiä juokseva Space Oddity, kuntonsa löytänyt Arctic Dexpress ja nappi reissun kärjen takana saava Artfull Funny löytyvät myös kupongilta.
Kuopio Stakesin sankaritar Callela Ellen on voittanut vaikeutensa ja tulosta tulee. Jo 2-vuotiaana hurjan fysiikkansa ja nopeutensa paljastanut tamma ei ole ronkeli juoksupaikan suhteen ja se on todennäköinen voittaja. Tauolta tuleva Sands Hybrid on kuitenkin niin kunnioitettava vastustaja, että sitä ei uskalla jättää pois systeemistä.
Viesmanni, Tatuari ja Suvionni keräävät valtaosan pelistä viidennessä kohteessa. Santtu Raitalan kipparoima Vonkari näytti viimeksi upealta koko illan, eikä esitystä pääse moittimaan. Johtavan takana matkannut ori tuli kaikki voimat tallella maaliin lähdössä, jossa kärkisijat menivät Corelle, Suvionnille ja Vilkkeen Velmulle. Nyt Vonkari saa kahteen viimeksi mainittuun vielä 20 metriä hyvitystä. Onnistuneella juoksulla ori pystyy palaamaan voittajaksi.
Vincent C.D., Callela Kickoff ja Ken`s Carlos lähtevät parhailta paikoilta, eikä niiden kaikkien kukistaminen ole muille helppo tehtävä. Tulisesti kirivä Claire di Quattro ja kärjen takaa viimeksi ahnaasti loppua syöksynyt Dame Lane otetaan mukaan potin nostajiksi.
Toto65-vihjeet
Lä htö 1: 7 Callela Ikaros, 10 Global Withdrawl, 9 Thai Greenwich, 4 Brolle F. (3,2)
Lähtö 2: 9 Birger, 4 Luosalan Taisto, 2 Bramee (3,1)
Lähtö 3: 5 Supermackan, 6 Space Oddity, 9 Arctic Dexpress, 1 Artful Funny (11,2)
Lähtö 4: 5 Callela Ellen, 1 Sands Hybrid (10,7)
Lähtö 5: 7 Vonkari (3,4)
Lähtö 6: 3 Vincent C.D., 1 Callela Kickoff, 2 Kens Carlos, 9 Claire di Quattro, 4 Dame Lane (5,10)
480 riviä x 0,10e = 48,00e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


