”Mies treenaa, minulle jää rakkaus- ja hoivapuoli” - Toto75-sankari Callela Kickoff hioo kuntoaan omistajiensa opeilla
Juuso Holttisen valmennuksessa liki puolissa uransa kisoissaan kahden parhaan joukkoon sijoittunut Callela Kickoff hyökkää viisivuotiskauteen uusin opein.
Lauantaitasollakin ykköseksi yltänyt ja Derbyn karsinnassa kolmanneksi venynyt Callela Kickoff on viettänyt tähänastisella urallaan kilpakaudet Juuso Holttisen valmennuksessa ja muun ajan kotitallissaan. Nyt ruuna aloittaa myös starttailun omistajiensa Kati Erikssonin ja Kalle Sundbergin johdolla. Kuva: Terhi Piispa-HelistenJokimaalla Juuso Holttisen valmennuksessa vaikuttanut Callela Kickoff (Classic Photo – Kicks And Giggles) tekee paluuta radoille omistajiensa Kati Erikssonin ja Kalle Sundbergin käsistä.
Eriksson kertoo, että viisivuotiaaksi varttunut ruuna on opetettu ajolle kotona. Callela Kickoff muutti kolmevuotiaana Holttisen talliin. Välillä ruuna kävi kotonaan ja siirtyi Jokimaalle jälleen nelivuotiskauden kisojen kynnyksellä. Kauden jälkeen ruuna palasi kotiinsa.
”Mies (Kalle Sundberg) treenaa, minulle jää rakkaus- ja hoivapuoli”, Eriksson kuvailee pariskunnan työnjakoa.
”Mies on puolisen vuotta ruunaa valmentanut, ja kaikki kunnia kuuluu hänelle. Hevonen sairasteli välillä, kuten perinteisesti usein keväällä käy, ja ruuna sai viettää hyvin ansaitun kuukauden lomankin. Ihan hyvin on muuten päästy valmentamaan, ja nyt aletaan olla voiton puolella. Sillä vaihtelin valmentajatietojakin, kun on tarkoitus alkaa katsella ruunalle starttia.”
Kolmevuotiaana uransa avannut Callela Kickoff on kisannut 23 kertaa. Voittoja on tilillä neljä, kakkosia seitsemän ja kolmosia yksi. Täyden matkan 14,0-vauhdilla läpi porhaltaneen ruunan tili on karttunut 22 160 eurolla.
Alku-uran ykkösmeriitti on Turusta viime lokakuussa tullut Toto75-tolppa. Derby-karsinnassaan Callela Kickoff oli It's Raining Menin ja Quite a Loverin jälkeen kunniakkaasti kolmas. Kauden 2021 viimeiset kisat olivat Jokimaa Tekee Tähtiä -finaali ja Kasvattajakruunun välierä.
Eriksson ja Sundberg asuvat Kotkan Kaarniemessä. Heidän omien hevostensa ohella heidän tallissaan kortteeraavat Ravigaalassa Vuoden komeettavalmentaja -pystillä palkitun Jukka-Pekka Hukkasen ravurit.
”Jukka-Pekan hevosten ja Callela Kickoffin lisäksi meillä on tässä yksi varsa. Toinen varsa on vielä Kallelassa, mutta se tulee kotiin toukokuun aikana”, Eriksson kertoo.
Hän jatkaa, että Kaarniemessä treenipaikat ovat kehujen arvoiset. Radan lisäksi löytyy mäkeä ja pitkää suoraa. Erikssonin ja Sundbergin tiluksilla sijaitsee myös Sundbergin tyttärien ratsutalli.
”Callela Kickoffille on harjoitettu voimaa talven aikana. Mäkitreeniä on vedetty läpi ja kuntoa on ylläpidetty, vaikka sairastelu vaatikin veronsa. Uskon, että nuori hevonen menee tällä kaudella vielä askelmia ylöspäin.”
Erikssonin ja Sundbergin kilpatallin nimi on K2 Racing Team Oy. Callela Kickoff kisaa Erikssonin lisenssin alla. Hänen valmentajahistoriassaan ei ole aiempia merkintöjä.
”Hevostaustaa minulla on ihan lapsuudesta saakka, mutta enempi ratsupuolelta. Miehen myötä innostuin raveista. Hän on harrastanut lajia ja omistanut ravureita 20 vuotta. Monet kerrat on tullut kärryillä istuttua. Hevonen edellä mennään, ja harrastusmielessä hommaa tehdään”, reilu nelikymppinen Eriksson lausuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


